Plocka berättelser

Senior Insultant,

Konsultverksamhet

Julkaistu 17.2.2014

Opiskelupaikkani Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Tietoturva
Valmistumisvuosi 2007

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillinen työpäivä sisältää tietoturvaan liittyviä kysymyksiä asiakkailta. Työ on pääasiassa proaktiivista, eli suunnittelua yksin ja yhdessä asiakkaiden kanssa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: huumorintaju, tiimityötaidot, sosiaaliset taidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin työpaikkaani ensin extinä vuokrayhtiön kautta, ja tein ns. 1 tierin töitä vähän aikaa, ja sisäisen haun kautta pääsin koulutustani vastaavaan työhön tietoturva-asiantuntijaksi.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Ihan kaikesta paitsi fysiikasta, elektroniikasta sekä muista sähköjutuista ja matematiikasta . Eniten hyötyä oli neuvosta, jossa kehotetaan ensin tarkistamaan fyysiset liitännät.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kehottaisin luottamaan itseensä. Aika suuri osa alalla olevista on suurella todennäköisesti tietämättömämpiä ja vähemmillä ideoilla varustettu kuin juuri Sinä! He pärjäävät joten kuten, koska uskovat asiaansa ja pitävät kovaa meteliä itsestään - kuinka on kiire aina ja on muiden syy kun mikään ei toimi.

Muista auttaa toisia ja kohdella heitä yhdenvertaisina. Muista myös kysyä aina kun et tiedä tai olet epävarma - muuten et voi oppia. Hyvistä kontakteista voi olla arvaamattoman suurta hyötyä myöhemmässä työelämässäsi. Älä siis polta siltojasi. Arvosta varsinkin siivoojaa joka siivoaa tyhjät kokakolapullot työpöydältäsi.

Kehotan myös vaihtamaan työpaikkaa säännöllisesti, noin kolmen vuoden välein. Vanhempiemme suurin synti oli olla yhdessä työpaikassa töissä koko ikänsä, ja josta 25 vuoden palveluksen jälkeen saivat potkut, koska eivät olleet pyrkineet eteenpäin.

Mera berättelser

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… läs berättelsen >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia läs berättelsen >

Tupä

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… läs berättelsen >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… läs berättelsen >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… läs berättelsen >

mika

vastaava työnjohtaja

Eve

DavidEveri

About that thing we were discussing earlier, I think I had something on that, might be nothing, but still… läs berättelsen >

KP

opinto-ohjaaja

Työ on monipuolista. Ohjaan opiskelijoita yksilöinä sekä ryhmissä. Teen ohjausta monikanavaisesti kasvotu… läs berättelsen >

Tiia

Customer success & marketing manager

Minulla ei oikeastaan ole tyypillistä työpäivää. Työhöni kuuluu mm. asiakassuhteiden ylläpito ja koulutus… läs berättelsen >

Jyoti

housekeeping

Garbage, laundry, arranging beds, washing, dusting , vacuuming, and moping. läs berättelsen >

Essi

terveystarkastaja

Työhöni kuuluu tarkastuksia esim. ravintoloihin ja kauppoihin ja tarkastuskertomusten laatimista. Työ vaa… läs berättelsen >

Johanna

asiantuntija

Teams-palavereista, projektien johtamisesta ja rahoitushakuihin hankesuunnitelmien työstämisestä läs berättelsen >

Histoni 2017

Olemassaolevien ja uusien diagnostiikkatestien kehittämistä. Työpäiviin mahtuu kokouksia, laboratoriokoke… läs berättelsen >

Teemu

tekninen dokumentoija

Tavallisena työpäivänä tuotan monikielisiä käyttöohjeita ja tuotemerkintöjä viihde-elektroniikalle ja kod… läs berättelsen >

Janina

toimintaterapeutti

Ryhmienohjausta ja alustuksia työelämään liittyvistä aiheista kuten työelämätaidot, hyvinvointi, ergonomi… läs berättelsen >

F

Tyypillistä työpäivää eio ole. Viimeaikoina olen mm. analysoinut markkinointikampanjoita ja edustanut yri… läs berättelsen >

Hemppa

varastopäällikkö

Alaisia on kolme, mutta työ on hyvin itseohjautuvaa. Vaikka työn kuvaan kuuluu toimintojen kehittäminen ,… läs berättelsen >

nutrition

ravintolatyöntekijä

A typical day in my work involves preparing the kitchen for the shift, including setting up stations, che… läs berättelsen >

Opettaja

tuntiopettaja

manager

product manager

As a Product Manager I take care of the life cycle of certain products of the company. Since the discove… läs berättelsen >

Mikko

työtön

Valitettavasti kohdallani työnarkkina ei tarvinnut kuin seniori-tason osaajia ja jäin työttömäksi valmist… läs berättelsen >

Sam

Studying about new works in the world, brainstorming ideas for design, creative sketches and ideas for pe… läs berättelsen >

Ympäristötarkastaja

Ympäristönsuojeluviranomainen

Tehtäviä on laidasta laitaan, eikä mikään päivä ole samanlainen: maa-aines- ja ympäristölupapäätösten val… läs berättelsen >

Sofia

projektisuunnittelija

Suunnittelen ja kehitän kotiin tuotavaa sosiaalista kuntoutusta, jonka asiakkaina on ikääntyneet, joilla … läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›