Plocka berättelser

Jani, sosiaaliohjaaja

Asiakastyö tai potilastyö

Julkaistu 29.10.2014

Opiskelupaikkani Diakonia-ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
Muut opinnot Kristillinen lapsi- ja nuorisotyö
Valmistumisvuosi 2011

Tyypillinen työpäiväni: Tapaan asiakkaita toimistolla tai muussa sovitussa päikassa (esim. asiakkaan työ- tai työkokeilupaikka, virasto, kahvila tms.). Tapaamisilla ohjaan asiakkaita työ- tai opiskelupaikan löytämisessä ja tuen niihin kiinnittymisessä. Etsin uusia yhteistyökumppaneita ja pidän yhteyttä vanhoihin säännöllisesti ja käyn tarvittaessa tapaamassa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ihmisten kohtaaminen, verkostoituminen, kokonaisuuksien hahmottaminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Työnantaja otti minuun yhteyttä TE-toimiston CV-netti-palvelun kautta. Valintaani vaikuttivat opiskeluaikana tehdyt työharrjoittelut (työkokemusta kohderyhmästä).

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Harjoitteluista

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa tehdä opiskeluaikana harjoitteluissa ja kesätöissä monenlaisia töitä. Näin saat perspektiiviä omiin kiinnostuksiin, vahvuuksiin ja heikkouksiin sekä keräät mahdollisia tulevia yhteistyökumppaneita.

Mera berättelser

Iris

valmentaja

Työstäni noin 1/3 on asiakkaan kanssa tapahtuvaa valmennusta, jossa tarkoituksena on tunnistaa työn saami... läs berättelsen >

Katri

asiakasohjaaja

Saan toimeksiannon esim. vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä etsiä asiakkaalle asumispalvelua, kartoita... läs berättelsen >

Kaisla

Teen kolmena päivänä viikossa asiakastyötä, kahtena päivänä teen kehittämistyötä, suunnittelen luentoja/k... läs berättelsen >

Helena

lastensuojelun ohjaaja

Yövuoroissa hoidetaan ensin akuutit asiat kuten kuunnellaan nuorten huolia ja tehdään loppuun päivältä jä... läs berättelsen >

omakuva16

Virve

asiantuntija

Tyypillinen työ on ohjata asiakkaita kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun, palkkatukityöhön, suoraan... läs berättelsen >

Jenni

Tehtävien suunnittelu ja valmistelu, lähiopetus ja oman työn kehittäminen koulutusten ja opintojen kautta... läs berättelsen >

Jaana

lastentarhanopettaja

Vastaan 2-5-vuotiaiden ryhmän pedagogiikasta. Suunnittelen ja toteutan yhdessä tiimin kanssa toimintatuok... läs berättelsen >

da544picture

Petri

johdon assistentti

Työpäiväni koostuu pääosin koordinoinnista ja suunnittelusta. Vastaan toimintojemme henkilöstöhallinnon k... läs berättelsen >

Jenni

Oppilaiden ohjaus, neuvonta, leirikoulujen ja opintoretkien järjestäminen. Elämänhallinnan tukeminen. läs berättelsen >

Hanna

Järjestöasiantuntija

Tehtäviini kuuluu erilaisten tapahtumien, koulutusten ja kampanjoiden suunnittelu sekä osittainen toteutu... läs berättelsen >

Katriina

Työaika on yleistyöaika, n klo 8-16. Aamulla luen sähköpostit toimistolla ja teen lastensuojelun avohuoll... läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›