Selaa kertomuksia

Eija, lehtori

Koulutus

Julkaistu 4.2.2026

Opiskelupaikkani Lapin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Sosiaalityö
Muut opinnot Kriisi- ja verkostotyö, psykologia, sosiologia, kasvatustiede
Valmistumisvuosi 2000

Tyypillinen työpäiväni: Ohjaan oppilaita (nuoria ja aikuisia) hankkimaan osaamista työpaikoilla sekä oppilaitoksessa. Opetan läsnä tai etäopetuksessa yhteiskunnallisia ja sosiaalialaan liittyviä aiheita. Vierailen erilaisilla työpaikoilla ja teen yhteistyötä heidän sekä muiden opettajien kanssa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityöskentelytaidot, oman työn johtaminen, Suunnittelutaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Tein ensin töitä pätevänä sosiaalityöntekijänä erilaisten asiakasryhmien parissa ja samalla opiskelin työn ohessa pedagogiset opinnot. Sen jälkeen hakeuduin opettajan töihin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Sosiaalityön opinnot olivat hyvät ja antoivat hyvät eväät erilaisten asiakasryhmien kanssa työskentelystä. Harjoittelut tukivat osaamista. Myös sivuaineista oli hyötyä. Lisänä olen suorittanut tiimivalmentamisen opintoja, koska opettajan työ on nykyään entistä enemmän taitojen ja osaamisen valmentamista.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Mene kohti unelmiasi ja hanki osaamista mikä kiinnostaa sinua. Koskaan ei ole myöhäistä myös vaihtaa suuntaa. Laaja-alainen osaaminen on ollut hyödyksi omalla urallani. Mene rohkeasti kohti uutta ja tuntematonta.

Lisää kertomuksia

M

projektisuunnittelija

Aamulla luen läpi illan / yön aikana tulleita uutiskirjeitä ja muita tiedotteita ja tutustun alaani liitt… lue kertomus >

Sanna

Työpäivä saattaa sisältää toimistolla tehtävää työtä tai kokouksissa olemista tai kumpaakin. Tyypillinen … lue kertomus >

Hanna

sosiaalityöntekijä

Menen toimistolle noin puoli yhdeksäksi, avaan tietokoneen, sähköpostin ja asiakastietojärjestelmän. Minu… lue kertomus >

Mikko

Normaali työpäivä toimistolla 8-16, toisinaan myös asiakaskäyntejä ym. työpaikan ulkopuolella. Toimin hen… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›