Browse stories

Tatu, dealer

Rahoituksen tai taloushallinnon tehtävät

Julkaistu 25.2.2014

Opiskelupaikkani Joensuun yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Kansantaloustiede
Muut opinnot Laskentatoimi, Tilastotiede
Valmistumisvuosi 2008

Tyypillinen työpäiväni: Monesti työpaivä alkaa aamun raporttien vilkaisulla. Näistä saatujen tietojen perusteella on hyvä lähteä tekemään loppupäivää koskevia päätöksiä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityötaidot, matematiikka, kielitaito: suomi, ruotsi, englanti

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin nykyisen työnantajan tytäryhtiöön töihin pian valmistumiseni jälkeen. Tässä auttoi merkittävästi opintojeni aikana tekemäni kesätyö paikallisessa pankissa. Toimenkuvani ja työtehtäväni ovat ehtineet muuttua jo muutaman kerran ja nyt työskentelen pankin treasuryssä.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Eniten hyötyä nykyisessä työssäni on ollut kansantaloustieteen, rahoituksen ja tilastotieteen opinnoista.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Aina kannattaa pyrkiä oppimaan uutta.

More stories

DSC 1174Sven Tupits Fotogeen.com

Anna Mahlamäki

kv. liiketoiminnan kehityspäällikkö

Vastaan konsernin ulkomaan liiketoiminnoista omistaja-toimitusjohtajan työparina ilman suoraa tulosvastuu... read story >

1970520 10152008774868997 829905821 n3

Matias

koordinator

En vanlig dag består att hålla reda på vad som händer inom de sektorer eller projekt som jag deltar i. Ef... read story >

J-P

ryhmäpäällikkö

Viestintämarkkinoiden eli lähinnä teleyritysten taloudelliseen ja teknilliseen ennakkosääntelyn sekä ylei... read story >

Severi

tohtorikoulutettava, tutkija

Sähköpostiin vastailemisesta, lukemisesta, kirjoittamisesta, palavereista. read story >

ekonomisti

ekonomisti

Organisaatiosta tai sidosryhmistä tulevien tieto- ja analysointipyyntöjen toteuttamista, suhdanneanalyysi... read story >

:)

hankintapäällikkö

Sopimusneuvotteluja, hinnastojen ylläpitoa, yhteyttä sisäisiin ja ulkoisiin sidosryhmiin, sopimusten laat... read story >

AnnaM

cfo, talousjohtaja

yhtion talouden kontrollointi (kannattavuuslaskelmat, kassavirran seuranta), pankki- ja vakutuusasioista ... read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›