Browse stories

Lotta, oppilaanohjauksen lehtori

Opetus ja kasvatus

Julkaistu 7.10.2014

Opiskelupaikkani Turun yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Kääntäminen ja tulkkaus
Muut opinnot opettajan pedagogiset opinnot, opinto-ohjauksen erilliset opinnot
Valmistumisvuosi 2011

Tyypillinen työpäiväni: Työpäivän aikana pidän yhdestä kolmeen oppilaanohjauksen luokkatuntia. Loput päivästä on varattu oppilaiden henkilökohtaiselle ohjaukselle, erilaisten tapahtumien (mm. vanhempainillat, oppilaitostutustumiset) järjestelyille, yhteydenpitoon eri yhteistyötahojen kanssa sekä muuhun toimistotyöhön.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: avoimuus, sosiaalisuus, empaattisuus

Päädyin nykyiseen työhöni: Lähdin opiskelemaan englannin kääntämistä ja tulkkausta lukion jälkeen, koska olin kiinnostunut kielistä eikä minulla ollut varsinaista haaveammattia. Tein jonkin verran käännöstöitä opiskeluaikoina, mutta opintojen loppuvaiheessa en tuntenut ammattia oikein omakseni. Kaipasin ihmisläheisempää työtä, ja työllistymisen varmistamiseksi hakeuduin opettajan pedagogisiin opintoihin. Tein muutaman vuoden peruskouluissa sijaisuuksia. Tutustuin työssäni myös opon ammattiin, josta kiinnostuin todella paljon. Aloitin opon sijaisuuksien tekemisen ja hain Jyväskylän yliopistoon suorittamaan ohjauksen erillisiä opintoja.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kääntämisen ja tulkkauksen opinnoista olen saanut paljon viestintätaitoja ja kulttuurientuntemusta, joista on hyötyä myös opon työssä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Koskaan ei ole liian myöhäistä tarkistaa uravalintaansa =)

More stories

Hulisti

matkatoimistovirkailija, operointi ja tuotevastaava

Sähköpostikyselyihin vastaaminen englanniksi, tarjousten tekeminen, varausten tekeminen, asiakasryhmien a... read story >

M

kääntäjä

Oppilaitoksen moniaiheisten (viestintä, markkinointi, hallinto jne.) tekstien kääntäminen, kielikysymyksi... read story >

Nimimerkki

Kansainvälisten tarjouspyyntöjen konsultti

Julkisten tarjouspyyntöasiakirjojen analysointia, tarjouspyyntöjen laatimista tiimissä, asiakirjojen kään... read story >

Vilma

kääntäjä

Pääasiallisesti kääntämistä ja oikolukua. Satunnaisesti vastailua kaikenlaisiin termi- ja kielioppikysymy... read story >

95e1epicture

Marie

toimitusjohtaja

Olen töissä tuulitunnelissa. Jos ei heti avaudu niin se on lasituubi, jossa voi melkeinpä kuka tahansa l... read story >

Anu

vientipäällikkö

Tuotteen suunnittelu, raaka-aineiden valinta ja osittain hankintakin, tarjouslaskenta ja tarjouksen laadi... read story >

Minna

amanuenssi

Enimmäkseen istun työhuoneessani sormet näppäimistöllä: luen ja kirjoitan sähköposteja, kokousmuistioita,... read story >

J

kääntäjä

Teen töitä toimistossa. Käännöstoimeksiannot tulevat sähköpostitse firman pääkonttorista Helsingistä. Kää... read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›