Plocka berättelser

Ansku, nuorisotyön ohjaaja

Kyrkligt arbete, seurakunta

Julkaistu 6.11.2013

Opiskelupaikkani Diakonia-ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot nuorisotyönohjaaja
Valmistumisvuosi 2009

Tyypillinen työpäiväni: Sähköpostien luku ja niihin vastaaminen, päivänavaukset, huoltajien kanssa asioista sopiminen, luokkavierailut, kerhovierailut, vapaaehtoisten kouluttaminen..Paljon paperien pyörittelyä, mutta nuorisotyössä saa myös kohdata paljon! Työn luonne on myös vaihteleva, joskus mennään pitkää päivää ja toisinaan vartin verran. Työajaton työ on haasteellista eikä sovi kaikille, koska joudut olemaan oma pomosi.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityötaidot, omatoimisuus, luova ideointi,

Päädyin nykyiseen työhöni: Kolmatta kertaa olen kyseisen seurakunnan palveluksessa. Hain ja pääsin töihin. Aikaisemmin tein samassa yhtymässä töitä.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Eniten hyötyä oli Lapsuuden ja nuoruuden opinnoista. Toki myös tiimityöt ja erilaiset suunnittelut ovat auttaneet. Tuotamme paljon dataa, joten kaikenlaiset kirjoitustyöt ovat olleet tärkeitä näin jälkikäteen ajateltuna. Tärkeää oli myös kuulla harjoittelun ohjaajaa seurakuntaharjoittelun puitteissa. Kannattaa myös käydä paljon kirkollisia opintoja, niistä on hyötyä jatkossa.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa hakeutua alalle jo ennen kuin valmistuu. Jalka oven väliin niin työura on taattu. Tee harjoitteluissa duunisi hyvin niin saat työpaikan jatkossa. Myös vapaaehtoisjuttuja kannattaa tehdä opiskeluaikana. Kirkon duuneissa suhteet ratkaisevat koska piirit ovat pienet. Jos teet työsi hyvin, joku on aina valmis suosittelemaan sinua eteenpäin.

Välillä kannattaa käydä tekemässä muitakin sosionomin töitä niin pysyy perspektiivi omaan duuniin. Työ on sellaista että ilman työn ja vapaa-ajan omatoimista rajaamista palaa loppuun. Toisaalta liian tiukka rajaaminen aiheuttaa pinnallisia suhteita seurakuntalaisiin. Työ on palkitsevaa ja ihanaa, eikä nuorten kanssa voi olla muuta kuin oma itsensä. Siksi kannattaa myös olla kaikessa tekemisessään rehellinen.

Mera berättelser

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… läs berättelsen >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… läs berättelsen >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
läs berättelsen >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… läs berättelsen >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen läs berättelsen >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… läs berättelsen >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät läs berättelsen >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… läs berättelsen >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… läs berättelsen >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… läs berättelsen >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … läs berättelsen >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… läs berättelsen >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … läs berättelsen >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… läs berättelsen >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… läs berättelsen >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… läs berättelsen >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… läs berättelsen >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia läs berättelsen >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… läs berättelsen >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… läs berättelsen >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›