Browse stories

Pirkko, viestintäpäällikkö

Viestintä- tai mediatyö, Seudullinen elinkeinojen kehitysyhtiö

Julkaistu 22.11.2013

Opiskelupaikkani Tampereen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Sosiologia
Muut opinnot Mediakulttuuri, Julkisoikeus
Valmistumisvuosi 2011

Tyypillinen työpäiväni: Viestintäpäällikkönä vastaan yhtiön nettisivujen päivittämisestä, mediatiedotteiden kirjoittamisesta ja mediaseurannasta. Koska olen osa seutumarkkinointitiimiä, osallistun lisäksi kampanjoiden ja tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen sekä some-markkinointiin.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kyky oppia uutta, kieli- ja kirjoitustaidot, tiimityötaidot

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin nykyiseen työhöni harjoittelijana Liiketoimintaosaamista korkeasti koulututetuille -työvoimakoulutuksen kautta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Sosiologian opinnot yleisesti antaa hyvän käsityksen yhteiskunnan toiminnasta, mikä auttaa missä tahansa työpaikassa. Peruskoulussa opitut suomen- ja englanninkielentaidot ovat ehdottomasti olleet hyödyksi.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Mitä tahansa teetkin, älä ensimmäisenä sano "En osaa". En ole opiskellut päivääkään viestintää tai markkinointia saati nettisivujen tekoa, mutta kun sain tehtävän, jota en täysin ymmärtänyt, otin selvää, tein jotain ja näytin keskeneräistä työtä, mistä oli helppo jatkaa eteenpän. Keskeneräisen työn näyttämisen taito on muuten todella tärkeä taito. Lisäksi äidinkielen osaaminen tuntuu olevan nykypäivän Suomessa katoava luonnonvara, jota arvostetaan koko ajan enemmän.

More stories

Eelis

uravalmentaja

Uravalmennusten ryhmämuotoinen toteutus 9‒15 työttömille työnhakijoille. Muulla ajalla suunnittelu, valmi... read story >

Leena

viestintäpäällikkö

Työni koostuu johto- ja esihenkilötehtävistä sekä viestinnän ja markkinoinnin strategisesta suunnittelust... read story >

Pirjo

hankepäällikkö

Seuraan hanketta ja teen raportointia, kehittämis- ja suunnittelutyötä. Työpäivät ovat varsin erilaisia j... read story >

Olli

koordinaattori

Työpäivä koostuu useasta erilaisesta asiankokonaisuudesta, kuten koulutusten ja tilaisuuksien suunnittelu... read story >

Taru

projektitutkija

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Pääsääntöisesti niihin kuuluu erilaisia tutkimuksen tekemiseen liittyv... read story >

Kaisa

projektikoordinaattori

Työpäivät vaihtelevat suuresti. Joskus teen koneen ääressä työtä koko päivän: vastaan sähköposteihin, tee... read story >

Liisa

tutkija, jatko-opiskelija

Istun tietokoneella, teen analyysejä ja kirjoitan. Kaikki tekstit tuotetaan englanniksi, jos haluaa julka... read story >

Siru

palvelusuunnittelija

Teen erilaisia asiakkaiden asiointeihin liittyviä pienehköjä tutkimuksia, raportteja ja tilastoja. Työssä... read story >

Sanna

employer branding consultant

Toimin projektipäällikkönä HR-konsultointiyrityksessä, jossa työtehtäviini sisältyvät erilaiset yritysten... read story >

Erityisopetusta

opettaja

Pidän kuusi tuntia päivässä opetusta erityisnuorten ryhmälle toisella asteella. Tämän lisäksi keskustelen... read story >

Sanna

lehtori

Opetan ja ohjaan liikunnanohjaaja (AMK) opiskelijoille tutkimusprosessiin ja -menetelmiin liittyviä asioi... read story >

Pekka

copywriter

Istun koneeni ääressä ja/tai palaverissa. Vastaan minulle tarkoitettujen asiakkaiden markkinoinnin konsep... read story >

Milla

projektitutkija

Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole. Työhön kuuluu uusien tasa-arvoa edistävien toimintamallien kehit... read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›