Browse stories

Amma, aineenopettaja

Teaching and training

Julkaistu 6.4.2014

Opiskelupaikkani University of Jyväskylä
Pääaine tai koulutusohjelma Filosofia
Muut opinnot Kasvatustiede (OKL), Psykologia
Valmistumisvuosi 2013

Tyypillinen työpäiväni: Olen aineenopettaja. Tuntien suunnitteluun menee alkuvuosina paljon aikaa, ja suuri osa menee luonnollisesti tuntien pitämiseen. Tämän lisäksi opettajan työssä on paljon näkymätöntä työtä ja yllättäviä tilanteita oppilaiden kanssa - niihin ei koulutuksessa hirveästi saa valmennusta. Koeviikoilla kokeiden korjausta on yllättävän paljon.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: pedagogiset taidot, oppiaineen hallinta, esiintymistaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Pohdin tutkijan ja opettajan ammatin välillä. Harkitsin myös järjestösektorin tehtäviä, mutta koen kasvattamisen ja pedagogiikan omakseni.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Omaehtoiset opintopiirit ovat olleet kehittäviä, sillä niissä joutuu miettimään myös sitä, "miten minä opin" ja mikä on tärkeää ja keskeistä. Tärkeimpiä opintoja on vaikea nimetä, sillä melkein kaikesta on hyötyä, jos itse panostaa asiaan oikeasti. Kannattaa pistää itseään likoon, ei mennä riman ali.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Filosofian opettajana pitää pystyä perustelemaan hyvinkin abstraktit ja monimutkaiset teoriat ja käsitteet nuorille ymmärrettävästi ja mietittävä asioita heidän näkökulmastaan, EI FILOSOFIAN. Se, mikä akateemisessa maailmassa on itsestäänselvää, ei todellakaan ole sitä nuorille. Jotkut filosofian pääaineopiskelijat voivat ajatella, että lukiofilosofia on "huonoa akateemista filosofiaa", mutta jos ajattelet näin, koulu ei varmaankaan ole sinulle oikea paikka.

...Jos kuitenkin nuorten kanssa työskentely kiinnostaa, kannattaa keskustella ja debatoida jo opintojen aikana mahdollisimman paljon. Osallistu paljon tekstiseminaareihin. Kannattaa opetella myös antamaan ja ottamaan vastaan kritiikkiä ymmärrettävästi ja selkeästi. Tiimityöskentely todennäköisesti lisääntyy yläkoulussa ja lukiossakin, joten yhteistyötaitojaan voi aina kehittää. Ja tee muutakin kuin opiskele filosofiaa! Sitten voi ymmärtää paremmin kaikenlaisia nuoriakin.

More stories

Tatikka

sovelluskehittäjä

Työskentelen sovelluskehittäjänä eli periaatteessa ohjelmoin työtehtäviä, jotka tulevat asiakkaalta proje… read story >

Pete

Jäsenistöltä tuleviin kyselyihin vastaaminen (kysymykset liittyvät työsopimuksiin yms.). Yhteydenpitoa si… read story >

Outi

Kehitysyhteistyöprojekteja tekevässä organisaatiossa työkenttä on laaja. Vastuullani on melkein miljoonan… read story >

Emma

Senior ux designer

Tyypillisenä työpäivänä työstän suunnitelmia ja rautalankapiirroksia jollekin firmamme käyttöliittymälle.… read story >

Taija

koulutussuunnittelija

Usein olen toimistolla ja suunnittelen ja valmistelen tulevia koulutuksia tai raportoin menneistä. Koulut… read story >

Jari

Laura

Tehtäviini kuuluu ohjelmointia ja muita teknisluonteisia ylläpito- ja kehitystöitä. Jos olen projektipääl… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›