Plocka berättelser

Tiina, toimittaja

Viestintä- tai mediatyö, UP-uutispalvelu

Julkaistu 1.7.2020

Opiskelupaikkani HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma journalismi
Muut opinnot viestintä
Valmistumisvuosi 2020

Tyypillinen työpäiväni: Asiakkaat tilaavat konseptoitua sisältöä medioihinsa, joten toimimme ns. alihankkijoina. Monet toivovat meidän ideoivan sisältöä käyttöönsä, joten teemme sitäkin. Työelämän asiantuntijoina meiltä osataan pyytää työmarkkinoihin, politiikkaan ja työturvallisuuteen liittyviä kirjoituksia. Päivät kuluvat puhelinhaastatteluita tai nenäkkäisiä asiantuntijahaastatteluja tehdessä ja valokuvatessa sekä videoidessa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: yleissivistys, kiinnostus ja halu oppia, oikeakielisyys, työelämän tuntemus

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin aikaisemmin toiminut tiedottajana, mutta halusin toteuttaa nuoruusaikaisen haaveeni toimittajan työstä. Pääsin amk-tutkinnon jälkeen järjestöön sijaistamaan tiedottajaa ja päätoimittamaan jäsenlehteä. Siitä siirrryin aikakauslehtien pariin ja viimein politiikan ja työmarkkinatoimittajaksi.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Tiedonhankinnasta, visuaalisesta journalismista ja kieliopinnoista

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Erikoistumisesta on hyötyä. Yleistoimittajilla on töitä esimerkiksi paikallislehdissä, mutta erityisosaamisella on kysyntää. Syventävää tietoa voi kertyä vaikkapa harrastuksen kautta tai vapaaehtoistoiminnasta, jos siihen on työn ohessa aikaa.

Mera berättelser

Betelgeuze

fysioterapeutti

Tyypillinen työpäiväni koostuu pääosin asiakastyöstä. Työskentelen yksityisellä sektorilla neurologiseen ... läs berättelsen >

Nimetön

työvalmentaja

Asiakastyö toteuttamalla yksilöohjausta ja -valmennusta. Asiakastyön kohderyhmänä on yleensä pitkäaikaist... läs berättelsen >

Maria

tohtorikoulutettava, tutkija

Työni on aika itsenäistä, oma-alotteista ja vaatii luovuutta. Työnkuvaani kuuluu tiettyyn tutkimuskysymyk... läs berättelsen >

Niina

psykologi

Yksilöasiakkaiden tukikeskusteluja, ryhmäkeskusteluja ja asiantuntijaluentojen pitämistä vaihtelevista te... läs berättelsen >

Karpaloska

projekti-insinööri

Tyypillinen työpäivä koostuu palavereista asiakkaiden ja toimittajien kanssa sekä CAD-piirtämisestä. Työs... läs berättelsen >

Made

myyntipäällikkö

Työpäiväni koostuu pääasiassa asiakaskontaktoinneista. Sovin tapaamiset asiakkaiden kanssa, suunnittelen... läs berättelsen >

JP

ylitarkastaja

Hyvien etätyömahdollisuuksien takia työ valtaosin etätyötä, mutta koronaepidemian aikana luonnollisesti l... läs berättelsen >

Suvi

asiantuntija

Teen autoveropäätöksia, vastaan kansalaisten kysymyksiin autoverotukseen liittyen, teen yhteistyötä eri v... läs berättelsen >

Aamuvuori

arkistopäällikkö

Työpäivät ovat hyvin vaihtelevia ja työskentelen koko kaupungin organisaation kanssa tiedonhallintaan, ar... läs berättelsen >

Fanny

väitöskirjatutkija

Työpäivät vaihtelevat paljon, joskus keskityn tutkimukseen ja kerään tai analysoin dataa, tai kirjoitan t... läs berättelsen >

C

vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Yhteydenottoa vapaaehtoisiin, toimintaan liittyvää viestintää, vapaaehtoistoiminnan kehittäminen, erilais... läs berättelsen >

M

viestintäkonsultti

Sisällöntuotantoa, käännöksiä, mediavalmennuksia ja erilaisia viestintäprojekteja monen kokoisille yrityk... läs berättelsen >

Koo

työ- ja yksilövalmentaja

Yksilöohjauksessa autan asiakkaita löytämään seuraavan suunnan, eli teen urasuunnittelua heidän kanssaan.... läs berättelsen >

PM

yliopiston lehtori

Opetuksen suunnittelu, oppituntien pitäminen, opetusmateriaalin valmistaminen läs berättelsen >

Toni

Purchasing Supervisor

Työtehtäviini kuuluu hotellin F&B-puolen tilausten tekeminen sekä varaston hallinta. Meillä on pieni tiim... läs berättelsen >

Outi

kanttori

Jaakko

viestintäasiantuntija

Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja koordinaatio, tiedotteet, nettisivujen päivittäminen läs berättelsen >

Mervi

aineenopettaja (englanti ja ruotsi)

Oppilaiden opetus, tuntien suunnittelu, arviointi, välituntien ja ruokailun valvonta, kokoukset, yhteissu... läs berättelsen >

Mikael

Lead Applications Scientist

Työpäivä voi olla hyvin moninainen, se nykyisessä työssä onkin yksi parhaista asioista. Työtehtävät saatt... läs berättelsen >

Laura

historian ja yhteiskuntaopin opettaja, sijainen

Oppituntien suunnittelu yksin tai tiimissä, opetus, välituntivalvonta, ryhmänohjaajan tehtävät läs berättelsen >

Pinja

työhönvalmentaja, kuntoutusasiantuntija

Teen Kelan työllistymistä edistävää ammatillista kuntoutusta. Autan ihmisiä, joilla on psyykkisiä ja/tai ... läs berättelsen >

Katja

kehittämispäällikkö

Koulutussuunnittelua, sidosryhmäyhteistyötä ja opetustyötä. Työhöni kuuluu myös henkilöstön osaamisen keh... läs berättelsen >

TE-toimiston asiantuntija

asiantuntija (te-toimisto)

Soitan TE-toimiston työttömille työn hakijoille ja kyselen heidän tilannettaan. Teen määräaikaistarkastuk... läs berättelsen >

Anni

toimistoassistentti

Työpäiväni koostuu yrityksen vaihteen operoimisesta, tuotetiedustelujen edelleenlähetyksestä, tilausvahvi... läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›