Browse stories

"ope", sosiaaliohjaaja, aikuissosiaalityö

Customer service / patient care

Julkaistu 20.5.2017

Opiskelupaikkani Lahti University of Applied Sciences
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Opettajan pedagogiset opinnot
Valmistumisvuosi 2015

Tyypillinen työpäiväni: Ohjaan kuntouttavan työtoiminnan ryhmiä lähes päivittäin. Muu aikani menee dokumentointiin, ryhmätoiminnan suunnitteluun ja valmisteluihin. Lisäksi teen sosiaaliohjausta joidenkin asiakkaiden kanssa heidän kotonaan, toimistolla tai verkostossa. Työ on vaihtelevaa ja liikkuvaa. Aamulla ei tiedä mitä työpäivä tuo tullessaan.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: organisointikyky, Asiakkaan kuuleminen, Sosiaalialan ammattitaito

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin siellä jo pari vuotta takaperin tekemässä sijaisuutta kun opiskelin ylempää AMK-tutkintoa ja tarvitsin työn jossa pääsin tekemään opinnäytetyöni.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kaikista koulutuksistani on hyötyä nykyisessä työssäni. Olen myös tarjoilija ja ompelija. Tehtävään vaaditaan sosionomin tutkinto.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ryhmien ohjaajalle monipuolinen työkokemus eri aloilta ja kiinnostus erilaisiin asioihin esim. harrastusten kautta ja ihmisten elämäntilanteita kohtaan ovat eduksi. Opettajan pedagogiset opinnot helpottavat jäsentämään omaa työtä ja tarttumaan ryhmässä eteen tuleviin tilanteisiin ja ryhmien suunnitteluun ammattitaidolla. Suosittelen myös erityispedagogiikkaan tutustumista etukäteen.

More stories

E

Application technologist

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… read story >

Raajavuori

amanuenssi

Perinteinen työpäivä koostuu sähköpostien läpikäymisestä, palavereista ja suunnittelemisesta, sekä joskus… read story >

Betty

Teen vaativia tuloverotuksen valvontatehtäviä ja toimin virkailijoiden tukena verotuksen aineellisissa ky… read story >

Nomppis

Työ- ja toimintakyvyn arviointia, tavoitteiden asettamista ja seurantaa, asiakkaiden koulu- ja työelämänp… read story >

M

universitetslärare

Delvis undervisning, delvis projektarbete. Till undervisning hör mycket planering, litteratursökningar. P… read story >

Woopada

copywriter

Projekteja on samaan aikaan useita. Niiden elinkaari on suunilleen seuraavanlainen: asiakas briefaa toime… read story >

Petteri

Vastaan työssäni tuulivoimahankkeiden valmistelusta ja kehittämisestä sekä erilaisten niihin liittyvien k… read story >

Janhoff

junior consultant

- Erilaiset projektikoordinoinnin tehtävät
- Esitysmateriaalin muodostaminen
- Fasilitointi (palaverien…
read story >

Sari

oma-valmentaja

Asiakastyötä ja perehtymistä uusiin käytänteisiin, lakiin. read story >

Raba

yksilövalmentaja

Teen henkilökohtaista valmennusta nuorille, joiden toimintakyky on olennaisesti heikentynyt. Tapaan heitä… read story >

Lawrence

Espoonlahti

Hei! Minun tyypillinen työpäiväni alkaa noin klo. kuuden aikaan aamulla. Alkuviikosta mä m…
read story >

Hr

lehtori

Työelämässä

asiantuntija

Vastaan työnhakija-asiakkaiden palveluprosessista. Työhöni sisältyy erityisesti etäpäivinä paljon kirjall… read story >

Ymmi

ulosottoylitarkastaja

Asiakkaiden tilanteiden päivitys, omaisuuden etsiminen, puhelimitse ja paikan päällä tehtävät haastattelu… read story >

Minä

tekninen tukihenkilö

Ändy

lehtori, opinto-ohjaaja

Yksilöohjaus, luokkaohjaus, yhteydenpito opiskelijoihin ja muihin sidosryhmiin read story >

Jenni

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillinen työpäiväni koostuu sähköpostien lukemisesta ja niihin vastaamisesta, markkinointisuunnitelmie… read story >

K

työnhaunohjaaja

Autan maahanmuuttaja-taustaisia asiakkaita työnhakuun liittyvissä asioissa. read story >

Eija

asiantuntija (te-toimisto)

Sovittuja asiakastapaamisia kasvotusten tai puhelimitse, selvityspyyntöjen ja lausuntojen tekoa, erilaist… read story >

Salla

liikennejärjestelmäasiantuntija

Tyypillinen työpäivä koostuu mm. työhön liittyvistä palavereista. Esimerkiksi kuntien kanssa seudulliset … read story >

M

palavereja, tiimityötä, selvitystyötä, suunnittelua, ohjelmointia read story >

S

International Affairs Director

I am in charge of the internationalization of the Universidad de las Artes Ecuador, one of the four highe… read story >

Tiina

hr-asiantuntija

Esihenkilöiden tuki, ohjeistus, neuvonta ja koulutus työsuhteen elinkaareen liittyvissä kysymyksissä.
Ty…
read story >

Piia

projektityöntekijä

Suunnittelen ja valmistan sisältöä perehdytyskurssille Moodleen. Järjestän kehittämisryhmän kokouksia ja … read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›