Plocka berättelser

Minna, tutkijatohtori

Forskning eller produktutveckling

Julkaistu 10.12.2015

Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Yhteiskuntatieteet, filosofia, ranskan kieli
Valmistumisvuosi 2015

Tyypillinen työpäiväni: Aikaisempiin tutkimuksiin tutustumista, tutkimusartikkelien kirjoittamista tai aineiston hankintaa (esimerkiksi tutkimushaastattelut), tutkimusrahoitushakemusten valmistelua yhteistyössä muiden tutkijoiden kanssa; välillä myös opetuksen suunnittelua, opettamista tai opintosuoritusten arviointia

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiedonhankintataidot ja tiedon soveltaminen, Englanninkielen taito (sekä suullinen että kirjallinen), hyvät vuorovaikutustaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Olen aikaisemmin työskennellyt hallintotehtävissä, mutta suoritin maisterintutkinnon (yhteiskuntatieteissä) jälkeen vielä opettajan pedagogiset opinnot ja tohtoriopinnot kasvatustieteissä. Pääsin jo tohtoriopintojen alkuvaiheessa mukaan kansainväliseen tutkimusprojektiin ja tutkimustöiden välissä olen tehnyt myös opetustyötä yliopistolla.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Tohtoriopinnoissa vahvistuvat tutkimustehtävissä tarvittavat taidot kuten kriittinen ajattelu, analysointitaidot ja tieteellisen viestinnän taidot . Opettajan pedagogiset opinnot ovat olleet hyödyksi opetustehtävissä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kansainvälisestä opiskelu- ja työkokemuksesta on hyötyä tutkimus- ja opetustehtävissä. Kannattaa panostaa myös tutkimusmenetelmien opiskeluun ja yrittää päästä mukaan johonkin tutkimusryhmään jo esimerkiksi maisteriopintojen aikana.

Mera berättelser

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… läs berättelsen >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… läs berättelsen >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
läs berättelsen >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… läs berättelsen >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen läs berättelsen >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… läs berättelsen >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät läs berättelsen >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… läs berättelsen >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… läs berättelsen >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… läs berättelsen >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … läs berättelsen >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… läs berättelsen >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … läs berättelsen >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… läs berättelsen >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… läs berättelsen >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… läs berättelsen >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… läs berättelsen >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia läs berättelsen >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… läs berättelsen >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… läs berättelsen >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›