Browse stories

Kolme tutkintoa,

Teaching and training, Vaihtelevat työnantajat: yhdistykset, päiväkodit, yksityishenkilöt

Julkaistu 27.10.2021

Opiskelupaikkani University of Helsinki
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Kirjallisuustiede
Valmistumisvuosi 2015

Tyypillinen työpäiväni: Työpäiväni koostuu silpputöistä. Hoidan lapsia, ohjaan ja avustan kehitysvammaisia, siivoan, suunnittelen toiminnan sisältöä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, luova ongelmanratkaisukyky, jämäkkyys

Päädyin nykyiseen työhöni: Kyllästyin tuloksettomaan työnhakuun ja hankin kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon. En ole onnistunut saamaan vakituista työtä tai edes pidempää sijaisuutta, joten ryhdyin kevytyrittäjäksi, tutustuin potentiaalisiin asiakkaisiin harrastuksen merkeissä ja mainostin itseäni sosiaalisessa mediassa. Keikkaa pukkaa, haaveilen silti että voisin hyödyntää korkeakoulututkintoa jotenkin ja voisin saada vakityön.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Ammattitutkinnosta.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Jos voisin aloittaa korkeakouluopinnot alusta, verkostoituisin tehokkaammin ja hankkisin työkokemusta jo opiskeluaikana. Valmistumisen jälkeen oli karua huomata, miten vaikea on ponnistaa työelämään ilman kontakteja mihinkään. Muilla hakijoilla oli ura jo valmiina.

More stories

Jane

erikoissuunnitteliija

Muusa

palveluesimies

Esimiespalavereita: organisaation strategian ja tavoitteiden mukaisen toiminnan suunnittelua. Tiimiesimie… read story >

Lauri

asiantuntija

Tietojärjestelmän ylläpitäjänä/pääkäyttäjänä työtehtävät keskittyvät käyttöohjeiden, käyttäjäkoulutusten … read story >

Sanni

lujuuslaskija tai design engineer

Voimalaitossuunnitteluun liittyvää, lujuus- ja prosessilaskentaa, sekä teknisten piirrustusten tekoa. Eri… read story >

T

1,5 km:n työmatka työpaikalle, lasten vastaanottamista ja käsienpesua, lasten kanssa olemista, lapsilista… read story >

PÖÖ

proviisori, esimies

Maikki

kustannustoimittaja

Työni on käytännössä projektinhallintaa. Sähköpostittelen, viestittelen ja soittelen, istun Teams- ja läh… read story >

Miika

sales director

asiakaskommunikaatio, tuotantosuunnittelu, tapahtumasuunnittelu, tapahtumakonseptisuunnittelu, projektijo… read story >

Leinikki

projektisuunnittelija

Työskentelen laajassa tutkimushankkeessa koordinaattorina. Työhöni kuuluu hankebyrokratiaa, sähköpostiin … read story >

Antti

Intraday Trader

Työtehtäväni on yksiselitteisesti käydä kauppaa pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Käytännössä työssä suu… read story >

IMG 20210604 205841

Kari

lehtori

Opetukseen ja TKI-töihin liittyvien asioiden sumpliminen. Opetuksen järjestäminen, henkilöstöasioita ja l… read story >

Kerttu

Tyypillinen työpäiväni koostuu useista eri osista, jotka limittyvät toisiinsa eri projektivaiheissa. Usei… read story >

Iris

valmentaja

Työstäni noin 1/3 on asiakkaan kanssa tapahtuvaa valmennusta, jossa tarkoituksena on tunnistaa työn saami… read story >

C

asiakaspalvelija/asiantuntija

Neuvon asiakkaita ja autan heitä löytämään tietoa Euroopan unionista. Tuotan myös viestintää ja avustan t… read story >

Marja

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillisenä työpäivänä suunnittelen, seuraan (taulukointi, budjetit, tulokset), toteutan tai fasilitoin … read story >

Silja

tiimipäällikkö

Tyypillinen työpäiväni koostuu kokouksista, sähköpostien kirjoittamisesta. Välillä käyn maastokäynnillä s… read story >

mirjami

tarjoilija/ravintolatyöntekijä

kaikki tarjoilijan työt, anniskelu, siivous, lautastarjoilu tms. read story >

Jouko

Omassa yrityksessä tuotantojen välissä hallinollista työtä, rahoituksen hankintaa ja tuotannon aikana elo… read story >

Aarne T.

toimistotyöntekijä

Työaika 7,25 t/pvä. Joustoja saa käyttää aamulla ja iltapäivällä. Toki saldolla oltava katetta saldovapai… read story >

Jussa

aluesuunnittelija

Osallistun liikenne- ja logistiikka-asioista vastaavien työryhmien toimintaan. Kirjoitan lausuntoja liitt… read story >

Valtteri

tietomalliasiantuntija

Noin parin viime vuoden ajan työpäiväni on koostunut pääasiassa kokouksista, niiden valmisteluista sekä j… read story >

Anonyymi

konepäällikkö

Olen töissä rahtilaivalla. Tyypillinen työpäivä koostuu päivän huoltojen ja korjaustöiden suunnittelusta,… read story >

Anonyymi

operatiivinen johtaja

Alaisten työnteon fasilitointi ja yleinen "lankojen käsissä pitely", asiakas- ja sidosryhmäviestintä, myy… read story >

Jonne

lupa-asiantuntija

Pääasiassa työpäivieni sisältöä on tienpidon lupa-asioiden käsittely hakemuksesta lupapäätökseksi. Lupakä… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›