Plocka berättelser

Jarmo, suunnittelija

Planerings-, utvecklings- eller administrativa uppgifter, Eduskunnan kanslia

Julkaistu 28.8.2013

Opiskelupaikkani Turun ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot
Valmistumisvuosi 2011

Tyypillinen työpäiväni: Pääasiassa työpäiväni koostuu erilaisista kokouksista, niihin valmistautumisesta ja kokouksen tuloksen tiedottamisesta tarpeellisille osapuolille. Työhöni kuuluu myös suunnitelmien teettäminen, tekeminen ja tarkastelu sekä urakoitsijoiden tai yhteistyökumppanien valvonta.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: pitkän tähtäimen suunnittelu, organisointi ja koordinointi, yhteistyötaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Näin työpaikkailmoituksen osoitteessa http://heli.valtiolle.fi. Laitoin sähköisen hakemuksen ja jäin odottamaan hakemusten käsittelyä. Silloisessa työssäni olin tehnyt jonkin aikaa samankaltaisia työtehtäviä.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Vaikken ole varsinaisesti esimiesasemassa on henkilöstöhallintoon liittyvistä opinnoista ollut eniten hyötyä valmistumisen jälkeen. Niiden kautta on päässyt tutustumaan eri toimijoiden motiiveihin ja sitä kautta vaikuttamaan, että haluttu lopputulos saavutetaan.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Opiskelu on aikaa vaativaa ja pitkäjänteistä hommaa. Kun suunnittelet opintoja, voi opintojen vaativuudesta olla väärä kuva. Jos olet päässyt jo opiskelemaan, kannattaa opinnot suorittaa loppuun, vaikka tuntuisikin ettei (kaikkia) taitoja tarvita jatkossa. Työnantajat kuitenkin arvostavat sitä, että on saanut jotain valmiiksi saakka. Arvosanoilla ei välttämättä ole niin paljoa merkitystä.

Mera berättelser

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… läs berättelsen >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… läs berättelsen >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
läs berättelsen >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… läs berättelsen >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen läs berättelsen >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… läs berättelsen >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät läs berättelsen >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… läs berättelsen >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… läs berättelsen >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… läs berättelsen >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … läs berättelsen >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… läs berättelsen >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … läs berättelsen >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… läs berättelsen >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… läs berättelsen >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… läs berättelsen >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… läs berättelsen >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia läs berättelsen >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… läs berättelsen >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… läs berättelsen >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›