Selaa kertomuksia

veo, country manager

Johto- tai esimiestehtävät

Julkaistu 3.1.2017

Opiskelupaikkani Tampereen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot yritysjuridiikka
Valmistumisvuosi 2011

Tyypillinen työpäiväni: Olen monikansallisessa pankissa Suomen maajohtajana ja tyypillinen työpäiväni koostuu useimmiten kokouksista ja palavereista. Minulla on 8 suoraa alaista ja kaikkiaan tiimissäni on 24 alaista, joiden kanssa olen päivittäin tekemisissä. Olen useammassa kehitysprojektissa mukana, ja vastaan tiimin tuloksesta ja budjetista.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: esimiestaidot, yhteistyötaidot, laaja-alainen ajattelu

Päädyin nykyiseen työhöni: Olen ollut samassa yrityksessä jo 6 vuotta, eri tehtävissä. Päädyin yritykseen tuttavan tuttavan avulla, joka vinkkasi että yrityksessä saatetaan tarvita minunkaltaista henkilöä. Pääsin siis verkostoni avulla haastatteluun, mutta oma kyky kertoa osaamisesta ja taidoista, sekä koulutus ja kokemus olivat tekijät, jotka vaikuttivat siihen että sain työn.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Eniten hyötyä on ollut esimiestyöhön liittyvistä opinnoista sekä juridisista opinnoista, koska pankkiala on niin säädelty ala. On hyvä olla ymmärrys siitä, miten laki rakentuu.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ajauduin pankkialalle sattumalta ja olen kerännyt nyt alalta kokemusta aika pitkältä ajalta. Ala sinänsä ei herätä minussa mitään suuria tunteita, joten olen päättänyt piakkoin vaihtaa alaa. On kuitenkin suurehko kynnys vaihtaa alaa, kun osaaminen on alkanut kiteytyä jo tälle alalle. Onneksi johtaminen on sellainen asia, että se taito ei ole niin hirveästi alasidonnainen, eli uskon pystyväni vaihtamaan alaa nyt tai myöhemminkin.

Kun valmistuu, niin on hyvä aloittaa jostakin vaikka se ei vastaisikaan heti täydellisesti sitä omaa koulutusta. Tärkeintä on, että tarttuu hommiin ja jos osoittaa olevansa hyvä tyyppi, niin uusia mahdollisuuksia tarjoutuu kyllä. Maltti on valttia, mutta tottakai tavoitteita saa ja pitääkin olla. Jos on töissä - missä tahansa töissä - niin on helpompi saada töitä muualta kuin jos olisi työttömänä. Tämä perustuu omaan kokemukseen siitä, että olen rekrytoinut tiimiini paljon työntekijöitä.

Lisää kertomuksia

Betty

Teen vaativia tuloverotuksen valvontatehtäviä ja toimin virkailijoiden tukena verotuksen aineellisissa ky… lue kertomus >

Nomppis

Työ- ja toimintakyvyn arviointia, tavoitteiden asettamista ja seurantaa, asiakkaiden koulu- ja työelämänp… lue kertomus >

M

universitetslärare

Delvis undervisning, delvis projektarbete. Till undervisning hör mycket planering, litteratursökningar. P… lue kertomus >

Woopada

copywriter

Projekteja on samaan aikaan useita. Niiden elinkaari on suunilleen seuraavanlainen: asiakas briefaa toime… lue kertomus >

Petteri

Vastaan työssäni tuulivoimahankkeiden valmistelusta ja kehittämisestä sekä erilaisten niihin liittyvien k… lue kertomus >

Työtön restonomi

työtön

Lähetän kymmeniä työhakemuksia kuukaudessa vain saadakseni kuulla samat litaniat, että "valitettavasti va… lue kertomus >

Janhoff

junior consultant

- Erilaiset projektikoordinoinnin tehtävät
- Esitysmateriaalin muodostaminen
- Fasilitointi (palaverien…
lue kertomus >

Sari

oma-valmentaja

Asiakastyötä ja perehtymistä uusiin käytänteisiin, lakiin. lue kertomus >

Raba

yksilövalmentaja

Teen henkilökohtaista valmennusta nuorille, joiden toimintakyky on olennaisesti heikentynyt. Tapaan heitä… lue kertomus >

Hr

lehtori

:)

fysioterapeutti

Olen valmistunut reilut 2 vuotta sitten ja tehnyt töitä siitä lähtien alalla. Nyt olen jäänyt työttömäksi… lue kertomus >

Ymmi

ulosottoylitarkastaja

Asiakkaiden tilanteiden päivitys, omaisuuden etsiminen, puhelimitse ja paikan päällä tehtävät haastattelu… lue kertomus >

Ändy

lehtori, opinto-ohjaaja

Yksilöohjaus, luokkaohjaus, yhteydenpito opiskelijoihin ja muihin sidosryhmiin lue kertomus >

Jenni

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillinen työpäiväni koostuu sähköpostien lukemisesta ja niihin vastaamisesta, markkinointisuunnitelmie… lue kertomus >

Katri

työnhaunohjaaja

Autan maahanmuuttaja-taustaisia asiakkaita työnhakuun liittyvissä asioissa. lue kertomus >

Eija

asiantuntija (te-toimisto)

Sovittuja asiakastapaamisia kasvotusten tai puhelimitse, selvityspyyntöjen ja lausuntojen tekoa, erilaist… lue kertomus >

Salla

liikennejärjestelmäasiantuntija

Tyypillinen työpäivä koostuu mm. työhön liittyvistä palavereista. Esimerkiksi kuntien kanssa seudulliset … lue kertomus >

Mikko

palavereja, tiimityötä, selvitystyötä, suunnittelua, ohjelmointia lue kertomus >

Susan

International Affairs Director

I am in charge of the internationalization of the Universidad de las Artes Ecuador, one of the four highe… lue kertomus >

Tiina

hr-asiantuntija

Esihenkilöiden tuki, ohjeistus, neuvonta ja koulutus työsuhteen elinkaareen liittyvissä kysymyksissä.
Ty…
lue kertomus >

Piia

projektityöntekijä

Suunnittelen ja valmistan sisältöä perehdytyskurssille Moodleen. Järjestän kehittämisryhmän kokouksia ja … lue kertomus >

Jarkko

maatalousyrittäjä

Aamulla navettaan ja illalla navettaan. Päivällä tehdään mitä milloinkin. lue kertomus >

7629531F CD2A 4BAC 997D 9B517EB57CD3

Saara K.

projektipäällikkö

Asiantuntijatekstien kirjoittamista, verkoston tapaamisia ja kontaktointia, sopimusten, tarjousten ja pää… lue kertomus >

T

product manager

– Myynnin tuki ja tuotetuki
– Asiakaskäynnit
– Tuotestrategian miettiminen ja implementointi
lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›