Plocka berättelser

Pekka,

Lednings- eller förmansuppgifter

Julkaistu 14.5.2014

Opiskelupaikkani Jyväskylä universitet
Pääaine tai koulutusohjelma Tietojärjestelmätiede
Muut opinnot Kauppatiede, Tietoliikenne
Valmistumisvuosi 2008

Tyypillinen työpäiväni: Valtaosan työpäivästäni käytän asioiden organisointiin ja delegointiin. Tämä tapahtuu keskustellen, sähköpostitse ja tiketöintijärjestelmien avulla. Pidän yhteyttä asiakkaisiin mutta myös yrityksemme käyttämiin alihankkijoihin ja muihin ohjelmisto- ja laitetoimittajiin. Käytän paljon aikaa varsinaisen työajan ulkopuolella alan kehityksen seuraamiseen ja oman osaamiseni ylläpitämiseen.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: esimies- ja johtamistaidot, asiakaspalvelu- ja organisointitaidot, kyky jäsennellä asiat helposti ymmärrettäviksi

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin nykyisen työnantajan palvelukseen muutaman vanhan työkaverin suosittelemana asiantuntijatehtäviin joista etenin muutaman sattuman kautta nykyiseen esimiesasemaan vajaassa viidessä vuodessa.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kieli- ja viestintäopinnot ovat korostuneet johtotehtävien ja esimiesaseman myötä. Kaupalliselta puolelta kirjanpidon sekä rahoitukseen liittyvien perusasioiden ymmärtäminen on ollut suureksi avuksi. Tekniseltä puoelta erityisesti erilaisten peruskonseptien ymmärtäminen on avuksi uusia tekniikoita käyttöönotettaessa ja auttaa ymmärtämään oman asiantuntijatiimin työtä vaikkei tuntisikaan jokaista heidän työhönsä liittyvää yksityiskohtaa.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Opintojen yhteydessä olisi pitänyt opiskella myös sopimusjuridiikkaa, josta olisi merkittävää hyötyä laajoista palvelusopimuksista neuvoteltaessa. Myös kielten opiskeluun ja varsinkin useamman kielen edes perusteiden hallinta olisi monessa käytännön tilanteessa hyödyksi.

Mera berättelser

J

sap-konsultti

Tyypillinen työpäiväni sisältää paljon asioiden ja tehtävien järjestelemistä sekä uusien asioiden opettel… läs berättelsen >

mrh

senior consultant

Paljon sähköpostien lukemista ja vastaamista, sekä eri asiantuntijoiden töiden koordinointia ja tekijöide… läs berättelsen >

Sari

yrittäjä

Myyntiä (tarjousten tekemistä, asiakaskontaktointi), projektien tai koulutuksien suunnittelu/toteutus, ha… läs berättelsen >

Katja

opiskelija

Opiskelen toista tutkintoa, en siis ole työelämässä täysipäiväisesti (tai nyt opintoja viimeistellessäni … läs berättelsen >

Ari

tietohallintojohtaja

Johtoryhmää, ohjausryhmää, toimittajatapaamisia, asiakaskäyntejä, kehityskeskustelujen pitämistä, taloude… läs berättelsen >

Hanna

projektipäällikkö

Lukuisten eri projektien aikataulujen hallintaa, asiakaskonsultointeja joskus asiakkaan luona, joskus puh… läs berättelsen >

Mari

Päiväni koostuvat matkustamisesta, puhelinpalavereista, maiden myynnin ohjaamisesta sekä tuloksen ennusta… läs berättelsen >

Laura

team manager

Paljon palavereja, paljon sähköposteja, tiimin jäsenten ja sidosryhmien kanssa kommunikointia, organisoin… läs berättelsen >

Tuomo

koordinator

Jokainen työpäivä on vähän erilainen. Paljon tehtävää, palavereita ja haasteita. Jos päivät muuttuvat tyy… läs berättelsen >

Karri

Ohjelmistokehitystä laidasta laitaan: suunnittelua, toteutusta, ylläpitoa ja niin edelleen. läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›