Plocka berättelser

Antti, apulaisjohtaja

Rahoituksen tai taloushallinnon tehtävät

Julkaistu 1.10.2017

Opiskelupaikkani Helsingin kauppakorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma Kansainvälinen talous
Muut opinnot Laskentatoimi ja rahoitus
Valmistumisvuosi 1990

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillinen päivä sisältää monia asioita. Päivän aikana edistetään uusien sopivien rahoitettavien hankkeiden löytämistä verkostoitumalla ja tutustumalla uusiin avautuviin mahdollisuuksiin. Yhteydenpito tapahtuu sähköpostitse, puhelimitse, verkkotapaamisin ja fyysisesti tapaamalla. Päivän aikana työstetään jo valmisteluun valittuja hankkeita päätöksenteko-elimiä varten ja mahdollisesti työstetään myös sopimusdokumentaatiota asiakkaan kanssa niihin hankkeisiin, joihin olemme päättäneet sijoittaa rahaa. Työtä tehdään talon sisällä monien kollegojen kanssa yhdessä projektiluontoisesti. Rahoittamiemme hankkeiden kohteissa käyminen kuuluu myös olennaisena osana työnkuvaan, samoin yhteistyökumppaneiden tapaamiset mm. Euroopassa joten matkustuspäiviä ja pitkiä matkoja osuu kohdalle säännöllisesti.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Yhteistyö- ja tiimityötaidot, Rahoitusalan osaaminen, Kyky toimia kansainvälisesti

Päädyin nykyiseen työhöni: Olen ollut koko työurani rahoitusalalla ja edellisen työtehtäväni päätyttyä hain nykyisen työni pariin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kahden pääaineen, kansantaloustieteen ja rahoitusteorian osaamisesta.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa panostaa hyvin perusopintojen suorittamiseen ja opiskella sitä, mikä aidosti itseä kiinnostaa. Kannattaa panostaa uuden oppimiseen ja itsensä kehittämiseen jatkuvasti. Verkostoituminen ja ihmisiin tutustuminen kannattaa. Mieti, miten voit auttaa työkavereita ja olla heille avuksi ja hyödyllinen. Jos suuntaudut toimimaan asiakkaiden kanssa, ymmärrä heidän tarpeensa ja se, miten voit luoda heille lisäarvoa.

Mera berättelser

Hanski

tiedottaja

Päiviini kuuluu usein palavereita, joissa suunnitellaan, kehitetään tai päätetään jotain. Kokoustan tiimi... läs berättelsen >

Katriina

freelancer

Testaan työkseni kielioppiohjelmaa, suunnittelen sen sisältöjä ja valvon laatua. Työskentelen freelancer-... läs berättelsen >

Suvi

Rakennesuunnittelija, korjausrakentaminen

Piirrän suunnitelmia ja laadin rakennustapaselostuksia erilaisiin korjauskohteisiin, mm. linjasaneeraukse... läs berättelsen >

Tiina

ad (art director / graafinen suunnittelija / graafikko)

Vastaan julkaisun ulkoasusta, taitosta ja kuvituksesta. Lisäksi teen journalistista työtä juttuja kirjoit... läs berättelsen >

IinesK

ravintolapäällikkö

Normaalia asiakaspalvelua baarissa. Päivittäin myös taustatöitä: tilaukset, tapahtumajärjestelyt, henkilö... läs berättelsen >

Emma

hr business partner

Vastailen eri maista tulleisiin viesteihin, joissa työntekijät kysyvät milloin mitäkin vaikkapa liittyen ... läs berättelsen >

Anni

opinto-ohjaaja

Opinto-ohjaus lukiossa, oppitunnit, yksilöohjaus, pienryhmäohjaus, oppilashuolloset tehtävät läs berättelsen >

Thomas Agyei

lecturer

Laura

product owner

Kehitämme mobiiliaplikaatiota GLS:n pakettiläheteille optimoimaan ja hallitsemaan paremmin heidän päivitt... läs berättelsen >

Heidi

Public Policy Manager

Följa med och fördjupa mig i teknologipolitik på nationell och EU nivå, lägga upp en strategi för hur vi ... läs berättelsen >

Jenni

projektisuunnittelija

Hoidan hankkeeseen liittyviä toimistotehtäviä, vastailen sähköposteihin, päivitän nettisivuja ja sosiaali... läs berättelsen >

TaasYksiTeologi

toimistoassistentti

Työpäiväni koostuu toimiston (IT-)ongelmien ratkaisusta ja enimmäkseen itsenäisten projektien parissa työ... läs berättelsen >

41E63BCA 33A1 40D0 BC19 1C9004440100

Sheraz Ali

Head of Scientific Unit

Supervising research projects and collaborating with international researchers on several research projec... läs berättelsen >

Riitta

kotiäiti

hsa

ruotsin ja englannin aineenopettaja, lehtori

Opetustuntien pitäminen, tuntien suunnittelu, luokanvalvojan tehtävistä huolehtiminen läs berättelsen >

Fr0sti

lentokenttävirkailija

Reittiliikenteen lähtöselvitystä, asiakkaiden koneeseennousun hoitamista, kuulutuksia, ja raportointia, l... läs berättelsen >

M

sairaankuljettaja

L

data engineer

Koodaus C++ :lla tai Pythonilla, koodin testaus kentällä, rajapintojen luonti datan keräämistä varten, pr... läs berättelsen >

Sara

markkinointisuunnittelija

Jokainen työpäiväni on erilainen, mikä tekee työstäni mielenkiintoisen. Toisinaan työpäivät kuluvat kokon... läs berättelsen >

Avokado

automaatioinsinööri

Tyypillinen työpäivä koostuu teknisten dokumenttien suunnittelusta, piirtämisestä/päivittämisestä, asiakk... läs berättelsen >

a4a63picture

Medi

projektipäällikkö

Projektinhallinnan laajat hallinnolliset tehtävät, kehittäminen ja johtaminen läs berättelsen >

Peter

päällikkö

Tyypillinen työpäivä on täynnä palavereja oman tiimin, verkostojen tai työryhmien kanssa. Muu aika kuluu ... läs berättelsen >

Enska

suunnittelija

dur

erikoistuva lääkäri

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›