Selaa kertomuksia

Pirjo, hankepäällikkö

Johto- tai esimiestehtävät

Julkaistu 20.1.2017

Opiskelupaikkani Itä-Suomen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Sosiologia
Muut opinnot viestintä, psykologia
Valmistumisvuosi 2012

Tyypillinen työpäiväni: Seuraan hanketta ja teen raportointia, kehittämis- ja suunnittelutyötä. Työpäivät ovat varsin erilaisia ja vaihtelevia. Työskentelen osana hyvää tiimiä ja meillä on useita hankkeita, joiden kanssa teemme yhteistyötä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: projektin suunnittelu-, toteutus-, talous- ja arviointiosaaminen, vahva lisä on osallistavien prosessien ohjaus-/fasilitointitaidot, esim. uuden projektin yhteissuunnittelu, tiimityötaidot, pitkän tähtäimen suunnittelu

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin työhön kysymällä itse aktiivisesti ja kartoittamalla, mitkä paikat minua kiinnostavat työpaikkoina.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Teoreettinen kirjoittaminen kouliintui opiskellessa ja siitä on ollut paljon hyötyä tässä työssä. Psykologiasta ja johtamisopinnoista, sekä viestintäopinnoista on ollut paljon hyötyä varsinaisten sosiologisten opintojen ohella.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Oman ajan hallinta ja aikatauluissa pysyminen on erittäin tärkeää, sitä harjoittelin jo opiskeluaikana ja asetin itselleni tavoitteita ja osatavoitteita, joita kohti menin. Rohkeutta vaan työnhakuun!

Lisää kertomuksia

Leena

viestintäpäällikkö

Työni koostuu johto- ja esihenkilötehtävistä sekä viestinnän ja markkinoinnin strategisesta suunnittelust... lue kertomus >

Olli

koordinaattori

Työpäivä koostuu useasta erilaisesta asiankokonaisuudesta, kuten koulutusten ja tilaisuuksien suunnittelu... lue kertomus >

Taru

projektitutkija

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Pääsääntöisesti niihin kuuluu erilaisia tutkimuksen tekemiseen liittyv... lue kertomus >

Kaisa

projektikoordinaattori

Työpäivät vaihtelevat suuresti. Joskus teen koneen ääressä työtä koko päivän: vastaan sähköposteihin, tee... lue kertomus >

Liisa

tutkija, jatko-opiskelija

Istun tietokoneella, teen analyysejä ja kirjoitan. Kaikki tekstit tuotetaan englanniksi, jos haluaa julka... lue kertomus >

Siru

palvelusuunnittelija

Teen erilaisia asiakkaiden asiointeihin liittyviä pienehköjä tutkimuksia, raportteja ja tilastoja. Työssä... lue kertomus >

Pirkko

viestintäpäällikkö

Viestintäpäällikkönä vastaan yhtiön nettisivujen päivittämisestä, mediatiedotteiden kirjoittamisesta ja m... lue kertomus >

Sanna

employer branding consultant

Toimin projektipäällikkönä HR-konsultointiyrityksessä, jossa työtehtäviini sisältyvät erilaiset yritysten... lue kertomus >

Erityisopetusta

opettaja

Pidän kuusi tuntia päivässä opetusta erityisnuorten ryhmälle toisella asteella. Tämän lisäksi keskustelen... lue kertomus >

Sanna

lehtori

Opetan ja ohjaan liikunnanohjaaja (AMK) opiskelijoille tutkimusprosessiin ja -menetelmiin liittyviä asioi... lue kertomus >

Pekka

copywriter

Istun koneeni ääressä ja/tai palaverissa. Vastaan minulle tarkoitettujen asiakkaiden markkinoinnin konsep... lue kertomus >

Milla

projektitutkija

Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole. Työhön kuuluu uusien tasa-arvoa edistävien toimintamallien kehit... lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›