Plocka berättelser

Sunflower, suunnittelija

Planerings-, utvecklings- eller administrativa uppgifter

Julkaistu 19.12.2017

Opiskelupaikkani Joensuu universitet
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot kasvatuspsykologia, opettajan pedagogiset, opetushallinnon arvosana, yhteiskuntapolitiikka
Valmistumisvuosi 2004

Tyypillinen työpäiväni: Tehtävät vaihtelevat tosi paljon vuodenajastakin riippuen, joten sikäli tyypillistä työpäivää ei ole! Syksy painottuu uusien opiskelijoiden ohjaamiseen liittyviin tehtäviin ja koulutuksiin, keväällä taas kerään palautteita, valmistelen tulevaa syksyä sekä järjestän henkilökunnalle erilaisia infotilaisuuksia. Osallistun myös erilaisiin työryhmiin ja kehittämisprojekteihin. Usein eri tehtävät limittyvät ja harvoin saa mitään kerralla tehtyä loppuun.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: organisointikyky, Kyky etsiä tietoa, Oppimiskyky,

Päädyin nykyiseen työhöni: Nykyisen työnantajani leipiin päädyin aikoinaan harjoittelun kautta ja sitä kautta olen sitten vuosien varrella voinut vaihtaa paremmin koulutustani vastaaviin tehtäviin. Varmaan myös apua oli siitä että olin opiskeluaikoinani aktiivinen ja osallistuin jo silloin eri työryhmiin, joten työnantaja oli jo tuttu ennen harjoittelua.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Eniten varmaan opettajan pedagogisten opinnoista: osaan suunnitella opetusta, ymmärrän opetussuunnitelman merkityksen, tiedän erilaisia opetusmenetelmiä ja osaan soveltaa niitä sekä en pelkää opetustilanteita.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa opiskella laajasti myös muutakin kuin kasvatustieteitä! Aloitin urani puhtaasti hallinnollisissa tehtävissä ja silloin todella paljon oli apua suorittamistani julkisoikeuden opinnoista (opetushallinnon arvonsanan nimellä, mutta käytännössä sama oppiaine). Palautteiden keruussa on auttanut spss-osaaminen (tein mm. kvantitatiivisen gradun) ja suorittamani ylimääräiset kurssit tilastotieteistä. Nykyisin tuntuu että kaikessa mennään todella vahvasti tekniikka edellä, joten "tietotekniikka opetuksen tukena" tyyliset kurssit tai kokonaisuudet olisivat hyödyllisiä- toki niitä tuolloin 2000-luvunkin alussa oli mutta en ollut kovinkaan innostunut.

Mera berättelser

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… läs berättelsen >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… läs berättelsen >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
läs berättelsen >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… läs berättelsen >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen läs berättelsen >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… läs berättelsen >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät läs berättelsen >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… läs berättelsen >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… läs berättelsen >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… läs berättelsen >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … läs berättelsen >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… läs berättelsen >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … läs berättelsen >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… läs berättelsen >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… läs berättelsen >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… läs berättelsen >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… läs berättelsen >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia läs berättelsen >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… läs berättelsen >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… läs berättelsen >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›