Plocka berättelser

Jukka-Pekka,

Utbildning

Julkaistu 7.8.2017

Opiskelupaikkani Jyväskylä universitet
Pääaine tai koulutusohjelma Tietotekniikka
Muut opinnot Matematiikka, kasvatustiede
Valmistumisvuosi 2007

Tyypillinen työpäiväni: Teen muuta työtä kuin koulutettua palkattuna, mutta halusin kertoa millaista on vapaaehtoistyöni seurakunnan vapaaehtoisena. Työt ovat satunnaisia, mutta melko säännöllisiä ajan suhteen. Paljon on nettisivujen kanssa hommaa ja joskus pääsee neuvomaan vanhempia ihmisiä tietoteknisissä asioissa. Lisäksi päivitän yhteystietojärjestelmään asiakastietoja.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: asiakaspalvelutaidot, tietotekniset taidot, ongelmanratkaisu,

Päädyin nykyiseen työhöni: Suurin osa töistäni ovat olleet piilotyöpaikkoja eli tuttavan avulla olen niihin päässyt. Vapaaehtoiseksi pääsee menemällä paikan päälle. Vapaaehtoisuudesta on paljon iloa kun kaikki työ otetaan ilolla vastaan. Toisaalta omien voimavarojen kanssa voi olla vaikea pysyä tasapainossa töiden suhteen, varsinkin kun apuusi aletaan luottamaan.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Tekninen koulutus on ollut kaikkein hyödyllisintä. Kasvatustieteen hyöty on korvaamatonta opetustyössä ja muutenkin ihmisten kanssa toimimisessa, jota joutuu tekemään melkein työssä kuin työssä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Opetustyöhön koulutus on ollut riittämätöntä työn vaatimien tehtävien kannalta. Opiskeluaikana kannattaisi paneutua esimerkiksi lakiasioihin, oppimateriaaleihin, erilaisiin koulujen käytänteisiin ja vaikkapa vanhempien kanssa kommunikointiin. Harjoittelut ovat oivallisia paikkoja tällaisen tiedon hankintaan ja opiskelun aikaiset muut työt. Kaikenlainen yhteydenpito "tosielämään" oppilaitoksen ulkopuolelle on kannattavaa.

Mera berättelser

Vim

engineer, sw

Minä

tekninen tukihenkilö

Matias

senior software engineer

Topi

tuotekehitysinsinööri

Prototyypin rakentamista: Suunnittelua, piirtämistä, laskemista, materiaalien leikkaamista, sahaamista, v… läs berättelsen >

Antti

sales director

Vastaan nimetyistä asiakassuhteista ja -strategioista, uusien asiakkuuksien ja liiketoiminnan luomisesta,… läs berättelsen >

Jaakko

human resources manager

Johdan sadan hengen yrityksemme ohjelmistotuotannon osastoa yhdessä lähimmän kollegani kanssa. Alaisia mi… läs berättelsen >

J.L.

teknologiakonsultti

Autan asiakasyrityksiä tietojärjestelmien suunnittelussa, toteuttamisessa ja konfiguroinnissa. Työ on pro… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›