Selaa kertomuksia

Tiina, tohtorikoulutettava, tutkija

Tutkimus tai tuotekehitys, Valtio

Julkaistu 26.10.2012

Pääaine tai koulutusohjelma Antropologia
Muut opinnot naistutkimus, Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen maisterikoulu
Valmistumisvuosi 2008

Tyypillinen työpäiväni: Työni on hyvin vapaata ja vaihtelevaa. Joskus olen kenttätöissä Venäjällä tekemässä haastatteluja ja toiset päivät kuluvat työhuoneessa tietokoneella analyysin ja kirjoittamisen parissa. Minulla on myös joitakin opetus- ja opiskelijoiden ohjaustehtäviä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: analyyttisyys, itsenäisyys, kirjoitustaito

Päädyin nykyiseen työhöni: Tutustuin maisteriohjelman ja gradun teon kautta alan vanhempiin tutkijoihin, joiden kautta pääsin mukaan tutkimusryhmään.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Metodiopinnot, naistutkimus, yleinen kulttuurien tuntemus sekä venäjän kieliopinnot.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Etenkin humanistisien alojen opiskelijoiden kannattaa jo opintojen alusta suunnata opintonsa ja osaamisensa sivuainevalintojen kautta. Aina nämä eivät ole niitä mielenkiintoisimpia oppiaineita, mutta esimerkiksi viestinnän, projektihallinnon ja tilastotieteen opinnot pätevöittävät humanistisesti suuntautunutta opiskelijaa monille aloille.

Lisää kertomuksia

sirene kuva 8eac8425bd15f99b3900165043a768d5

Sirene

projektitutkija

Toimin projektitutkijana taiteen rakenteet ja rahoitus -tutkimushankkeessa. Käytännössä työni sisältää pä... lue kertomus >

Kimmo

program manager

Tehtäviini kuuluu täydennyskoulutusohjelmien suunnittelu ja hallinnointi sekä niiden myynti ja markkinont... lue kertomus >

Anne

Anne

erityisasiantuntija

Johdan t&k-projekteja, jotka vievät suurimman osan työajastani. Suunnittelemme työelämän kehittämiseen li... lue kertomus >

Mirge

aikuiskouluttaja

Aikuisopiskelijoiden tapaamisia, työssäoppimispaikkakäyntejä, koulutuksien suunnittelua ja organisointia,... lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›