Selaa kertomuksia

KM, myynti- ja markkinointiassistentti

Markkinointi, myynti tai osto

Julkaistu 1.8.2015

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Maailman kulttuurien tutkimus
Muut opinnot käännöstiede, elokuva- ja televisiotutkimus, Aasian ja Tyynenmeren alueen tutkimus
Valmistumisvuosi 2010

Tyypillinen työpäiväni: Päivät ovat hyvin vaihtelevia. Aamupäivisin saattaa olla Skype-palaveri Japanissa toimivan myyntiedustajamme kanssa, ja sen tuloksista riippuen yhteydenpitoa suunnittelijoihin taloprojektien yksityiskohtiin liittyen, graafikkomme kanssa suunnittelemme lehti-ilmoituksen, päivitän some-kanavia, koordinoin käännöstoimistoilla menossa olevia projekteja (esimerkiksi esitteet), teen myyjien tuki-aineistoja eri maihin jne. Välillä osallistun asiakastapaamisiin ja myyjien koulutuspäiviin.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kieli- ja kirjoitustaidot, luova ideointi, halu oppia

Päädyin nykyiseen työhöni: Aloitin työnhaun gradunkirjoituksen loppuvaiheessa ja törmäsin ilmoitukseen nykyisestä työpaikastani. Haku johti työpaikkaan, ja gradu jäi kirjoittamatta, eli olen siis työelämässä kandidaatintutkinnolla. Työnantaja, joka on kansainvälisesti toimiva vientiyritys, haki toimistoassistenttia yleisiin tehtäviin mutta innostui kielitaidostani, ja toimenkuvaa sorvattiin siten, että ryhdyin alkajaisiksi kehittämään Japanin myyntiä. Teen myös erilaisia markkinoinnin tehtäviä muilla markkina-alueilla, kuten esitteiden teko, messuvalmistelut, sosiaalinen media, kotisivusisällöt, hakukoneoptimointi jne.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Olen tarvinnut työssäni jokaista joskus opiskelemaani kieltä, myös eurooppalaisia. Japanin osaaminen oli työllistymisen kannalta tärkein, mutta muitakin kieliä - pääosin englanti, saksa, ranska - tarvitsee päivittäin.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Vinkkini on: ole ennakkoluuloton! Töitä kannattaa hakea myös ns. perinteisten vaihtoehtojen ulkopuolelta. Työnantajani on puutalo- ja hirsitalovalmistaja, ja vaikka rakennusalalle hyppääminen alkuun vähän hirvittikin, olen huomannut, että kysymällä oppii ja maalaisjärjellä pärjää yllättävän pitkälle. Kannattaa myös miettiä, onko valmis lähtemään työn perässä vaikkapa maalle. Kaikki kielitaitoista työvoimaa tarvitsevat yritykset eivät toimi pk-seudulla.

Lisää kertomuksia

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›