Selaa kertomuksia

Terhi,

Asiakastyö tai potilastyö

Julkaistu 3.10.2017

Opiskelupaikkani Turun yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Psykologia
Muut opinnot Kauppatieteiden kandidaatti
Valmistumisvuosi 2002

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillisin työpäiväni koostuu pitkäaikaista kipua kantavien potilaiden ja kuntoutujien yksilöajoista. Toiseksi tyypillisin työpäiväni koostuu em. yksilöajoita ja ryhmistä. Kolmanneksi tyypillisin työpäiväni koostuu luennoinnista ja kouluttamisesta.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Kipupsykologinen erityisosaaminen, Kongitiivisen psykoterapian menetelmät, Empaattisuus, rohkeus, luovuus ja yksilöllisyys,

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin ollut useamman vuoden töissä neurologisessa laitoskuntoutuksessa, missä haastavat kipuongelmakokonaisuudet olivat monen asiakkaan arkipäivää. Oma kipuosaaminen tuntui hataralta. Kun sairaanhoitopiirin kipuklinikalla aukesi sijaisuus, hain sitä. Samalla tiellä olen edelleen, se on vain leventynyt ja syventynyt.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Sanoisin, että ihan kaikista opinnoista, jopa psykologiaa edeltävistä kauppatieteiden kandidaatin opinnoista. Samoin kuin ihan kaikenlaisista työkokemuksista elämän varrella. Tärkeimmät täydennyskoulutukset ovat olleet rentoutusopastajakoulutus, hengityskoulu-ohjaajakoulutus, kaksivuotinen kivun psykologian asiantuntijakoulutus, sekä nyt meneillään oleva kognitiivinen psykoterapeuttikoulutus.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Valmistuttuasi psykologiksi hanki työkokemusta moniammatillisesta yhteistyöstä. Kun olet jo tehnyt joitakin vuosia kliinistä työtä, suorita Kivun psykologian asiantuntijakoulutus. Muista aina, miten tärkeitä opettajia asiakkaasi ovat. Huolehdi jaksamisestasi ja hyvinvoinnistasi.

Lisää kertomuksia

x

early stage researcher (phd student)

Scientific research, data analysis, academic writing, and planning teaching lue kertomus >

J

Niina

psykologi

Yksilöasiakkaiden tukikeskusteluja, ryhmäkeskusteluja ja asiantuntijaluentojen pitämistä vaihtelevista te… lue kertomus >

Uraohjauspsykologi

Työpäiväni sisältää asiakkaiden ohjausta kasvotusten, puhelimitse ja verkossa eri kanavia käyttäen. lue kertomus >

Orvokki

professori

Työ on erittäin vaihtelevaa ja koostuu mm. tutkimusasetelmien suunnittelemisesta, tutkimusaineiston analy… lue kertomus >

Tuulia

perheneuvolapsykologi

asiakastyö lapsiperheiden parissa
- perheen tuen tarpeen arviointi
- psykologiset tutkimukset
- terapi…
lue kertomus >

Psykologi

psykologi

Tapaan murrosikäisiä nuoria ja heidän vanhempiaan yksilö-, perhe- ja verkostotapaamisilla. Tapaamiset ova… lue kertomus >

Heli

työterveyspsykologi

Heltti on työterveysalaa ravistava kasvuyritys, jonka mottona on "Always challenge the old way". Näin oll… lue kertomus >

Tuuli

psykologi

Keskustelen keskimäärin kolmen asiakkaan kanssa päivittäin. Yhden tapaamisen kesto on 45-60 minuuttia, ja… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›