Plocka berättelser

Fanny , väitöskirjatutkija

Tutkimus tai tuotekehitys, Oulun Yliopisto

Julkaistu 18.11.2020

Opiskelupaikkani Oulun seudun ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot ranska, venäjä
Valmistumisvuosi 2015

Tyypillinen työpäiväni: Työpäivät vaihtelevat paljon, joskus keskityn tutkimukseen ja kerään tai analysoin dataa, tai kirjoitan tutkimusartikkeleita. Jonain toisena päivänä olen opetustehtävissä, vetämässä harjoitusryhmää tai arvioimassa opiskelijoiden esseitä. Sitten on projektityötä, missä tehdään käytännön asioita joista saan kerättyä tutkimusdataa. Meillä on myös paljon tapahtumia, joiden järjestämisessä olen ollut mukana.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: uusien asioiden omaksuminen, kriittinen ajattelu, Kommunikaatio

Päädyin nykyiseen työhöni: Kävin ensin ammattikorkeakoulu tutkinnon, jatkoin yliopistolle maisterivaiheeseen, ja graduohjaajan kannustamana hain jatko-opiskelijaksi eli väitöskirjatutkijaksi.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Olen suuntautunut aiheisiin, joissa IT linkittyy liiketoimintaan ja organsaatioihin, sekä ihmislähtöiseen kehittämiseen ja käytettävyyteen. Olen kokenut että näihin osa-alueisiin liittyvät kurssit ovat olleet sekä kiinnostavimpia että hyödyllisimpiä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Opinnoissa kannattaa seurata omia kiinnostuksen kohteita niin voi päätyä mielekkääseen työhön. Vaihtoehtoja on paljon, joten kannattaa ehkä selata uratarinoita ja miettiä minkälaisesta tekemisestä pitää.

Itse olen käynyt sekä ammattikorkean että yliopiston opintoja ja koin molemmat hyviksi poluiksi – kannattaa miettiä minkälaisesta opiskelusta pitää ja minkälaiseen rooliin haluasi työelämässä. Kaikkea ei voi eikä tarvitse tietää kun aloittaa opinnot, se oma polku löytyy, kun opintojen aikana syntyy parempi ymmärrys alasta ja mitä kaikkea se pitää sisällään.

Mera berättelser

Kerttu

Vanhempi tuotekehitysinsinööri

Tyypillinen työpäiväni koostuu useista eri osista, jotka limittyvät toisiinsa eri projektivaiheissa. Usei... läs berättelsen >

Iris

valmentaja

Työstäni noin 1/3 on asiakkaan kanssa tapahtuvaa valmennusta, jossa tarkoituksena on tunnistaa työn saami... läs berättelsen >

C

asiakaspalvelija/asiantuntija

Neuvon asiakkaita ja autan heitä löytämään tietoa Euroopan unionista. Tuotan myös viestintää ja avustan t... läs berättelsen >

Marja

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillisenä työpäivänä suunnittelen, seuraan (taulukointi, budjetit, tulokset), toteutan tai fasilitoin ... läs berättelsen >

Silja

tiimipäällikkö

Tyypillinen työpäiväni koostuu kokouksista, sähköpostien kirjoittamisesta. Välillä käyn maastokäynnillä s... läs berättelsen >

mirjami

tarjoilija/ravintolatyöntekijä

Jouko

Elokuvaaja / toimitusjohtaja / lehtori

Omassa yrityksessä tuotantojen välissä hallinollista työtä, rahoituksen hankintaa ja tuotannon aikana elo... läs berättelsen >

Aarne T.

toimistotyöntekijä

Työaika 7,25 t/pvä. Joustoja saa käyttää aamulla ja iltapäivällä. Toki saldolla oltava katetta saldovapai... läs berättelsen >

Jussa

aluesuunnittelija

Osallistun liikenne- ja logistiikka-asioista vastaavien työryhmien toimintaan. Kirjoitan lausuntoja liitt... läs berättelsen >

Valtteri

tietomalliasiantuntija

Noin parin viime vuoden ajan työpäiväni on koostunut pääasiassa kokouksista, niiden valmisteluista sekä j... läs berättelsen >

Anonyymi

konepäällikkö

Olen töissä rahtilaivalla. Tyypillinen työpäivä koostuu päivän huoltojen ja korjaustöiden suunnittelusta,... läs berättelsen >

Anonyymi

operatiivinen johtaja

Alaisten työnteon fasilitointi ja yleinen "lankojen käsissä pitely", asiakas- ja sidosryhmäviestintä, myy... läs berättelsen >

Jonne

lupa-asiantuntija

Pääasiassa työpäivieni sisältöä on tienpidon lupa-asioiden käsittely hakemuksesta lupapäätökseksi. Lupakä... läs berättelsen >

L.E.

asiantuntija

Työhöni nuorena asiantuntijana konsulttitalossa koulutusalalla sisältyy mm. tarjousvalmistelua, rekrytoin... läs berättelsen >

Lauri

Akateemisen tutkimuksen lukeminen ja koostaminen, koneoppimisalgoritmien sovellukset ja hienosäätö, ETL, ... läs berättelsen >

Katarina

asiakasvastaava

Asiakastyötä, median kanssa viestintä, tiedottaminen, projektinhallinta läs berättelsen >

Hnf

palvelupäällikkö

Johdan IT-palvelutalossa tiimiä omissa asiakkuuksissani ja koordinoin heidän tehtäviään. Teen asiakasrapo... läs berättelsen >

Matti

Vastaavan tehtäviä ympäri PK-seutua sekä projektipäällikön töitä läs berättelsen >

Linnea

direktör

Planeringsmöten med personal och samarbetspartners, strategiskt arbete, ställningstaganden och rapporteri... läs berättelsen >

Samuel

viestintäasiantuntija

Päivät täyttyvät kiireisistä sijoittajaviestintään, mediatyöhön ja raportointiin liittyvistä tehtävistä. ... läs berättelsen >

Orpelo

työnjohtaja

Ajanvaraukset, vauriotarkastukset, työnjohto, töiden organisointi maalaamon sekä hallin kesken. Kaikkea m... läs berättelsen >

David

gymnasielektor

Undervisning, planering av undervisning, strukturerande av elevers vardag, kvällsaktiviteter. Viss fastig... läs berättelsen >

Sanna

tiedottaja

Tavalliseen työpäivään kuuluu paljon erilaisten tekstien kirjoittamista ja teknisten toteutusten selittäm... läs berättelsen >

Kirsikka

lukion opinto-ohjaaja

Tapaan opiskelijoita ohjauskeskustelun merkeissä. Lisäksi pidän oppitunteja sekä järjestän tutustumisia k... läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›