Plocka berättelser

Aarne T., toimistotyöntekijä

Asiakastyö tai potilastyö

Julkaistu 26.7.2021

Opiskelupaikkani Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma Kansainvälinen kauppa
Muut opinnot Sekalaisia sivuaineita
Valmistumisvuosi 2003

Tyypillinen työpäiväni: Työaika 7,25 t/pvä. Joustoja saa käyttää aamulla ja iltapäivällä. Toki saldolla oltava katetta saldovapaita varten. Valtio on melko edelläkävijä etätyön suhteen koska tehtäviä on paljon eri puolilla Suomea. Palkat on matalat ellet ole tehnyt pitkää uraa ja edennyt siinä tai olet päässyt heti esimiesasemaan ja ison osaston tai muun organisaation johtotehtäviin. Valtion eri virastoissa ylläätävän isot palkkaerot vaikka oman kokemukseni perusteella työn vaativuus taikka kuormittavuus olisi niissä samaa luokkaa. Valtiolla on se hyvä puoli yksityiseen verrattuna että YT-neuvotteluita on harvoin, palkat ja ylityöt maksetaan prikulleen oikein ja ajallaan eikä muutenkaan ole kikkailua esim. päviärahojen, ruokarahojen, lomakorvausten taikka km-korvausten suhteen mikä taas yksityisellä puolella on valitettavan yleistä tänä päivänä. Vastineeksi hieman alemmasta palkasta työpäivän pituus ei ole mahdoton, hyvä mahdollisuus (työtehtävästä riippuen toki) etätyöhön ja loman hitaampi kuluminen (launtai ei ole lomaa kuluttava päivä).

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityö, rehellisyys, huolellisuus

Päädyin nykyiseen työhöni: Sattumalta

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Henkilöstön johtaminen, tiimissä työskentely

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ensimmäiseksi työpaikaksi sopii jokin valtionhallinnon perustyö. Näkee aika pian onko halua pysyä sen tyyppisesä organisaatiossa vai halajaako enemmän monipuolisuutta ja kovempaa liksaa vapaa-ajan kustannuksella yksityisellä puolella.

Mera berättelser

Muusa

palveluesimies

Esimiespalavereita: organisaation strategian ja tavoitteiden mukaisen toiminnan suunnittelua. Tiimiesimie... läs berättelsen >

Lauri

asiantuntija

Tietojärjestelmän ylläpitäjänä/pääkäyttäjänä työtehtävät keskittyvät käyttöohjeiden, käyttäjäkoulutusten ... läs berättelsen >

Sanni

lujuuslaskija tai design engineer

Voimalaitossuunnitteluun liittyvää, lujuus- ja prosessilaskentaa, sekä teknisten piirrustusten tekoa. Eri... läs berättelsen >

T

vs. varhaiskasvatuksen opettaja

1,5 km:n työmatka työpaikalle, lasten vastaanottamista ja käsienpesua, lasten kanssa olemista, lapsilista... läs berättelsen >

PÖÖ

proviisori, esimies

Maikki

kustannustoimittaja

Työni on käytännössä projektinhallintaa. Sähköpostittelen, viestittelen ja soittelen, istun Teams- ja läh... läs berättelsen >

Miika

sales director

asiakaskommunikaatio, tuotantosuunnittelu, tapahtumasuunnittelu, tapahtumakonseptisuunnittelu, projektijo... läs berättelsen >

Leinikki

projektisuunnittelija

Työskentelen laajassa tutkimushankkeessa koordinaattorina. Työhöni kuuluu hankebyrokratiaa, sähköpostiin ... läs berättelsen >

Antti

Intraday Trader

Työtehtäväni on yksiselitteisesti käydä kauppaa pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Käytännössä työssä suu... läs berättelsen >

IMG 20210604 205841

Kari

lehtori

Opetukseen ja TKI-töihin liittyvien asioiden sumpliminen. Opetuksen järjestäminen, henkilöstöasioita ja l... läs berättelsen >

Kerttu

Vanhempi tuotekehitysinsinööri

Tyypillinen työpäiväni koostuu useista eri osista, jotka limittyvät toisiinsa eri projektivaiheissa. Usei... läs berättelsen >

Iris

valmentaja

Työstäni noin 1/3 on asiakkaan kanssa tapahtuvaa valmennusta, jossa tarkoituksena on tunnistaa työn saami... läs berättelsen >

C

asiakaspalvelija/asiantuntija

Neuvon asiakkaita ja autan heitä löytämään tietoa Euroopan unionista. Tuotan myös viestintää ja avustan t... läs berättelsen >

Marja

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillisenä työpäivänä suunnittelen, seuraan (taulukointi, budjetit, tulokset), toteutan tai fasilitoin ... läs berättelsen >

Silja

tiimipäällikkö

Tyypillinen työpäiväni koostuu kokouksista, sähköpostien kirjoittamisesta. Välillä käyn maastokäynnillä s... läs berättelsen >

mirjami

tarjoilija/ravintolatyöntekijä

Jouko

Elokuvaaja / toimitusjohtaja / lehtori

Omassa yrityksessä tuotantojen välissä hallinollista työtä, rahoituksen hankintaa ja tuotannon aikana elo... läs berättelsen >

Jussa

aluesuunnittelija

Osallistun liikenne- ja logistiikka-asioista vastaavien työryhmien toimintaan. Kirjoitan lausuntoja liitt... läs berättelsen >

Valtteri

tietomalliasiantuntija

Noin parin viime vuoden ajan työpäiväni on koostunut pääasiassa kokouksista, niiden valmisteluista sekä j... läs berättelsen >

Anonyymi

konepäällikkö

Olen töissä rahtilaivalla. Tyypillinen työpäivä koostuu päivän huoltojen ja korjaustöiden suunnittelusta,... läs berättelsen >

Anonyymi

operatiivinen johtaja

Alaisten työnteon fasilitointi ja yleinen "lankojen käsissä pitely", asiakas- ja sidosryhmäviestintä, myy... läs berättelsen >

Jonne

lupa-asiantuntija

Pääasiassa työpäivieni sisältöä on tienpidon lupa-asioiden käsittely hakemuksesta lupapäätökseksi. Lupakä... läs berättelsen >

L.E.

asiantuntija

Työhöni nuorena asiantuntijana konsulttitalossa koulutusalalla sisältyy mm. tarjousvalmistelua, rekrytoin... läs berättelsen >

Lauri

Akateemisen tutkimuksen lukeminen ja koostaminen, koneoppimisalgoritmien sovellukset ja hienosäätö, ETL, ... läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›