Plocka berättelser

Lilja,

Annat, Nuorisoasuntoliiton alainen paikallisyhdistys

Julkaistu 8.9.2015

Opiskelupaikkani Humanistinen ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Sosiaalisen vahvistamisen suuntautuminen, erityiskasvatus
Valmistumisvuosi 2015

Tyypillinen työpäiväni: Työpäiväni kuluvat aika pitkälti toimistossa. Pidän asukkaisiin ja asukastoimikuntiin yhteyttä pitkälti sosiaalisen median kautta, ja siellä päivittelen ja chattailen asukkaiden kanssa lähinnä tukien asukkaita heidän talotoimikuntien toiminnassa. Tämän lisäksi asukkaat ottavat minuun yhteyttä monissa muissakin asioissa, ja paljon teen työssäni myös palveluohjausta. Asukasviestintä ja asukastoiminnan ohjaus ja koordinointi ovat ne päätehtävät.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: viestintätaidot (ml. tietotekniset ja vaikuttamistaidot), sosiaaliset taidot, taitoa ja kokemusta ryhmä- ja asiakastyöstä,

Päädyin nykyiseen työhöni: RAY:n paikka auki -avustusohjelman rahoituksella. Valmistuin maaliskuussa 2015 ja huomasin, että paikkaan haettiin määräaikaista työntekijää huhtikuun alusta alkaen. Työ vaikutti sopivalta ensimmäiseksi oman alan työpaikaksi, joten hain.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Eniten hyötyä on ollut käytännön harjoitteluista ja projektiopinnoista. Opinnäytetyöni käsitteli aihetta jolla oli läheinen kosketuspinta nykyisen työn tavoitteisiin, ja se on varmasti edesauttanut työllistymistä kyseiseen järjestöön.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Mikäli opiskelet ammattikorkeakoulussa, keskity ja panosta harjoitteluihin ja käytännön oppimiseen. Opinnäytetyö kannattaa tehdä itseään kiinnostavasta aiheesta, koska sillä voi olla merkitystä siihen, mihin valmistuttua työllistyt.

Opiskelua ei kuitenkaan kannata ottaa liian vakavasti, vaikka opiskelijoilla onkin nykyään hurjat paineet. Itse suoritin opinnot kiitettävin arvosanoin, mutta siitä ei ole ollut työllistymiseen tai varsinkaan käytännön työssä mitään hyötyä - en usko, että tällä alalla katsotaan arvosanoja; persoona ja ylipäänsä asenne ja halu oppia uutta ratkaisee.

Mera berättelser

Ase

Kemiallisten aseiden rakentaja

Essi

terveystarkastaja

Työhöni kuuluu tarkastuksia esim. ravintoloihin ja kauppoihin ja tarkastuskertomusten laatimista. Työ vaa… läs berättelsen >

Johanna

asiantuntija

Teams-palavereista, projektien johtamisesta ja rahoitushakuihin hankesuunnitelmien työstämisestä läs berättelsen >

Histoni 2017

Olemassaolevien ja uusien diagnostiikkatestien kehittämistä. Työpäiviin mahtuu kokouksia, laboratoriokoke… läs berättelsen >

Teemu

tekninen dokumentoija

Tavallisena työpäivänä tuotan monikielisiä käyttöohjeita ja tuotemerkintöjä viihde-elektroniikalle ja kod… läs berättelsen >

F

Tyypillistä työpäivää eio ole. Viimeaikoina olen mm. analysoinut markkinointikampanjoita ja edustanut yri… läs berättelsen >

Hemppa

varastopäällikkö

Alaisia on kolme, mutta työ on hyvin itseohjautuvaa. Vaikka työn kuvaan kuuluu toimintojen kehittäminen ,… läs berättelsen >

nutrition

ravintolatyöntekijä

A typical day in my work involves preparing the kitchen for the shift, including setting up stations, che… läs berättelsen >

Opettaja

tuntiopettaja

manager

product manager

As a Product Manager I take care of the life cycle of certain products of the company. Since the discove… läs berättelsen >

Sam

Studying about new works in the world, brainstorming ideas for design, creative sketches and ideas for pe… läs berättelsen >

Ympäristötarkastaja

Ympäristönsuojeluviranomainen

Tehtäviä on laidasta laitaan, eikä mikään päivä ole samanlainen: maa-aines- ja ympäristölupapäätösten val… läs berättelsen >

Sofia

projektisuunnittelija

Suunnittelen ja kehitän kotiin tuotavaa sosiaalista kuntoutusta, jonka asiakkaina on ikääntyneet, joilla … läs berättelsen >

Firouz

test automation specialist

Creating and implementing test cases to be run automatically using Robot Framework.
Running tests and re…
läs berättelsen >

Höödö

suunnitteluinsinööri

Tyypillinen työpäivä sisältää asiakasrajapinnassa työskentelyä, suunnittelutyötä, kanssakäymistä urakoits… läs berättelsen >

Simo

toimitusjohtaja, hammaslääkäri

JT

freelancer-taiteilija

Hyvin sekava: muutama tunti taiteellista työtä, valmistelua ja suunnittelua. Opettajantyötä muutama tunti… läs berättelsen >

R

näytelmäkirjailija ja dramaturgi

Olen työsuhteessa joten käytännössä kirjoitan päivät. Joitain tuotanto-/kokous-/ muita töitä on ajoittain… läs berättelsen >

KU

johtava kanttori

Mikko

software developer (ohjelmistokehittäjä)

Työpäivän pääpaino on asiakkaalle tehtävän ohjelmiston kehittämisessä, mikä sisältää koodausta, testausta… läs berättelsen >

Perhonen

työllisyysasiantuntija

Tehtävääni kuuluu kaikenikäisten työnhakijoiden ohjaus sekä kunnan työllisyydenhoitoon liittyvät tehtävät… läs berättelsen >

Salla

Vastaan tietyn maksuryhmän (noin 1000 työntekijää) palkanmaksusta. Palkka maksetaan kahden viikon välein,… läs berättelsen >

Maisteristäti

palvelupäällikkö

Yksikään työpäivä ei ole samanlainen; ennakkosuunnittelu on haasteellista, sillä on vaikeaa tietää täysin… läs berättelsen >

Anna

asiakasneuvoja

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›