Plocka berättelser

Maukka,

Kundservice/arbete med patienter, Oma yritys tmi sosiaalipalvelut

Julkaistu 10.9.2013

Opiskelupaikkani Tammerfors universitet
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Kunnallispolitiikka, Psykologia, Sosiologia
Valmistumisvuosi 1983

Tyypillinen työpäiväni: Metsätöitä, kuntoilua, marjastusta, veteraanityötä, työnohjausta huostaanotettujen lasten sijaisvanhemmille sopimuksen mukaan harvakseltaan, tutkimusta arkistoissa ja haastatteluin isäni elämäkertaa varten, kirjoittamista ja esitelmiä aiheesta

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kokemusta lastensuojelusta, taitoa ja kokemusta ryhmä- ja asiakastyöstä, laajaa kokemusta päätöksenteosta kunnalliselämän päätöksenteossa mukana olleena yli 30 vuotta,

Päädyin nykyiseen työhöni: Hakeuduin armeijan työhön varusmiespalvelun jälkeen, toimiupseeriksi v. 1967. Armeijalla ollessa opiskelin iltalukiossa keskikoulun ja lukion ja kirjoitin 1980. Kotia maalle juurilleni oli etelän kaupungissa ikävä koko ajan. Lukion jälkeen lähdin opiskelemaan alaa, jolla oli työtä ja arvelin omien kokemusteni olevan hyvänä apuna auttaa niitä, jotka ovat päähän potkittuja tai hätää kärsiviä. Lapsena hoidin sairaita vanhempiani, hoitajasyndroomako jäi päälle? Palasimme perheineni 17 vuoden jälkeen synnyinkuntaamme ja olin täällä sosiaalityöntekijänä 16 vuotta. Lastensuojelua oli enemmän kuin ehdin tekemään. Perustimme kotiimme perhekodin vaimoni kanssa v. 1995. Viimeiset sijaislapsemme aikuistuivat kolme vuotta sitten ja silloin jäin eläkkeelle 64-vuotiaana. Olen jatkanut alalla työnohjaajana monien muiden harrastusteni ohella. Sijaislapsemme pitävät yhteyttä, vierailevat meillä ja olemme heille vanhempia ja isovanhempia heidän lapsilleen loppuelämämme. Biologiset poikamme perheineen hieman kyselevät milloin meillä perhekoti loppuu. Isovanhemmuudestamme on kilpailemassa tavallista isompi perhe.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Opinnoista on jo niin kauan, että tuntuu kuin kaikki olisi jo unhon yössä. Laitos- ja avohuolto, psykologia, geriatria, auttamismenetelmien harjoittelu käytännössä erikoistumisharjoitteluineen olivat ainakin hyvänä runkona. Kaikki muistiinpanoni Tampereelta ja muista opinahjoista ovat edelleen tallella. Armeijan sotakouluista en osaa sanoa olisiko niistä mitä hyötyä, ehkä jotain, koska erikoistuin taloushuoltoon ja esikunta-alaan. Sosiaalityöntekijänä asiakastyö,arkistointi ja kaikenmoisen paperisodan pyörittäminen oli helpohkoa, vaikka tietokoneet aikanani erilaisine uusine ohjelmineen vaativat koko ajan työssäoppimista lisää.
Sosiaalityöntekijänä suoritin työnohjaajaopinnot ja olen ohjausta tehnyt kaupungin työntekijöille, sijaisvanhemmille ja olemme olleet ohjauksessa koko perhekodin ajan. Perusturvassa olen ollut lautakunnassa kaikissa rooleissa, asiantuntija, työntekijä, esittelijä vs.sosjoht., ltkjäsen, ltkpj.,kaup.hall.edustaja ltk:ssa, maakunnallisella tasolla sairaanhoitopiirissä ja eritysihuoltopiirin valtuustossa jne.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ei saa jäädä tuleen makaamaan. Jos jokin asia tökkii, niin kysymällä ja puhumalla asiat lähtevät rullaamaan paremmin. Työyhteisöissä oleminen on oma lajinsa, ryhmäytyminen työporukkaan ja identiteetin löytäminen itsestään ja ammatissaan on yksi avain. Kaikki päivät eivät voi olla voittoja, vaikka aina se V-alkuisena olisikin mielessä. Menetyksien tullessa, muutokset omassa terveydessä tai muutokset työyhteisössä, ikävä pomo tai työkaveri, huono palkka tai vaikeat työajat, työmatkat, perhesuhteet. Näiden kaikkien yhteensovitusta oman ammatin hoitaminen on.

Mera berättelser

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… läs berättelsen >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… läs berättelsen >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
läs berättelsen >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… läs berättelsen >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen läs berättelsen >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… läs berättelsen >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät läs berättelsen >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… läs berättelsen >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… läs berättelsen >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… läs berättelsen >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … läs berättelsen >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… läs berättelsen >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … läs berättelsen >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… läs berättelsen >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… läs berättelsen >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… läs berättelsen >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… läs berättelsen >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia läs berättelsen >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… läs berättelsen >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… läs berättelsen >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›