Browse stories

UM, yliopettaja

Teaching and training, TAMK

Julkaistu 7.9.2013

Opiskelupaikkani University of Tampere
Pääaine tai koulutusohjelma Sosiaalipolitiikka
Muut opinnot Sosiologia, julkishallinto
Valmistumisvuosi 1980

Tyypillinen työpäiväni: Opetusta, tutkimusta, projekteja, kv-yhteyksiä...teen lisäksi konsulttihommia ajoittain itsenäisenä yrittäjänä kansainvälisissa hankkeissa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kehitys- ja kehittämisosaaminen, kielitaito, verkostoituminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Pedagogiset opinnot vaaditaan, mutta ne voi tehdä työn ohessa. Oleellista myös työkokemus alalta. Reitti alkoi yliopiston assarin tehtävistä. Nykyisin yliopettajilla useimmilla on tohtorin tutkinto, mutta aiempi lisensiaatintutkintokin riittää. Onneksi olen vanhaa kaartia eli kun sain toimen tohtoreita ei ollut niin paljoa kuin nyt.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Pedagogiset opinnot ja MBA-tutkinto, Yht.kunnallisen perustutkinnon (maisteri + jatko-opinnot) jälkeen.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Jatko-opiskelu (lis. tai tohtori) kannattaa, muttei jumittuminen vain tutkimustyöhön yliopistoon eli käytännön osaamistakin on hankittava jossain välissä. Juutuin itse liian pitkäksi aikaa yliopistolle, koska en ole kuitenkaan ns. tutkijatyyppi, ennemminkin kehittäjä ja haluan olla tekemisissä ihmisten kanssa. AMK sopii erityisen hyvin käytäntöorientoituneille yhteiskuntatieteilijöille, jotka haluavat tehdä, kehittää ja vaikuttaa, koska voi opetuksen lisäksi suuntautua myös moneen muuhun, esim. projektihommiin ja kv-tehtäviin. Suosittelen. Lisäksi palkkataso on hyvä ja edut (esim. 12 viikkoa vapaajaksoja / vuosi) loistavat.

More stories

Lamme

asiantuntija

Palavereja, sähköposteja, koulutusten suunnittelua ja pitämistä sekä suunnittelua ja ideointia read story >

Saara

projektipäällikkö

Asiantuntijatekstien kirjoittamista, verkoston tapaamisia ja kontaktointia, sopimusten, tarjousten ja pää… read story >

Tuuli

avainasiakaspäällikkö

Työni on hyvin vaihtelevaa ja työaikani vapaat. Tavallisena toimistopäivänä olen konttorilla noin klo 7. … read story >

Joel

Markkinointitiedon visualisointi ja taittaminen presentaatioihin read story >

Elste

projektitutkija

Tyypillinen työpäivä koostuu tiedonhausta, aineiston analysoinnista ja tutkimusraportin kirjoittamisesta. read story >

liina

erikoistutkija

Useimmiten aloitan työpäiväni tarkistamalla työpaikkani ajankohtaiset uutiset
ja katsomalla sähköpostit…
read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›