Plocka berättelser

Alpo, äänenjohtaja

Taiteellinen työ

Julkaistu 29.8.2019

Opiskelupaikkani Sibelius-Akatemia
Pääaine tai koulutusohjelma Orkesterisoitin
Muut opinnot Soitinrakennus, kilpailut
Valmistumisvuosi 2017

Tyypillinen työpäiväni: Orkesterin yhteiset harjoitukset ~4h. Työhön sisältyy jousitusten, fraseerausten ja soittotyylin yhteenmukaistamista, taiteellisiin ratkaisuihin pohjaavia keskusteluja, oman ryhmän ohjeistamista. Tämän jälkeen yleensä omaa harjoittelua kyseistä viikkoa tai tulevia produktioita varten.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: instrumentin ammattitaitoinen käsittely, musiikkialan tuntemus ja tietämys, Ehdottomasti tiimityö ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa

Päädyin nykyiseen työhöni: Koesoittojen kautta työpaikka aukesi.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Viulunsoiton perusopinnot musiikkiopistotasolta yliopistotasolle ovat olleet kaiken pohjana. Muita hyödyllisiä taitoja: musiikkityylien laaja tuntemus ja kiinnostus erilaisiin tyylilajeihin, sosiaalisuus, rauhallisuus ja päätöksentekokyky hetkessä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Mikäli haluaa saada esimerkiksi orkesterista työpaikan, on syytä varautua harjoittamaan koesoittomateriaalia reilusti ennen koesoittoihin osallistumista jo ihan yliopisto-opintojen alkuvaiheessa. Soittamalla ohjelmistoa opettajille ja opiskelukavereille saa hyvin tärkeää pääomaa itse koesoittoon. Ne ovat tutkimusmatka soittajaan itseensä. Koesoitoissa tulisi myös käydä senkin takia, että hakija tietää millaista työnhakutilanteessa ylipäätään on ja kuinka yllättäviä tilanteet näissä voivat olla.

Mera berättelser

Valtion leivissä

työsuojelupäällikkö

Paljon palavereihin osallistumista, suunnittelua, ohjaamista, neuvontaa, selvittelytyötä läs berättelsen >

Lotta

projektipäällikkö

Tyypillinen työpäivä sisältää hankesuunnitelman mukaisen valmennuksen materiaalien konkreettista tekoa (t... läs berättelsen >

Lari

projektipäällikkö

Suunnittelen työssäni ohjelmistoa osana laajempaa hanketta. Ohjelmistolla tullaan monitoroimaan alueellis... läs berättelsen >

Laura

anestesiasairaanhoitaja

Teen aamu- ja iltavuoroa päiväkirurgisessa leikkausyksikössa. Työni jakaantuu leikkaussalissa tehtävään a... läs berättelsen >

Orvokki

professori

Työ on erittäin vaihtelevaa ja koostuu mm. tutkimusasetelmien suunnittelemisesta, tutkimusaineiston analy... läs berättelsen >

young

Egor

technical writer

Eveliina

Sourcer

Headhunttaus ja rekrytoijien kandidaattien sourcing-tuki, kandiviestintä ja asiakasviestintä, tiivistelmi... läs berättelsen >

58791GoV17VdB

Riina

Dekaani

Työpäiväni ei koskaan ole tyypillinen, sillä aina edessä on uusia asioita ja tilanteita. Dekaanina johdan... läs berättelsen >

JJ

postdoctoral research fellow, suom. tutkijatohtori

Postdoc-tutkimus on väitöskirjan jälkeen tehtävää itsenäisempää tieteellistä tutkimusta. Teen tutkimusta ... läs berättelsen >

Eelis

uravalmentaja

Uravalmennusten ryhmämuotoinen toteutus 9‒15 työttömille työnhakijoille. Muulla ajalla suunnittelu, valmi... läs berättelsen >

Juha

vuoropäällikkö

Kicki Häggblom

Studiehandledare och IB koordinator

Eftersom jag jobbar i skola kan dagarna vara väldigt olika. Det mesta av min tid går åt till att träffa s... läs berättelsen >

Ville

myynti- ja projektipäällikkö

Yritysasiakkaiden kontaktointi, myyntityötä, hinnoittelua, reklamaatioiden hoito, hallinnolliset työtehtä... läs berättelsen >

KJM

työnjohtaja

Alaisten työtehtävien järjestely, laadunvalvonta, vuorovaikutus alaisten kanssa, palaverit eri sidosryhmi... läs berättelsen >

Shaikh Nazmul Huda

Assistant Commercial Manager

IMG 20190205 103324

Päivi

aineenopettaja

Opetuksen suunnittelu ja valmistelu, oppituntien pitäminen, arviointi ja yhteistyö muiden opettajien ja t... läs berättelsen >

Basharat picture2

Basharat Rehman

Senior Cloud Architect

Doing workshops at our customers to analyse their on premises systems and guide them how they can leverag... läs berättelsen >

Tero

Supply chain development engineer

palavereita, kirjoittamista, tutkimista, laskemista, viestien lähettämistä eri kanavissa läs berättelsen >

Hanna

ylitarkastaja

Työni koostuu vesihuoltoon ja pohjavesien suojeluun liittyvistä erilaisista suunnittelu-, kehittämis- ja ... läs berättelsen >

Kenedy Epie pic

Kenedy Etone Epie

Research Biologist

As an agricultural researcher, I am either planning, reading, analyzing data or writing in the office. I ... läs berättelsen >

KV

associate director

Johdan yrityksen sisäisesti yhteistyötämme asikasorganisaatioidemme kanssa. Tapaan asiakkuuksien ylintä j... läs berättelsen >

Hulisti

matkatoimistovirkailija, operointi ja tuotevastaava

Sähköpostikyselyihin vastaaminen englanniksi, tarjousten tekeminen, varausten tekeminen, asiakasryhmien a... läs berättelsen >

Kaisla

Mielenterveystyön kehittäjä

Teen kolmena päivänä viikossa asiakastyötä, kahtena päivänä teen kehittämistyötä, suunnittelen luentoja/k... läs berättelsen >

Heikki

eläinlääkäri, opettaja

Jonkin verran kliinistä potilastyötä, opetusmateriaalin valmistusta erilaisia koulutustilaisuuksia varten... läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›