Selaa kertomuksia

Taru, projektitutkija

Tutkimus tai tuotekehitys, Jyväskylän yliopisto

Julkaistu 23.10.2016

Opiskelupaikkani Jyväskylän yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Sosiologia
Muut opinnot Yhteiskuntapolitiikka, kansantaloustiede
Valmistumisvuosi 2011

Tyypillinen työpäiväni: Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Pääsääntöisesti niihin kuuluu erilaisia tutkimuksen tekemiseen liittyviä tehtäviä (lukeminen, kirjoittaminen, aineistonkeruu ja -analyysi) sekä projektien hallintaa. Käyn myös konferensseissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tutkijan taidot, projektinhallinta, tiimityötaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin työhöni korkeakouluharjoittelun ja verkostojeni kautta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Akateeminen kirjoittaminen ja tutkimusmenetelmät, englannin kieliopinnot, sosiologian ja kansantaloustieteen opinnot, gradun tekeminen.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Sivuainevalintoja kannattaa miettiä tarkasti. Erityisesti jatko-opintoja suunnitteleville tärkeitä opintoja ovat akateeminen kirjoittaminen sekä muut viestintä- ja kieliopinnot, menetelmäopinnot sekä kansainvälinen kokemus. Myös verkostoituminen ja projektinhallinta ovat tärkeitä.

Lisää kertomuksia

Riitu

koulutussuunnittelija

Teen työtäni pitkälti tietokoneen ääressä. Käytän sähköpostia ja muita viestintävälineitä muiden ihmisten… lue kertomus >

nimetön

projektipäällikkö

Projektin hallinta ja koordinointi, budjetointi, asiakkuuksien kontaktointi lue kertomus >

Jenni

projektisuunnittelija

Hoidan hankkeeseen liittyviä toimistotehtäviä, vastailen sähköposteihin, päivitän nettisivuja ja sosiaali… lue kertomus >

Eelis

uravalmentaja

Uravalmennusten ryhmämuotoinen toteutus 9‒15 työttömille työnhakijoille. Muulla ajalla suunnittelu, valmi… lue kertomus >

Leena

viestintäpäällikkö

Työni koostuu johto- ja esihenkilötehtävistä sekä viestinnän ja markkinoinnin strategisesta suunnittelust… lue kertomus >

Pirjo

hankepäällikkö

Seuraan hanketta ja teen raportointia, kehittämis- ja suunnittelutyötä. Työpäivät ovat varsin erilaisia j… lue kertomus >

Olli

koordinaattori

Työpäivä koostuu useasta erilaisesta asiankokonaisuudesta, kuten koulutusten ja tilaisuuksien suunnittelu… lue kertomus >

Kaisa

projektikoordinaattori

Työpäivät vaihtelevat suuresti. Joskus teen koneen ääressä työtä koko päivän: vastaan sähköposteihin, tee… lue kertomus >

Liisa

tutkija, jatko-opiskelija

Istun tietokoneella, teen analyysejä ja kirjoitan. Kaikki tekstit tuotetaan englanniksi, jos haluaa julka… lue kertomus >

Siru

palvelusuunnittelija

Teen erilaisia asiakkaiden asiointeihin liittyviä pienehköjä tutkimuksia, raportteja ja tilastoja. Työssä… lue kertomus >

Pirkko

viestintäpäällikkö

Viestintäpäällikkönä vastaan yhtiön nettisivujen päivittämisestä, mediatiedotteiden kirjoittamisesta ja m… lue kertomus >

Sanna

Toimin projektipäällikkönä HR-konsultointiyrityksessä, jossa työtehtäviini sisältyvät erilaiset yritysten… lue kertomus >

Erityisopetusta

Pidän kuusi tuntia päivässä opetusta erityisnuorten ryhmälle toisella asteella. Tämän lisäksi keskustelen… lue kertomus >

Sanna

lehtori

Opetan ja ohjaan liikunnanohjaaja (AMK) opiskelijoille tutkimusprosessiin ja -menetelmiin liittyviä asioi… lue kertomus >

Pekka

copywriter

Istun koneeni ääressä ja/tai palaverissa. Vastaan minulle tarkoitettujen asiakkaiden markkinoinnin konsep… lue kertomus >

Milla

Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole. Työhön kuuluu uusien tasa-arvoa edistävien toimintamallien kehit… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›