Browse stories

Mikko,

Planning, development or administrative duties, Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty

Julkaistu 4.10.2013

Opiskelupaikkani University of Eastern Finland
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Psykologia, opetushallinto
Valmistumisvuosi 2010

Tyypillinen työpäiväni: Perustehtäväni on tavata opiskelijoita, liittomme jäseniä ja yhteistyökumppaneita. Suunnittelen jäsen- ja järjestökoulutuksia kouluttaen työssäni säännöllisesti. Osallistun markkinointiviestinnän suunnitteluun, joka on usein osa järjestötoimintaa ammattiliitoissa. Säännöllinen matkustaminen kuuluu työhöni. Eniten työaikaani vie järjestötoiminnan kehittäminen, jonka tavoitteena on tukea esimerkiksi nuorten aikuisten ja opiskelijoiden osallistumista ammattiliittomme tapahtumiin ja luottamustehtäviin. Opiskelijajäsenyyden uudistaminen on selkeä projektiesimerkki. Työryhmätyöskentely sekä selvitys- ja raportointitehtävät kuuluvat lähes kaikkiin työpäiviini.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: itseohjautuvuus, rohkeus kokeilla, suunnitelmallisuus,

Päädyin nykyiseen työhöni: Toimin ammattijärjestön viestintä- ja luottamustehtävissä oman toimeni ohella lähes koko korkeakouluopintojeni ajan. Järjestöharrastus muuttui -työksi, kun entuudestaan tutusta ammattijärjestöstä pyydettiin vuorotteluvapaan sijaiseksi. Harjoittelin järjestötyötä reilun parin vuoden ajan ennen kuin hain nykyiseen työtehtävääni, joka on vastuiltaan aiempaa työtäni laajempi ja monipuolisempi.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Suuntauduin aikuiskasvatustieteen opinnoissani työssä oppimiseen ja henkilöstötyöhön. Perehtyminen koulutus- ja työllisyyspolitiikkaan sekä työlainsäädäntöön ja työelämän sopimuksiin on eduksi nykyisessä työssäni ammattiliitossa. Koen kuitenkin, että menetelmällinen osaaminen, tutkiva ja kehittävä työote sekä oppimiskyky ovat olleet merkityksellisempiä hyötyjä kasvatustieteellisessä tutkinnossa kuin yksittäiset opitut sisältökysymykset. Kasvatustieteen maisterin tutkinnon laaja-alaisuus on mielestäni merkittävä etu työmarkkinoilla. Se mahdollistaa joustavat siirtymät työelämässä ja työelämään antaen myös välineitä työssä ja työstä oppimiseen.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Suosittelen valitsemaan jonkin työtehtävän ankkuriksi suuntaamaan opintoja. Se ei välttämättä ole se, mihin työllistyy valmistumisen jälkeen, mutta se helpottaa opintojen kohdentamista, kuten kurssi-, kirjallisuus- ja harjoitteluvalintoja. Tutustuin henkilöstötyöhön ammattiliiton tapahtumassa toisena opiskeluvuotenani, mikä hälvensi omaa ahdistustani siitä, mikä minusta tulee isona. Järjestöharrastus on ollut itselle se tärkein tekijä työllistymisessä. Koska moni tutkinto-opiskelija myös työskentelee opintojen ohella, suosittelen etsimään itselle ammattiliiton turvaksi ja tueksi jo opintojen aikana. Ammatillisuuden ja asiantuntijuuden kasvu alkaa jo perustutkinnossa. Esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan ehtoihin ja kertymiseen on hyvä perehtyä jo hyvissä ajoin osoitteessa tyj.fi (Työttömyyskassojen yhteisjärjestö). Kirjallisuus- ja lukuvinkiksi antaisin vielä Visa Tuomisen väitöksen Maistereiden työllistyvyys (2013, Itä-Suomen yliopisto). Se on erinomainen katsaus korkeakouluopiskelijoiden työllistymiseen ja siihen vaikuttaviin tekijöihin. Se on auttanut myös ymmärtämään oman generalistimaisteritutkinnon merkitystä työelämässä.

More stories

Kaisa

opintoasiainkoordinaattori

Opiskelijahallinnon tehtävät, asiakaspalvelut, opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontatyö, kehittämistyö, opet… read story >

suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… read story >

S

early stage researcher. phd candidate

Kirsi

eläinlääkäri

Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… read story >

kaisa

technical writer

Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… read story >

kouluttaja

kotoutumiskouluttaja

Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… read story >

ohjaaja

uraohjaaja

Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… read story >

A

usability specialist

Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … read story >

tarkastaja

Palotarkastaja

Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… read story >

Siistijä

siivooja

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… read story >

riskia

riskianalyytikko

Työpäivien sisältö vaihtelee. Työhön kuuluu mm. raportointia ja analysointia, palavereihin osallistumista… read story >

ilma

lvi projektipäällikkö

ilmanvaihdon urakkalaskenta ja projektien toteutus. omien tuotteiden markkinointi ja myynti. read story >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… read story >

kemi

utvecklingsingenjör

En blandning av diverse möten och utveckling. read story >

M

osastonhoitaja

Virka työaika (7-15 välillä pääosin ). Arkityö, viikonloput ja juhlapyhät vapaat. read story >

J

johdon assistentti

Tehtäviini kuuluu toimitusjohtajan, johtoryhmän ja hallituksen työn tukeminen. Paljon kalentereiden halli… read story >

T

Palvelussuhdelakimies

Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… read story >

Katu

Coordinator: Grants Management and Resource Mobilisation, University of Namibia
Coordinates grants and p…
read story >

Etnologisti

user experience designer

Kandi

talent acquisition specialist

Lamme

asiantuntija

Palavereja, sähköposteja, koulutusten suunnittelua ja pitämistä sekä suunnittelua ja ideointia read story >

E

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… read story >

vuori

amanuenssi

Perinteinen työpäivä koostuu sähköpostien läpikäymisestä, palavereista ja suunnittelemisesta, sekä joskus… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›