Browse stories

Hissanmaikka, tekstiilitaiteen yrittäjä

Tuotannolliset tehtävät

Julkaistu 6.11.2013

Opiskelupaikkani Oulun yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Historia
Muut opinnot Kirjallisuus
Valmistumisvuosi 2003

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole. Värjään tekstiileitä työkseni, joten suurin osa päivistä menee värjäykseen, mutta värjäämisen ohella (ja aikana) teen paljon muutakin. Värjäämiseen kuuluu odottelua, ja odottelun käytän kirjanpitoon, suunnittelutehtäviin, ja palavereihin. Värjäyksen ohella opetan erilaisia käsityötekniikoita. Yksikään päivä ei ole samanlainen - tai samanmittainen.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: numerotarkkuus, järjestelmällisyys, logistiset taidot

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin työhöni harrastuksen, ystävän ja sattuman (tai onnen) kautta. Käsityöt ovat olleet harrastus oikeastaan aina, harrastuksen myötä tapasin ystävän, joka opetti minulle jotain nykyisestä työstäni, ja pikkuhiljaa harrastuksesta ja intohimosta tuli minulle työ. Toiminta kasvoi, kun sana levisi, ja nykyään työllistän itseni tällä kokonaan.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kielten opiskelusta. Teen töitä englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja ruotsiksi joka päivä, joten kielten opiskelu on ollut arvokasta. Samoin hyvä äidinkielentaito on tarpeen. Lisäksi yleensä ottaen tutkimusmenetelmien opiskelu on ollut tehokasta, sillä oikeanlainen kriittisyys ja tiedon etsiminen auttavat uusien tuotteiden kehittämisessä. Lisäksi järjestelmällisyys tiedon dokumentoinnissa ja analysoinnissa ovat perua yliopistoajoilta.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Samoihin tehtäviin on vaikea ohjata, koska oma alani on hyvin spesifi. Jos nyt olisin opiskelemassa uusiin tehtäviin, hakeutuisin ennen kaikkea opiskelemaan taloushallintoa ja kieliä. Lisäksi pieni annos juridiikkaa ei haittaa koskaan. Humanistiopintoni eivät sinänsä ole tarjonneet minulle töitä, ja kenties nyt valitsisin alani toisin. Nyt vanhempana ja kokeneempana harkitsen opiskelua, mutta oppisopimuksella ja huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin mitä uusi korkeakoulututkinto veisi.

More stories

Jaakko

viestintäasiantuntija

Sosiaalisen median sisällöntuotanto ja koordinaatio, tiedotteet, nettisivujen päivittäminen read story >

Laura

historian ja yhteiskuntaopin opettaja, sijainen

Oppituntien suunnittelu yksin tai tiimissä, opetus, välituntivalvonta, ryhmänohjaajan tehtävät read story >

Enska

suunnittelija

Suunnittelu ja organisointi, hallintotehtävät read story >

14650745 10153843580026691 3714603189001253184 n

Tomas

Viestintäkoordinaattori

Työpäiväni sisältää tyypillisesti verkkoviestinnän suunnittelua ja toteutusta, niin verkkosivujen ylläpit... read story >

Maria

yrittäjä

Työpäiväni vaihtelee sesongin mukaan. Talvisesonkina teen kirjallisia projekteja, mm. historiakirjoja, mu... read story >

Arctopolis

asiakirjahallinnon asiantuntija

Työpäiväni jakautuu tyypillisesti valmistelutyöhön, kokouksiin sekä erilaiseen koulutus- ja neuvontatyöhö... read story >

Eeva

projektipäällikkö

Olen projektipäällikkönä kehittämishankkeessa, jossa toimin ryhmänvetäjänä nuorten ryhmälle. Työpäiväni ... read story >

TK

kansainvälisten asioiden suunnittelija

Opintoneuvonta, vaihtohakemusten läpikäyminen ja valinnat, sisäisten ja ulkoisten verkkosivujen päivitys,... read story >

Meri

Meri

tuotantoassistentti

Tyypillinen työpäiväni koostuu Turun Keskiaikaisten markkinoiden ja Vanhan Suurtorin Joulumarkkinoiden to... read story >

Juha

mediatuottaja

Sparrausta, suunnittelua, tiedonhankintaa, ohjelmantekoa. read story >

Outi

tietopalvelupäällikkö

Kehittämisprojektien suunnittelua- ja toteuttamista, esimiestehtäviä, osallistumista oman työpaikan sisäi... read story >

tutkija

projektitutkija

Tyypillinen työpäiväni koostuu nykyisessä työssäni tutkimuksen tekemisestä, käytännössä aineiston ja kirj... read story >

Koulutuksen tutkija

projektitutkija

Työpäivät vaihtelevat. Välillä olen tiiviisti oman työpöydän ääressä, välillä seminaareissa, kokouksissa,... read story >

hisfiilari

Distribution Manager

Olen töissä Saksassa, samassa firmassa jo yli 14 vuotta. Asiakaskontaktit monella eri kielellä. Serverien... read story >

Hanna-Riikka Pynnönen

johdon assistentti

Vastaan sähköposteihin, teen asiakasraportteja, hoidan kahvituksia ja matkajärjestelyjä, asiakirjahallint... read story >

Stina

markkinointiassistentti

Kirjoittamista, palaveri, puhelimella soittelua, ajattelua read story >

Nainen-81

analyst

Rahoitusprojekteissa työskentelyä; yhteydenpitoa tai kokouksia asiakkaiden ja muiden ulkoisten tai talons... read story >

LS

palvelupäällikkö

Asiakasrajapinnassa työskentely, tietojärjestelmien kehitystyön koordinointi read story >

565220 719928353 251711384 n

Tapio

ceo

yhteydenpito asiakkaisiin, projektien johto, suunnittelu- ja koordinointitehtävät read story >

Tuomas

informaatikko

Tiedonhakua (suurin osa päivästä), asiakkaiden neuvontaa & kirjaston pyörittämittämistä (lainaus, palautu... read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›