Selaa kertomuksia

Tuuli, osastonjohtaja

Johto- tai esimiestehtävät, vakuutusala

Julkaistu 5.3.2014

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Oikeustiede
Muut opinnot Englannin kieli, Liiketaloustiede, johtaminen ja organisointi
Valmistumisvuosi 1997

Tyypillinen työpäiväni: Tulen töihin aamulla. Hoidan päivänaikana projekteja yhdessä kollegojeni ja alaisten kanssa. Projektit liittyvät usein erilaisten palvelun solmukohtien ratkaisuun. Tunnistamme niitä asiakkaalta asiakkaalle prosessista ja ratkaisemme niitä yhdessä. Huolehdin, että projekteissa on mukana oikeat ihmiset ja että projekteista hyötyvät ja ne omistavat ovat sitoutuneita projektin työhön. Toisin sanoen huolehdin siitä, että tieto liikkuu.

Koska vastaan myös osastoni myyntituloksesta, kannattavuudesta ja tehokkuudesta, käyn läpi myös siihen liittyviä asiakascaseja ja lukuja. Johdan myyntiä ja luon myyntistrategioita.

Työn tekemisen tehostamisen parissa käytän paljon aikaa. Käynnistän uusia toimintoja ja huolehdin, että niissä toiminta alkaa sujua. Saman aikaisesti pohdin jo sitä, mikä tulee olemaan kyseisen toiminnan tulevaisuus. Missä se jatkossa pyörii ja millä tavoitteilla.

Joskus tehostamiseen liittyy tehtävien uudelleen jakamista. Silloin käytän aikaa perehtyen eri ihmisten vahvuuksiin ja sen miettimiseen, missä tehtävässä he olisivat parhaimmillaan tulevaisuudessa. Tähän työhön liittyy paljon valmentamista. Kahdenvälisiä keskusteluja ja suunnittelua.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ongelmanratkaisu- ja organisointitaidot, viestintätaidot, liiketoiminnan kehittäminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin tehtävääni jatko-opintojen (OTL) ja auskultoinnin jälkeen. Ymmärsin näiden aikana ja etenkin työskennellessäni mentorini kanssa, että tulevaisuuteni ei tule olemaan perusjuridisten tehtävien parissa. Hain auskultoinnin aikana monipuolisesti töitä liike-elämän puolelta. Tähän yhtiöön päädyin, kun yhtiöstäni soitettiin käräjäoikeuden hallintojohtajalle ja kuvailtiin tarjolla olevaa, monipuolista tehtävää (underwriter) ja pyydettiin hänen ajatuksiaan tehtävään mahdollisesti sopivista notaareista... Päästyäni töihin vakuutusyhtiössä, olen saanut mahdollisuuden perehtyä sen palveluihin eri tehtävissä työskennellen. Aloitin asiantuntijatehtävässä myynnin ja asiakasratkaisujen parissa. Siitä laajensin osaamistani tuotekehityksen puolelle. Päädyin hetkeksi korvauspalvelujen ja palvelujen kehittämisen pariin. Sain tilaisuuden oikoa siipiäni muutoksen johtamisen puolella. Tein hetkeksi paluun kannattavuuden varmistamisen ja tuotekehityksen pariin. Sitten sain tilaisuuden kehittyä prosessinjohtamisen taidoissa vakuutustuotannossa. Nyt olen jälleen lähempänä myyntiä. Mutta viimeiset vuodet olen hyötynyt kaikkein eniten prosessinjohtamisen ja muutoksen johtamisen taidoistani.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Minua kiinnosti monipuolisten ongelmien ratkaiseminen, vaikuttaminen ja liiketoiminnan lainalaisuudet. Koskaan en ollut kuvitellut, että tämän ympäriltä tulevaisuuden paikkani löytyisi vakuutusyhtiöstä. Sinne päätyivät opiskeluaikana mielestäni juristeista kaikkein "juristeimmat".

Juridiikasta on kuitenkin ollut hyötyä, koska se harjaannutti loogisanalyyttistä ongelmanratkaisutaitoa. Juridiikan ymmärtäminen auttaa vakuutusalalla myös sisällöllisesti. Kun vakiintuneet käytännöt usein perustellaan "juristien tai lain vaatimuksilla", voi keskusteluihin ponnistaa sisälle nojautuen itse oppimaansa.

Asiantuntijana suurasiakkaiden parissa työskentelykieleni oli englanti. Näissä tehtävissä oli erityisen suurta hyötyä englanninkielen opinnoista sekä etenkin käytännön harjoituksista, joita opintojaksoilla tehtiin englantilaisten tai amerikkalaisten opettajien valmennuksessa. Työskentelytavat olivat sellaisia, että niistä on ollut tähän päivään saakka hyötyä tietyntyyppistä esittämistapaa tai ryhmätyöskentelytaitoja edellyttävissä tehtävissä.

Auskultointi antoi minulle valmiuksia tehdä ratkaisuja.

Juridiikan opintojen jälkeen täydensin opintojani Aalto yliopiston executive MBA opinnoilla. Näistä oli aivan ilmeistä hyötyä liikkeenjohtamistaitoja edellyttävissä tehtävissä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Sellaisissa tehtävissä, joita nykyään teen, juristi hyötyy siitä, että opintojen aikana miettii ja testaa käytännössä, mitä juridiikka liiketoiminnassa mahdollistaa. Liian usein juristit koetaan liiketoiminnassa myynnin jarruina vaikka tosiasiallisesti juridiikan keinoin voidaan mahdollistaa pienempi riskistä, tuottavaa liiketoimintaa.

Johtaminen on ennenkaikkea viestintää ja vaikuttamista. Ei ole huono, jos hankkii molemmista valmiuksia jo opiskeluaikanaan. Järjestötoiminta on hyvä vaihtoehto. Viestintä edellyttää myös esiintymistaitoja ja sitä voi harjaannuttaa hyvinkin monipuolisesti muuallakin kuin järjestötoiminnassa. Musiikki, näytteleminen tai vaikka keikoilla käyminen antavat sinulle kokemusta tai vinkkiä esiintymisestä ja toisaalta kanavan rentoutua tulevaisuudessakin vaativien tehtävien ohessa.

Lisää kertomuksia

T

Palvelussuhdelakimies

Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… lue kertomus >

Juristi

senior associate

Sopimusneuvotteluita, sopimusten laatimista ja kommentoimista, neuvonantoa sähköpostitse ja puhelimitse. … lue kertomus >

Leinikki

projektisuunnittelija

Työskentelen laajassa tutkimushankkeessa koordinaattorina. Työhöni kuuluu hankebyrokratiaa, sähköpostiin … lue kertomus >

Heidi

Följa med och fördjupa mig i teknologipolitik på nationell och EU nivå, lägga upp en strategi för hur vi … lue kertomus >

Maija

lakimies

Työskentelen lakimiehenä pienessä lakiasiaintoimistossa. Tavallisena työpäivänä olen sähköpostitse yhteyd… lue kertomus >

A

Hallinto-oikeuden esittelijä

Tyypillinen työpäiväni koostuu valitus- ja muutoksenhaasioiden käsittelystä. Esittelijän tehtävänä on ott… lue kertomus >

L

eduskunta-avustaja

Avustan kansanedustajaa kaikissa kansanedustajan työhön liittyvissä asioissa. Tyypilliseen työpäivään kuu… lue kertomus >

Lise

Jag utvecklar svenska integrationsvägar i ett projekt på Kommunförbundet. En vanlig dag håller jag kontak… lue kertomus >

Samuli

korvauslakimies

Vaihtelee paljon. S-posti aluksi ja omat työjonot. Hyvä muistaa tauot. Työkaverit kivoja. lue kertomus >

MEEM

veroasiantuntija

Kansainvälistä toimintaa harjoittavien konsernien ja suuryritysten monipuoliset ja haastavat verovalvonta… lue kertomus >

Riitta

palvelupäällikkö

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›