Selaa kertomuksia

Veera,

Opetus ja kasvatus, Oppilaitos

Julkaistu 15.11.2012

Pääaine tai koulutusohjelma Insinööri (AMK), bio- ja elintarviketekniikka
Muut opinnot Elintarviketekniikka
Valmistumisvuosi 2004

Tyypillinen työpäiväni: Oppilaan harjoittelun ohjaus ja arviointi

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: yhteistyökyky, sosiaalinen kanssakäyminen, oppilaslähtöinen opetus,

Päädyin nykyiseen työhöni: Olen työskennellyt laboratoriossa laboranttina ennen nykyistä työtäni. Näin ilmoituksen avoinna olevasta äitiyslomasijaisuudesta kun olin ollut 4 kk työttömänä. Laitoin sinne hakemuksen ja sain kuin sainkin työn. Nyt olen oikealla alalla koska minusta on vieläkin kiva mennä töihin eikä työ ole mitään pakkopullaa. Olen työskennellyt tähän mennessä nykyisessä työssäni 5 vuotta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Omasta harjoittelusta ja työnhausta on ollut suurin hyöty nykyisessä työssä. Varsinaisesti ohjausta ei oppilaitos opeta mutta työn kautta olen oppinut toimimaan oikein.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: On hyvä muistaa se että työtä esim. harjoittelupaikan/työpaikan hakemiseen joutuu tekemään mutta älkää jääkö yksin asioiden kanssa. Tukeutukaa opintojen ohjaajaan tai jos teillä on harjoitteluinsinööri niin pyytäkää apua häneltä. Minä olen ammattikorkeakoulussa oppilaita varten ja autan kaikissa harjoitteluun/työhön liittyvissä asioissa.

Lisää kertomuksia

Johanna

terveystarkastaja

Tarkastusten tekeminen pääasiassa ennalta ilmoittamatta elintarvikevalvontakohteisiin, tarkastusraporttie… lue kertomus >

Jasmin

Laatuassistentti

Tyypilliseen työpäivään kuuluu:
mm. päivä- sekä viikkomittausten teko sekä seuranta, tuotteen laadulline…
lue kertomus >

Karlo

laatuinsinööri

Asiakasvalitusten käsittelyä, tutkimista ja raportointia; yhteistyötä T&K-projektien kanssa; oman osaamis… lue kertomus >

Anu

Työtehtäväni ovat monipuolisia ja päivät vaihtelevia. Merkittävä osa työajastani kuluu asiakkaiden ohjaus… lue kertomus >

Malla

laboratorioanalyytikko

Työpäivät koostuvat enimmäkseen rutiininomaisista laadunvarmistusanalyyseista. Lisäksi projektiluontoista… lue kertomus >

Suvi

Suunnittelen ja kalustan tuotanto- ja laboratoriotiloja, ylläpidän kattavaa GMP-dokumentaatiota tehtaan k… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›