Browse stories

Ville, yrittäjä

Management and supervisory duties, Oma yritys

Julkaistu 10.12.2012

Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Kansainvälinen kauppa, markkinointi, logistiikka, venäjänkieli
Valmistumisvuosi 2008

Tyypillinen työpäiväni: Tapaan, kontaktoin ja palvelen suomalaisia ja kansainvälisiä yrityksiä ja autan heidän henkilöstöään löytämmään asumisratkaisut ulkomaankomennuksen tai projektin ajaksi. Päämarkkina-alue on Pietari.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: yritysmyynti, neuvottelutaidot, asiakaspalvelutaidot, venäjän kieli, palvelutuotanto,

Päädyin nykyiseen työhöni: Olen ollut Venäjän kaupassa mukana viisi vuotta, ja päätin hyödyntää osaamistani ja verkostojani itseni työllistämiseksi. Lisäksi halusin oppia lisää yrittäjyydestä yleisesti ja varsinkin Venäjällä.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Eniten hyötyä on ollut Pietarin vaihto-opinnoista ja venäjänkielen aktiivisesta opiskelusta. Kaupallinen yleiskoulutus on antanut hyvän pohjan liiketoimintojen hahmottamiseksi. Yritystoiminnassa korostuvat myynnilliset ja markkinoinnin osaaminen.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Lähde rohkeasti vaihto-opiskeluun. Hakeudu ulkomaantyöhön tai harjoitteluun. Älä nirsoile ensimmäisten työpaikkojen suhteen, ne auttavat luomaan suhteita ja pääset tutustumaan alaan. Yritä miettiä mitä haluat tehdä ja milla alalla toimia. Kehitä osaamistasi valitulla alalla. Lue alan kirjallisuutta ja julkaisuja. Käy aktiivisesti alan tapahtumissa. Käy lisäksi vapaa-ajan tapahtumissa, jossa tapaat vapaamuotoisesti eri alojen osaajia. Harkitse resurssien mukaan lisäkoulutusta. Ole nöyrä mutta määrätietoinen. Älä pelkää ottaa vastuuta. Kielitaito kehittyy nopeasti ulkomailla asuessasi. Hanki mentori.

More stories

Ase

Kemiallisten aseiden rakentaja

Essi

terveystarkastaja

Työhöni kuuluu tarkastuksia esim. ravintoloihin ja kauppoihin ja tarkastuskertomusten laatimista. Työ vaa… read story >

Johanna

asiantuntija

Teams-palavereista, projektien johtamisesta ja rahoitushakuihin hankesuunnitelmien työstämisestä read story >

Histoni 2017

Olemassaolevien ja uusien diagnostiikkatestien kehittämistä. Työpäiviin mahtuu kokouksia, laboratoriokoke… read story >

Teemu

tekninen dokumentoija

Tavallisena työpäivänä tuotan monikielisiä käyttöohjeita ja tuotemerkintöjä viihde-elektroniikalle ja kod… read story >

F

Tyypillistä työpäivää eio ole. Viimeaikoina olen mm. analysoinut markkinointikampanjoita ja edustanut yri… read story >

Hemppa

varastopäällikkö

Alaisia on kolme, mutta työ on hyvin itseohjautuvaa. Vaikka työn kuvaan kuuluu toimintojen kehittäminen ,… read story >

nutrition

ravintolatyöntekijä

A typical day in my work involves preparing the kitchen for the shift, including setting up stations, che… read story >

Opettaja

tuntiopettaja

manager

product manager

As a Product Manager I take care of the life cycle of certain products of the company. Since the discove… read story >

Sam

Studying about new works in the world, brainstorming ideas for design, creative sketches and ideas for pe… read story >

Ympäristötarkastaja

Ympäristönsuojeluviranomainen

Tehtäviä on laidasta laitaan, eikä mikään päivä ole samanlainen: maa-aines- ja ympäristölupapäätösten val… read story >

Sofia

projektisuunnittelija

Suunnittelen ja kehitän kotiin tuotavaa sosiaalista kuntoutusta, jonka asiakkaina on ikääntyneet, joilla … read story >

Firouz

test automation specialist

Creating and implementing test cases to be run automatically using Robot Framework.
Running tests and re…
read story >

Höödö

suunnitteluinsinööri

Tyypillinen työpäivä sisältää asiakasrajapinnassa työskentelyä, suunnittelutyötä, kanssakäymistä urakoits… read story >

Simo

toimitusjohtaja, hammaslääkäri

JT

freelancer-taiteilija

Hyvin sekava: muutama tunti taiteellista työtä, valmistelua ja suunnittelua. Opettajantyötä muutama tunti… read story >

R

näytelmäkirjailija ja dramaturgi

Olen työsuhteessa joten käytännössä kirjoitan päivät. Joitain tuotanto-/kokous-/ muita töitä on ajoittain… read story >

KU

johtava kanttori

Hallintoa, muusikkoutta, suunnittelua, opetusta read story >

Mikko

software developer (ohjelmistokehittäjä)

Työpäivän pääpaino on asiakkaalle tehtävän ohjelmiston kehittämisessä, mikä sisältää koodausta, testausta… read story >

Perhonen

työllisyysasiantuntija

Tehtävääni kuuluu kaikenikäisten työnhakijoiden ohjaus sekä kunnan työllisyydenhoitoon liittyvät tehtävät… read story >

Salla

Vastaan tietyn maksuryhmän (noin 1000 työntekijää) palkanmaksusta. Palkka maksetaan kahden viikon välein,… read story >

Maisteristäti

palvelupäällikkö

Yksikään työpäivä ei ole samanlainen; ennakkosuunnittelu on haasteellista, sillä on vaikeaa tietää täysin… read story >

Anna

asiakasneuvoja

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›