Selaa kertomuksia

Laura, terveydenhoitaja

Asiakastyö tai potilastyö, Tampereen kaupunki

Julkaistu 4.11.2013

Opiskelupaikkani Hämeen ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot -
Valmistumisvuosi 2012

Tyypillinen työpäiväni: Työt alkavat aamulla klo 8.00. Aamukahvin jälkeen aloitetaan päivän ensimmäisen asiakkaan kanssa. Vastaanotolla käy sekä raskaana olevia odottajia että pieniä lapsia, 0-6- vuotiaita. Terveystarkastukseen kuuluu asiakasneuvontaa ja -ohjausta sekä lasten kanssa mm. tehtäviä ja muuta toimintaa. Raskaana olevilta tutkitaan sikiön kasvua ja vointia sekä keskustellaan raskauteen liittyvistä asioista sekä synnytyksestä. Lounas on puolen päivän aikaan, jonka jälkeen alkaa puolen tunnin puhelinaika. Puhelinajalla asiakkaat voivat soittaa ja varata aikaa neuvolaan tai kysyä terveydenhoitajalta apua ja neuvoja arjen kinkkisiin tilanteisiin. Puhelinajan jälkeen jatkuu terveystarkastukset asiakkaiden kanssa. Työpäivä päätty klo 16.00.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kyky työskennellä erilaisten ihmisten kanssa, kuunteleminen, itsenäinen päätöksenteko

Päädyin nykyiseen työhöni: Etsin sopivaa alaa, jossa voisin tehdä työtä terveyden edistämisen ja erityisesti lasten sekä nuorten parissa. Terveydenhoitajan työ tuntui hyvin loogiselta vaihtoehdolta tähän, ja sitä se on ollut.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kaikista AMK:n opinnoista, sekä työn kautta tulleista koulutuksista.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Osallistu paljon harjoitteluissa käytännön työhön. Kysy, kysy ja kysy; käytä harjoitteluiden tilanteet hyväksesi oppia paljon erilaisilta terveydenhoitajilta. Pyri oppimaan koulussa olennaiset asiat jokaisesta terveydenhoitajan työn alueesta, työ opettaa aikanaan tarkemmin.

Lisää kertomuksia

suunnittelija

tiedonhallinnan ja viestinnän suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… lue kertomus >

S

early stage researcher. phd candidate

Kirsi

eläinlääkäri

Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… lue kertomus >

kaisa

technical writer

Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… lue kertomus >

kouluttaja

kotoutumiskouluttaja

Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… lue kertomus >

ohjaaja

uraohjaaja

Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… lue kertomus >

A

usability specialist

Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … lue kertomus >

tarkastaja

Palotarkastaja

Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… lue kertomus >

Siistijä

siivooja

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… lue kertomus >

riskia

riskianalyytikko

Työpäivien sisältö vaihtelee. Työhön kuuluu mm. raportointia ja analysointia, palavereihin osallistumista… lue kertomus >

ilma

lvi projektipäällikkö

ilmanvaihdon urakkalaskenta ja projektien toteutus. omien tuotteiden markkinointi ja myynti. lue kertomus >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… lue kertomus >

kemi

utvecklingsingenjör

M

osastonhoitaja

Virka työaika (7-15 välillä pääosin ). Arkityö, viikonloput ja juhlapyhät vapaat. lue kertomus >

J

johdon assistentti

Tehtäviini kuuluu toimitusjohtajan, johtoryhmän ja hallituksen työn tukeminen. Paljon kalentereiden halli… lue kertomus >

T

Palvelussuhdelakimies

Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… lue kertomus >

Katu

Coordinator: Grants Management

Coordinator: Grants Management and Resource Mobilisation, University of Namibia
Coordinates grants and p…
lue kertomus >

Etnologisti

user experience designer

Kandi

talent acquisition specialist

Lamme

asiantuntija

Palavereja, sähköposteja, koulutusten suunnittelua ja pitämistä sekä suunnittelua ja ideointia lue kertomus >

E

Application technologist

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… lue kertomus >

vuori

amanuenssi

Perinteinen työpäivä koostuu sähköpostien läpikäymisestä, palavereista ja suunnittelemisesta, sekä joskus… lue kertomus >

Oikeudetar

Teen vaativia tuloverotuksen valvontatehtäviä ja toimin virkailijoiden tukena verotuksen aineellisissa ky… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›