Visa, erikoistutkija

Tyypillinen työpäiväni: En asu työpaikkakunnallani eli Turussa, mutta minun ei tarvitse käydä päivittäin työpaikallani. Lähes viikottain kuitenkin matkustan joko Turkuun tai Helsinkiin antamaan opetusta tai käymään erilaisissa tapaamisissa tai keräämässä tietoja museoista ja arkistoista. Työskentelen pääosan ajastani kotonani työhuoneessa, jossa käsittelen keräämiäni tietoja, kirjoitan tutkimusartikkeleita tai muita tekstejä ja luen. Minulla on vapaus tehdä työpäivästäni sellainen kuin itse haluan, kunhan saavutan tuloksia, useimmiten tieteellisen julkaisujen muodossa. Työpäiväni venyvät pitkiksi erilaisten tavoitteiden ja määräaikojen velvoittamana, ja vapaa- ja työajan välillä ei ole usein selkeää rajaa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: pitkäjänteisyys, itsekuri, intohimo,

Päädyin nykyiseen työhöni: Tiesin jo opiskeluaikana, että haluan tutkijanuralle. En halunnut (enkä edelleenkään halua) töihin museoon, joten luonteva vaihtoehto oli jatkaa yliopistossa. Valmistumiseni jälkeen aloitin suoraan jatko-opinnot, ja sain niille rahoituksen. Saatuani väitöskirjani valmiiksi vuonna 2010 olen työskennellyt Turun ja Helsingin yliopistoissa sekä ulkomaisissa yliopistoissa.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Tutkijan on hyvä tuntea oman alansa tutkimusmenetelmät ja -teoriat sekä tutkimusaineistot läpikotaisin, joten pääaineestani arkeologiasta on ollut suuri hyöty. Sivuaineeni eli taidehistoria puolestaan on vaikuttanut paljon siihen tutkijanprofiiliin, joka minulle on vuosien myötä kehittynyt. Olen kokenut hyödylliseksi myös yliopistopedagogiikan ja sukupuolentutkimuksen. Ne ovat auttaneet reflektoimaan ja kehittämään omia opetustaitojani sekä käsityksiäni akateemisen tutkimuksen luonteesta.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Tutkijanuralle lähteminen vaatii päättäväisyyttä ja itsekuria, mutta myös kiinnostusta ja innostusta tutkijantyöhön. Työ on usein yksinäistä, hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä. Valmistuksen jälkeen suurin vaikeus on saada ensimmäinen apuraha tutkimustyön rahoittamiseksi, mutta sen jälkeen rahoitusta on hieman helpompi saada. Silti rahoituksen turvaaminen vaivaa aina mieltä, eikä sitä usein saa kuin vuodeksi, pariksi kerrallaan. Mikäli tarjotaan mahdollisuutta päästä mukaan johonkin tutkimushankkeeseen, siihen kannattaa ehdottomasti tarttua. Verkostoituminen alan muihin tutkijoihin on hyödyllistä, koska sitä kautta voi tulla yllättäviäkin työtilaisuuksia, mutta verkostoitumisen ei pidä antaa syödä liikaa varsinaiseen tutkimustyöhön tarkoitettua aikaa. Kannattaa myös jo varhaisessa vaiheessa yrittää päästä antamaan yliopisto-opetusta, sillä se lisää kokemusta ja uskottavuutta myöhemmissä työnhauissa. Yliopistopedagogiikan kurssit voivat auttaa kehittämään omaa opetusta. Vaikka nykyisin tutkijat keskittyvät hyvin kapeisiin aihepiireihin, on hyvä pyrkiä säilyttämään yleiskäsitys oppialastaan sekä siitä, mitä tapahtuu naapuritieteissä. Laaja-alaisuus virkistää ja tukevoittaa asiantuntijuutta. Sen myötä voi myös avautua yllättäviä uusia urakohtaloita. Erityisen tärkeää on jo varhain opetella jatkuva ja sujuva kirjoitusrutiini, sillä paljon humanistisen alan tutkijantyöstä pyörii nimenomaan tekstien laatimisen ympärillä.