Plocka berättelser

Kirsi,

Utbildning, Alkio-opisto

Julkaistu 28.2.2014

Opiskelupaikkani Joensuu universitet
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot biologia, myöhemmin opettajaopinnot, maantiede
Valmistumisvuosi 1991

Tyypillinen työpäiväni: Lukuvuoden aikana tyypilliseen työpäivään kuuluu opetusta, opetuksen valmistelua, opiskelijoiden ohjausta, yhteydenpitoa avoimiin yliopistoihin. Koska toimin myös oppilaitoksen vararehtorina, niin työpäivään saattaa kuulua joku palaveri, kuten johtoryhmä, markkinointipalaveri tai esimerkiksi opiskelija-asuntolapalaveri. Usein työn alle sattuu opiskelijapalautteen kokoamista tai stipendihakemusten käsittelyä. Lukuvuoden ulkopuolella työpäivät täyttyvät opiskelijavalintoihin liittyvillä asioilla, opetussuunnitelman ja lukujärjestyksen laatimisella ja ylipäänsä erilaisilla seuraavan lukuvuoden suunnitteluun liittyvillä tehtävillä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiedon haku- ja käsittelytaidot ja tiedon soveltamisen taidot, ohjaamisen taidot, kyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, itsensä johtamisen taidot (aikataulut, tehtävien priorisointi),

Päädyin nykyiseen työhöni: Ennen nykyistä työtäni olin pitkään töissä biologian yliopistonopettajana avoimessa yliopistossa, jonne päädyin opettajaopintojeni jälkeen. Koska nykyisessä työssäni yhteistyö avoimien yliopistojen kanssa on tärkeässä roolissa, kertyneellä työkokemuksella oli suuri merkitys työhönotossa.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Opettajankoulutuksella ja tieto- ja viestintäalan opinnoista on ollut eniten hyötyä sen lisäksi, että on oman alan opinnot suoritettu. Vararehtorin tehtävässä on ollut hyötyä myös opetushallinnon/rehtoriopinnoista, joissa lainsäädäntö yms. on tullut tutuksi.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Opintoja ylipäänsä ei kannata ylenkatsoa. Opiskellessa ei voi tietää, mitä tulee tulevaisuudessa tarvitsemaan. Itse olen usein kaivannut juuri niitä tietoja, jotka jäivät hankkimatta juuri tuolla asenteella. Opettaessani kasvilajintuntemusta maastossa olisin kovasti kaivannut sitä steriilien heinien tunnistuskurssia tai sammalkurssia, jotka jätin tarpeettomana suorittamatta. Myös paljon parjattua pakkoruotsia olisi hyvä osata, kun osallistuu kaksikieliseen työryhmään. Avointa mieltä ja oppimisen iloa ei ole koskaan liikaa. Opiskelutaidot ja -rutiinit kantavat pitkälle. Oppiminen vaatii aikaa ja työtä, mutta on palkitsevaa!

Mera berättelser

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… läs berättelsen >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… läs berättelsen >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
läs berättelsen >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… läs berättelsen >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen läs berättelsen >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… läs berättelsen >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät läs berättelsen >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… läs berättelsen >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… läs berättelsen >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… läs berättelsen >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … läs berättelsen >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… läs berättelsen >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … läs berättelsen >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… läs berättelsen >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… läs berättelsen >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… läs berättelsen >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… läs berättelsen >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia läs berättelsen >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… läs berättelsen >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… läs berättelsen >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›