Plocka berättelser

Kyp, information specialist (tietoasiantuntija)

Toimistotehtävät

Julkaistu 16.12.2019

Opiskelupaikkani Tampereen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Kääntäminen ja tulkkaus
Muut opinnot journalistiikka, tietojenkäsittelytieteet
Valmistumisvuosi 2019

Tyypillinen työpäiväni: Työskentelen eräässä tutkimuksen tukipalveluita tarjoavassa organisaatiossa. Työpäiväni koostuvat tiedotteiden kirjoittamisesta, kokouksissa istumisesta sekä yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettavien projektien raportoinnista.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kirjoittaminen ja muut viestintätaidot, Organisaatiokyky, Englannin kieli

Päädyin nykyiseen työhöni: Pääsin opiskeluiden ohessa tekemään osa-aikatyötä kääntäjänä, mutta valmistuttuani työtehtäväni siirtyivät enimmäkseen muihin toimintoihin, vaikka teen yhä silloin tällöin myös käännöshommia.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Pääaineopinnot. En usko, että sivuaineet ovat vaikuttaneet niin paljon. Toisaalta harrastan kaikennäköistä ammattitaitoani tukevaa, mikä voi vaikuttaa positiivisesti. Esim. blogin kirjoittaminen tai koodaaminen huvin vuoksi voi olla yllättävän arvokasta työnhaussa.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Oma harrastuneisuus ja monipuolinen työkokemus voi olla tärkeämpää kuin jokin tietty sivuaine. Pienessä organisaatiossa pääsee usein tekemään monenlaisia hommia, mikä antaa hyvää kokemusta, jos haluaa hakea laajemmin viestinnän alan töihin. Uran alkuvaiheessa ei ehkä kannatakaan hakea liian yksipuolisia töitä, jottei leimaudu liikaa "vain" kääntäjäksi. Hyvät kirjoitustaidot sekä suomeksi että englanniksi ovat melkoinen valtti viestintäalalla, joten kääntäjästä on tosi moneksi!

Mera berättelser

Samuel

viestintäasiantuntija

Päivät täyttyvät kiireisistä sijoittajaviestintään, mediatyöhön ja raportointiin liittyvistä tehtävistä. ... läs berättelsen >

M

viestintäkonsultti

Sisällöntuotantoa, käännöksiä, mediavalmennuksia ja erilaisia viestintäprojekteja monen kokoisille yrityk... läs berättelsen >

Hulisti

matkatoimistovirkailija, operointi ja tuotevastaava

Sähköpostikyselyihin vastaaminen englanniksi, tarjousten tekeminen, varausten tekeminen, asiakasryhmien a... läs berättelsen >

M

kääntäjä

Oppilaitoksen moniaiheisten (viestintä, markkinointi, hallinto jne.) tekstien kääntäminen, kielikysymyksi... läs berättelsen >

Nimimerkki

Julkisten tarjouspyyntöasiakirjojen analysointia, tarjouspyyntöjen laatimista tiimissä, asiakirjojen kään... läs berättelsen >

Vilma

kääntäjä

Pääasiallisesti kääntämistä ja oikolukua. Satunnaisesti vastailua kaikenlaisiin termi- ja kielioppikysymy... läs berättelsen >

Anu

Tuotteen suunnittelu, raaka-aineiden valinta ja osittain hankintakin, tarjouslaskenta ja tarjouksen laadi... läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›