Plocka berättelser

Sinituuli, tutkimusavustaja

Tutkimus tai tuotekehitys

Julkaistu 18.4.2014

Opiskelupaikkani Oulun yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Maantiede
Muut opinnot Matkailumaantiede, sosiologia, ympäristönsuojelu
Valmistumisvuosi 2013

Tyypillinen työpäiväni: Tutkimuksissa avustaminen: aineiston keruu, analysointi ja raportointi.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ihmissuhdetaidot, toimisto-ohjelmien käyttö, tutkijan taidot

Päädyin nykyiseen työhöni: Ottamalla itse kontaktia organisaation johtajaan ja kertomalla osaamisestani.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Gradun teon kautta opitut taidot

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Olin useamman kuukauden työttömänä ennen työllistymistäni. Tämä oli haastavaa aikaa. Maantiedettä on ollut mukava opiskella, mutta työllisyysnäkymät ovat ainakin tällä hetkellä hyvin heikot. En siksi suosittele alan opiskelua. Toiseksi suosittelen erityisesti paikkatieto-osaaamisen hallitsemista ja konkreettisten taitojen hankkimista. Kulttuurimaantieteen opinnot eivät ole vieneet minua yhtään lähemmäksi työelämää- tämän tähden en suosittele niiden opiskelua.

Mera berättelser

Hanna

ylitarkastaja

Työni koostuu vesihuoltoon ja pohjavesien suojeluun liittyvistä erilaisista suunnittelu-, kehittämis- ja ... läs berättelsen >

Sara

suunnittelija

Työskentelen avoimen yliopisto-opetuksen (koulutus)suunnittelijana. Vastuullani on useiden oppiaineiden k... läs berättelsen >

Sanna

Maantieteen yliopistonlehtori

Ei ole tyypillistä työpäivää. Työhön kuuluu paljon opetusta isoille ja pienille ryhmille, opinnäytteiden ... läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›