Selaa kertomuksia

Aino-Majia, ylitarkastaja

Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira

Julkaistu 23.9.2013

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Maataloustieteet
Muut opinnot Puutarhatiede
Valmistumisvuosi 2011

Tyypillinen työpäiväni: Työnkuvani on pähkinänkuoressa makroeliöiden (biologiset torjuntaeliöt ja pölyttäjät) valvonnan suunnittelu ja ohjaus. Virka on uusi, joten työkin on vasta alussa. Pääosin työtä tehdään toimistolla Viikissä, mutta jonkun verran matkustamaankin pääsee kotimaassa ja ulkomailla. Tulen vastaamaan myöhemmin biologisessa torjunnassa ja pölytyksessä käytettävien lajien tai tuotteiden hyväksymisestä.
Palaveeraamme kohtuu paljon yksikkömme muiden ylitarkastajien kanssa ja kiperät kysymykset ratkaistaan yhdessä. Päivitän oman sektorini nettisivuja, osallistun valvontasuunnitelman tekemiseen, tapahtumien järjestämiseen ja tarkastajien koulutusten suunnitteluun. Lisäksi olen yhteydessä alan toimijoihin mm. erilaisissa tapahtumissa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: verkostoituminen, laajojen kokonaisuuksien hallinta, suunnitelmallisuus,

Päädyin nykyiseen työhöni: Hain kiinnostavaa paikkaa valtiolle.fi sivustolta ja haastattelun kautta sain työpaikan. Työ vastaa todella hyvin koulutustani ja tavoitteenani on ollut päästä työskentelemään entomologian parissa.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Maatalouseläintieteeestä, puutarhatieteestä ja erilaisista intensiivikursseista omassa yliopistossa sekä ulkomailla.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa rohkeasti opiskella sitä, mikä eniten kiinnostaa, vaikka työmahdollisuudet eivät olisikaan kirkkaina edessä. Innostuneisuudesta on hyötyä sekä työnhaussa että töissä. Verkostoitumista ei voi korostaa liikaa ja työskentelystä opintojen ohella on ollut todella paljon hyötyä. Myös harjoittelupaikka kannattaa valita huolella. On hyvä hahmotella itselle, millainen on se unelmien työpaikka, silloin usein ajautuu sitä kohti.

Lisää kertomuksia

JJ

Postdoc-tutkimus on väitöskirjan jälkeen tehtävää itsenäisempää tieteellistä tutkimusta. Teen tutkimusta … lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›