Plocka berättelser

aha,

Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät, Kemiantehdas

Julkaistu 25.9.2013

Opiskelupaikkani Laurea-ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot -
Valmistumisvuosi 2012

Tyypillinen työpäiväni: Suunnittelen ja toteutan työturvallisuuskehitystehtäviä. Suunnittelussa teen paljon yhteistyötä eri alojen ammattilaisten kanssa, kuten kunnossapidon, tuotannon tai tuotekehityksen. Olen myös tekemässä työturvallisuusviestintää eri muodoissa, joten kirjoittamista on jonkin verran.

Teen myös havaintokierroksia ja jututan työntekijöitämme heidän omissa askareissaan, koska paras tieto käytännön työstä löytyy kuitenkin heiltä. Hoidan myös työturvallisuusperehdytyksiä ulkopuolisille urakoitsijoille, jotka tulevat työskentelemään tehtaallemme. Olen myös vastuussa yritysturvallisuuden kehitysprojekteista.

Kerään myös dataa työturvallisuuskierroksista, jonka avulla saamme osaltaan tietoa siitä, mitä pitää työympäristössämme kehittää.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityötaidot, viestintätaidot, kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa

Päädyin nykyiseen työhöni: Sattuman kautta huomasin avoimen työpaikkailmoituksen, josta tulin valituksi normaalin hakuprosessin kautta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Koko turvallisuuslan koulutusohjelman opinnot ovat liki kaikessa laajuudessaan olleet minulle hyödyksi.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: -

Mera berättelser

Jussa

aluesuunnittelija

Osallistun liikenne- ja logistiikka-asioista vastaavien työryhmien toimintaan. Kirjoitan lausuntoja liitt... läs berättelsen >

Valtteri

tietomalliasiantuntija

Noin parin viime vuoden ajan työpäiväni on koostunut pääasiassa kokouksista, niiden valmisteluista sekä j... läs berättelsen >

Anonyymi

konepäällikkö

Olen töissä rahtilaivalla. Tyypillinen työpäivä koostuu päivän huoltojen ja korjaustöiden suunnittelusta,... läs berättelsen >

Anonyymi

operatiivinen johtaja

Alaisten työnteon fasilitointi ja yleinen "lankojen käsissä pitely", asiakas- ja sidosryhmäviestintä, myy... läs berättelsen >

Jonne

lupa-asiantuntija

Pääasiassa työpäivieni sisältöä on tienpidon lupa-asioiden käsittely hakemuksesta lupapäätökseksi. Lupakä... läs berättelsen >

L.E.

asiantuntija

Työhöni nuorena asiantuntijana konsulttitalossa koulutusalalla sisältyy mm. tarjousvalmistelua, rekrytoin... läs berättelsen >

Lauri

Akateemisen tutkimuksen lukeminen ja koostaminen, koneoppimisalgoritmien sovellukset ja hienosäätö, ETL, ... läs berättelsen >

Katarina

asiakasvastaava

Asiakastyötä, median kanssa viestintä, tiedottaminen, projektinhallinta läs berättelsen >

Hnf

palvelupäällikkö

Johdan IT-palvelutalossa tiimiä omissa asiakkuuksissani ja koordinoin heidän tehtäviään. Teen asiakasrapo... läs berättelsen >

Matti

Vastaavan tehtäviä ympäri PK-seutua sekä projektipäällikön töitä läs berättelsen >

Linnea

direktör

Planeringsmöten med personal och samarbetspartners, strategiskt arbete, ställningstaganden och rapporteri... läs berättelsen >

Samuel

viestintäasiantuntija

Päivät täyttyvät kiireisistä sijoittajaviestintään, mediatyöhön ja raportointiin liittyvistä tehtävistä. ... läs berättelsen >

Orpelo

työnjohtaja

Ajanvaraukset, vauriotarkastukset, työnjohto, töiden organisointi maalaamon sekä hallin kesken. Kaikkea m... läs berättelsen >

David

gymnasielektor

Undervisning, planering av undervisning, strukturerande av elevers vardag, kvällsaktiviteter. Viss fastig... läs berättelsen >

Sanna

tiedottaja

Tavalliseen työpäivään kuuluu paljon erilaisten tekstien kirjoittamista ja teknisten toteutusten selittäm... läs berättelsen >

Kirsikka

lukion opinto-ohjaaja

Tapaan opiskelijoita ohjauskeskustelun merkeissä. Lisäksi pidän oppitunteja sekä järjestän tutustumisia k... läs berättelsen >

Iisa Kiskola

apuvälineteknikko

Emma

viestintäpäällikkö

Tyypillisen työpäivän aloitan tarkistamalla päivän to do -listan ja käymällä sähköpostit läpi. Työpäivään... läs berättelsen >

VesaK

päätoiminen englannin aineenopettaja

Antti

Tyypillinen työpäiväni koostuu oppituntien pitämisestä, yksilö- ja pienryhmäohjauksesta, oppilaspalaverei... läs berättelsen >

Betelgeuze

fysioterapeutti

Tyypillinen työpäiväni koostuu pääosin asiakastyöstä. Työskentelen yksityisellä sektorilla neurologiseen ... läs berättelsen >

Nimetön

työvalmentaja

Asiakastyö toteuttamalla yksilöohjausta ja -valmennusta. Asiakastyön kohderyhmänä on yleensä pitkäaikaist... läs berättelsen >

Maria

tohtorikoulutettava, tutkija

Työni on aika itsenäistä, oma-alotteista ja vaatii luovuutta. Työnkuvaani kuuluu tiettyyn tutkimuskysymyk... läs berättelsen >

Niina

psykologi

Yksilöasiakkaiden tukikeskusteluja, ryhmäkeskusteluja ja asiantuntijaluentojen pitämistä vaihtelevista te... läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›