Selaa kertomuksia

Sanna, seurakoordinaattori

Toimistotehtävät

Julkaistu 4.3.2015

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Teatteritiede
Muut opinnot Kasvatustieteiden perusteet
Valmistumisvuosi 1997

Tyypillinen työpäiväni: Työni on pyörittää n. 400 jäsenen harrastusjärjestöä. Meitä on vain kaksi palkallista työntekijää, joten toimenkuvaani kuuluu aivan kaikki. Suunnittelen toimintaa, hoidan taloushallinnon kuten palkanlaskennan ja laskujen maksatuksen ja vastaan jäsenistöltä tuleviin yhteydenottoihin. Olen itse oma ITC-tukeni. Lisäksi toimin sihteerinä yhdistyksen hallituksen kokouksissa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: itsensä motivoiminen, kokonaisuuksien hahmottaminen, ihmissuhdetaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Tein pitkään töitä eri järjestöissä kulttuurialalla ja kynnys kulttuurista muuhun vapaa-ajantoimintaan oli loppujen lopuksi matala. Sama yhdistyslaki pitää hallita kaikissa järjestöissä ja samat kysymykset luottamushenkilöiden ja palkallisten työntekijöiden suhteesta tulevat vastaan alasta riippumatta. Projektitöissä olen oppinut organisoimaan itse omat aikatauluni ja huolehtimaan siitä, että asiat tulevat tehdyiksi h-hetkeen mennessä. Pienessä organisaatiossa ei kukaan patista töihin, vaan olen tottunut itse olemaan oma pomoni. Työpolkuni on kulkenut näennäisesti hyvin erilaisten työpaikkojen kautta, mutta pinnan alla eri aloilla on enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Taitoni ovat siirrettävissä hyvin monien eri alojen palvelukseen.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Gradun tekemisestä. Se vastaa eniten nykyistä työtäni siinä, että vain minä itse olen vastuussa siitä, että asiat tulevat tehtyä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Lyhyet työsuhteet kuten sijaisuudet ja projektit eivät ole ongelma, jos itse huolehdit itsestäsi. Jos et ikinä ehdi päästä palkallisten kesälomien kiertoon mukaan, niin muista ottaa lomaa itsellesi. Ilman lomia ei jaksa. Pätkätyötä tehdessä kenelläkään muulla kuin sinulla itselläsi ei ole kokonaiskuvaa siitä, koska viimeksi olet ollut lomalla. Uskalla ottaa vapaata ja ladata akkuja.

Lisää kertomuksia

Matti

toimitusjohtaja

Työpäivät ovat hyvin sirpaleisia, osa päivistä koostuu neuvottelusta, jossa sovitaan tulevasta ohjelmisto… lue kertomus >

Sanna

viestintäpäällikkö

Työpäiväni koostuu sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta tiiviissä yhteistyössä… lue kertomus >

Johanna

tiedottaja

Päivitystehtäviä, palavereja, suunnittelua, kontaktointia. lue kertomus >

PA

tiedottaja

Verkkoviestintää, sähköpostikirjeenvaihtoa, somepäivityksiä, tapaamisia, tekstien muokkamista, suunnittel… lue kertomus >

Anu

asiakaspalveluneuvoja

Vastaan erilaisiin kyselyihin, jotka koskevat musiikkia, musiikinkäyttöä eri tilanteissa, tekijänoikeusky… lue kertomus >

Teatteritieteilijä

Pääasiallisesti puhelimessa puhumisesta, ihmisten tapaamisesta, sopimusten ja mainostekstien kirjoittamis… lue kertomus >

Juhani

kirvesmies

kirvesmiehen työt; rungon pystytys, kattotuolien asennus, aluskatteen ja ruoteiden asennus, tuulensuojale… lue kertomus >

Maria

Rutiineja EI ole: Valmennusmateriaalin muokkausta, tarjousten tekoa, asiakastapaamisia, asiakastöiden suu… lue kertomus >

Hulda

Istun koneella ja väsään taittoja, käsittelen kuvia, jne. - liian pitkistä teksteistä ja alivalottuneista… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›