Selaa kertomuksia

S,

Opetus ja kasvatus, Tampereen yliopisto

Julkaistu 16.3.2016

Opiskelupaikkani Tampereen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Informaatiotutkimus
Muut opinnot Tietojenkäsittely
Valmistumisvuosi 2009

Tyypillinen työpäiväni: Opetan Informaatiotutkimusta ja -interaktiivista mediaa Avoimessa yliopistossa ja Tampereen yliopistossa. Suuri osa opintojaksoista on toteutettu verkkokursseina Moodle-oppimisympäristöä hyödyntäen. Opetus rytmittyy viikkotehtävien antoon ja suoritusten tarkistamiseen. Työhön kuuluu myös opetuksen suunnittelua ja seuraavan opetusohjelman suunnittelua yhdessä kollegoiden kanssa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: vuorovaikutustaidot, itsensä motivoiminen, kokonaisuuksien hahmottaminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Hain vapaana olevaa työpaikkaa. Organisaationa Tampereen yliopisto oli siellä opiskelleena minulle tuttu, joten hakeminen ja työskentely yliopistoon oli minulle tuttua entuudestaan.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Koska opetan sitä mitä olen opiskellut, on lähestulkoon kaikki aiemmin oppimani hyödyllistä. Opetuksen kehittämisen kannalta kuitenkin on ollut tärkeää, että olen voinut työn ohessa suorittaa myös ylopistopedagogiikan opintoja.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Lähestulkoon missä tahansa asiantuntijatyössä vuorovaikutustaidot ja itsensä motivoiminen ovat ensiarvoisen tärkeitä. Jotta työssä pärjää ja kehittyy, ja siitä nauttii, pitää työtä tehdä aidosti yhdessä muiden kanssa keskustellen, sovitellen ja uusia näkökulmia etsien. Koska työ on pitkälti istumatyötä ja näyttöpäätteeseen tuijottamista, on lisäksi syytä huolehtia omasta fyysisestä kunnosta ja työergonomiasta. Lisäksi työn vastapainoksi on syytä olle jokin mielekäs harrastus.

Lisää kertomuksia

Hanne

informaatikko

Työni on koulukirjastossa lukion yhteydessä. Avaan kirjaston, katson palautukset, sähköpostit, laitan leh… lue kertomus >

Johanna

it-projektipäällikkö

Päiväni koostuu ongelmienratkaisemisesta ja niiden selvittämisestä. Asiakkaat ovat enimmäkseen tyytymättö… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›