Plocka berättelser

J-P, ryhmäpäällikkö

Lednings- eller förmansuppgifter

Julkaistu 13.10.2013

Pääaine tai koulutusohjelma Kansantaloustiede
Muut opinnot Markkinointi, Tilastotiede
Valmistumisvuosi 2007

Tyypillinen työpäiväni: Viestintämarkkinoiden eli lähinnä teleyritysten taloudelliseen ja teknilliseen ennakkosääntelyn sekä yleisesti johtamiseen liittyvien esimiestehtävien hoitaminen ja toiminnan kehittäminen.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: esimies- ja johtamistaidot, vuorovaikutustaidot, asiantuntijuus

Päädyin nykyiseen työhöni: Nykyisen työnantajan palvelukseen siirtymiseen vaikutti aikaisempi harjoittelu- ja työkokemus sekä kiinnostus kyseessä olevaa toimialaa kohtaan. Nykyisen työnantajan palveluksessa olen siirtynyt asiantuntijatehtävistä esimies- ja johtotehtäviin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Erityisesti mikrotalous- ja toimialantaloustieteen opinnot sekä peliteorioiden ja kilpailutaloustieteen opinnot ovat olleet todella hyödyksi, vaikka nykyisissä tehtävissä painottuvat enemmän esimies- ja johtotehtävät. Edellä manitut opinnot ovat mahdollistaneet erityistoimialan ennakkosääntelyn liittyvien lainalaisuuksien ymmärtämisen sekä taloudellisten teorioiden soveltamisen todellisuuteen ja sääntelyn kehittämisen. Yleisesti kansantaloustieteen opinnot ovat antaneet tärkeän kyvyn nähdä vuorovaikutussuhteita eri tekijöiden välillä ja laaja-alaisesti eri tekijöiden muodostamia kokonaisuuksia.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Henkilölle, joka on kiinnostunut kilpailuoikeudellisista tai erityissääntelyyn liittyvistä tehtävistä, suosittelen keskittymään kansantaloustieteen opinnoissa erityisesti mikrotalous-, toimialantalous-, kilpailutalous-, ja peliteorioiden opiskelemiseen. Sivuopintoina olisi hyvä opiskella erityisesti kilpailuoikeutta mukaan lukien erinäiset sääntelyteoriat ja/tai laskentatoimea.

Mera berättelser

Anna

Vastaan konsernin ulkomaan liiketoiminnoista omistaja-toimitusjohtajan työparina ilman suoraa tulosvastuu… läs berättelsen >

Matias

koordinator

En vanlig dag består att hålla reda på vad som händer inom de sektorer eller projekt som jag deltar i. Ef… läs berättelsen >

Tatu

Monesti työpaivä alkaa aamun raporttien vilkaisulla. Näistä saatujen tietojen perusteella on hyvä lähteä … läs berättelsen >

Severi

Sähköpostiin vastailemisesta, lukemisesta, kirjoittamisesta, palavereista. läs berättelsen >

ekonomisti

ekonomisti

Organisaatiosta tai sidosryhmistä tulevien tieto- ja analysointipyyntöjen toteuttamista, suhdanneanalyysi… läs berättelsen >

:)

hankintapäällikkö

Sopimusneuvotteluja, hinnastojen ylläpitoa, yhteyttä sisäisiin ja ulkoisiin sidosryhmiin, sopimusten laat… läs berättelsen >

Anna

Yhtiön talouden kontrollointi (kannattavuuslaskelmat, kassavirran seuranta), pankki- ja vakutuusasioista … läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›