Browse stories

Heidi, arkkitehti

Planning, development or administrative duties

Julkaistu 6.2.2016

Opiskelupaikkani Aalto University
Pääaine tai koulutusohjelma Arkkitehtuuri
Muut opinnot -
Valmistumisvuosi 2004

Tyypillinen työpäiväni: Tulen toimistolle kahdeksaksi, yhdeksältä pitää olla valmis vastailemaan puheluihin, siinä samalla vastailen sähköposteihin, selaan alan uutiset, tarkistan aikataulut ja mahdollisesti ohjeistan työt. Muun osan ajasta suunnittelen itsenäisesti tietokoneella. Joskus lähden palavereihin, viemään valmista aineistoa tai tarkistamaan työmaatilannetta.

Työtehtävät ovat langoista kiinni pitämistä: pitää osata ohjata asiakasta, vastata kyselyihin ja siitä huolimatta pitää pää kylmänä, että prosessi ei ala rönsyillä joka suuntaan. Toimeksianto ja sen antajan tavoitteet pitää koko ajan pitää mielessä, vaikka ohjeet olisivat kuinka sekavat.

Suunnittelutyö itsessään on vain pieni osa työstä ja usein myös suunniteltavasta kokonaisuudesta mitättömän pieni osuus, esimerkiksi talossa olevien alakattojen levytysten suunnitteleminen tai ovien lukkojen määrittely tai uusien parvekkeiden suunnittelu vanhaan taloon.

Yhden arkkitehdin tehtävät ovat ihan kivoja, mutta kenenkään rooliin ei kuulu hienojen kokonaisuuksien suunnittelu yksin. Tämä on yhteistyötä muiden kanssa ja siksi vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset.

On hyvä muistaa myös se, ettei työn oikeasti tehnyt ole välttämättä suunnittelija, jonka nimi näkyy joka paikassa, sillä hankkeen pääsuunnittelija vie aina sen kunnian, vaikkei olisi tehnyt yhtään kuvaa. Se voi tuntua väärältä, mutta näin se menee.

Jokaisesta arkkitehdista ei myöskään tule pääsuunnittelijaa hienoihin hankkeisiin. Se vaatii valtavasti pohjatietoja, kokemusta alasta sekä oikeiden ihmisten tuntemista sekä hyviä johtajaominaisuuksia, joilla voi hallita työtä tekevää ryhmää.

On hyvä tavoite haluta pääsuunnittelijaksi, mutta siihen ei riitä pelkkä opiskelu. Pitää järjestelmällisesti kartuttaa koko ajan työkokemusta, jotta useita vuosia ammatissa toimittuaan voi pätevöittää itsensä pääsuunnittelijaksi. Vaativiin hankkeisiin sekään ei kuitenkaan vielä riitä. Silloin on pitänyt haalia kokemusta sellaisten tekemisestä jonkun toisen alaisuudessa useiden hankkeiden verran.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ongelmanratkaisu- ja organisointitaidot, ohjaukselliset ja tietoteknilliset taidot, hyvä silmä,

Päädyin nykyiseen työhöni: Pidin pienestä pitäen kuvataiteista ja olin hyvä piirtäjä. Minua kiehtoi lavastustaide, sillä olen luova ja idearikas, ja minusta oli mukava tehdä sellaisia asioita, jotka tuottavat muille elämyksiä. Arkkitehtiuralle päädyin vahingossa, sillä ensisijaisesti halusin taideteolliseen jonne en päässyt. Opiskeluaika oli piinaava. Koin että arkkitehdiksi kasvavan pitäisi olla erilainen: sellainen pilkuntarkka itseriittoinen ja ylimielinen jumala, joka pitää muita ihmisisä vähempiarvoisina. Moni olikin. Oli ihme että lopulta valmistuin, sillä kritiikkitilaisuudet kurssien päätteeksi söivät monelta opiskelumotivaation kokonaan. Itselläni oli kova tarve päästä alan töihin, ja se yllytti myös valmistumaan.

Työstä pidin alusta alkaen. Oli hienoa päästä nuorena toimistossa opettelemaan oikeita arkkitehdin töitä ja huomata, että arkkitehdit eivät olleetkaan sellaisia opiskeluaikojen painajaismaisia takakireitä ja arrogantteja tyyppejä, vaan oikeasti ihan kivoja. Viihdyin hyvin myös insinöörien kanssa, mutta se luultavasti johtuu siitä, että ajattelen monesti samalla tavalla rationaalisesti kuin he. Moni arkkitehti tuskastuu insinöörien kanssa tapellessaan, kun tavoitetilat ovat ihan muuta, kuin oma päämäärä. Itselleni heidän kanssaan asioiden pohtiminen antaa virkistävän lisän muutoin aika yksitoikkoiselle suunnittelulle.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Työkokemuksesta.

Todistus opinnoista on vaatimus, mutta opinnot itsessään eivät valmenna työelämään. Sain kyllä paljon irti opiskelustakin, sillä laaja-alaista sivistystä ilman ei tällä alalla voi olla. On tunnettava arkkitehtuurin historia ja perinteiset rakennusmenetelmät jos haluaa olla mukana missään hankkeessa. On ymmärrettävä mistä lähtökohdista rakennetaan ja tunnettava menetelmät, joilla voidaan korjata.

Nykyaikaisia työmenetelmiä ei myöskään ole kynän käyttö, vaikka taitavasta ja nopeastia piirustusjäljestä ja sen harjoittamisesta on hyötyä. Tietokone ja suunnitteluohjelmat on hallittava. Niiden oppimiseksi on opiskeltava itsenäisesti, sillä korkeakouluissa ei ole tällä hetkellä kattavaa opetusta, joka valmentaisi työelämää varten.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Tarkista tavoitteesi.
On yleinen harha, että arkkitehdin työ olisi jotenkin hirvittävän hienoa.

Itse teen tätä mielelläni ja pidän tästä, mutta minulla ei koskaan ole ollut tavoitteena mullistaa maailmoja. Sellaisen tavoittelemiseksi kannattaa valita jokin paljon helpompi tie, ryhtyä esim. kulttuurivaikuttajaksi kirjallisuuden, valo- tai elokuvan kautta. Rakennusprosessit vievät pitkään ja lopputulos voi kuitenkin olla jonkun muun tekemä.

Tällä alalla pärjää, jos osaa ottaa työn työnä, mutta koska moni etenkin vanhempi arkkitehti kokee ammattinsa elämäntapana, on sulaa hulluutta odottaa, että elämään mahtuisi sen lisäksi mitään muuta. Moni yrittää yhdistää työnsä ja vapaa-aikansa, ja siksi ammattipiireissä pidetään yhteyttä toisiin arkkitehteihin tai rakennuttajiin myös lomilla.

Jos haluat työn ohessa myös harrastaa omia asioita tai viettää aikaa perheen kanssa, varaudu siihen, että siihen on yritysmaailmassa hyvin rajalliset mahdollisuudet. Usein arkkitehdin työaika ei rajoitu pelkkään virka-aikaan, vaan vastuullisen työn hoitamiseksi päivät venyvät pitkiksi ja vaativat usein myös viikonloppujen uhraamisen puhumattakaan loma-ajoista. Ne arkkitehdit, jotka työskentelevät kunnissa tai valtion viroissa ovat asia erikseen. Heitä harvemmin näkee myöskään ammattitapaamisissa tai sellaisissa tapahtumissa, kuten tuote-esittelyissä tai markkinointitilaisuuksissa, jotka monta kertaa ovat ainoita tilaisuuksia, joissa arkkitehti kohtaa muita kuin samassa työympäristössä työskenteleviä kolleegoita.

More stories

Ica

projektiarkkitehti

Arkkitehtisuunnittelua ja kalustesuunittelua.
Pääsuunnittelijan tehtäviä, (kokouksia, lakia ja asetuksi…
read story >

Veli-Matti

avustava suunnittelija

Työpäivät ovat arkkitehtitoimiston "rivisuunnittelijoilla", jotka eivät osallistu mm. projektien johtamis… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›