Selaa kertomuksia

TopiKaaresoja 2015 11 27 small

Topi, tuotekehitysinsinööri

Tutkimus tai tuotekehitys, Aquagain Oy

Julkaistu 31.8.2017

Opiskelupaikkani Teknillinen korkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma Tietotekniikka
Muut opinnot Tietokonelaitteet ja signaalinkäsittely
Valmistumisvuosi 1997

Tyypillinen työpäiväni: Prototyypin rakentamista: Suunnittelua, piirtämistä, laskemista, materiaalien leikkaamista, sahaamista, viilaamista, liimaamista, poraamista, tarvikkeiden ja laitteiden hankkimista kotimaasta ja ulkomailta, hankittujen laitteiden testaamista.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: luovuus ja mielikuvitus, käden taidot, kokonaisuuksien hahmottaminen ja samalla yksityiskohtien ymmärtäminen

Päädyin nykyiseen työhöni: TE-toimiston työtarjouksen perusteella

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Sanoisin, että ylipäänsä oppimaan oppiminen. Väitöskirjatyössä opin järjestelmällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, sekä myös sen, että tutkimuksen tekemistä kannattaa harjoitella ja kokeilla ennenkuin tekee varsinaisen tutkimuksen. Yleisesti sähkötekniikka, tietotekniikka, fysiikka.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Tutkimustyössä kannattaa antaa aikaa oppia tuntemaan työ, työmenetelmät, -ympäristö sekä -kaverit. Se vaatii kärsivällisyyttä ja paneutumista. Välillä voi mieleen tulla kysymyksiä, jotka odotuttavat vastausta: Miksi olen juuri tässä paikassa, pitäisikö vaihtaa paikkaa, tuleeko tästä mitään...? Kun uutta tehdään, tutkitaan ja kehitetään, ammattitaito ja työn hedelmät kypsyvät hitaasti. Ei kannata hötkyillä - maanviljelijän asennetta!

Omaan osaamiseen ja ammattitaitoon kannattaa luottaa. Itse keskustelisin enemmmän ja antaisin enemmän aikaa ajatusten vaihtoon sen sijaan, että keskittyisin senhetkisen projektin valmiiksi saamiseen. Kahvilla kannattaa käydä työkavereiden kanssa. :)

Lisää kertomuksia

522c6picture

Marja

hr business partner

Teen hyvin paljon etätyötä ja näinä päivinä työhöni kuuluu materiaalien valmistelua erilaisiin johtoryhmä... lue kertomus >

a160be1ec513d64948f2af8406fe4337b2129

Jukka-Pekka

Vapaaehtoinen

Teen muuta työtä kuin koulutettua palkattuna, mutta halusin kertoa millaista on vapaaehtoistyöni seurakun... lue kertomus >

d3239picture

Antti Matikainen

sales director

Vastaan nimetyistä asiakassuhteista ja -strategioista, uusien asiakkuuksien ja liiketoiminnan luomisesta,... lue kertomus >

0046epicture

Jaakko

human resources manager

Johdan sadan hengen yrityksemme ohjelmistotuotannon osastoa yhdessä lähimmän kollegani kanssa. Alaisia mi... lue kertomus >

J.L.

teknologiakonsultti

Autan asiakasyrityksiä tietojärjestelmien suunnittelussa, toteuttamisessa ja konfiguroinnissa. Työ on pro... lue kertomus >

Joni

ohjelmistosuunnittelija

Scrum. Koodausta ja jutustelua. Viikoittain speksausta, bugikorjauksia tai asiakaspalvelun "virhe/uusien ... lue kertomus >

Kosti

software engineer

Jonkinlaista hallittua kaaosta se kai on. Oisko se palaveri per päivä. Kohtuullisesti mailien kirjottelua... lue kertomus >

Leena-Kaarina

opettaja

Oppituntien pitäminen, materiaalin valmistelu, tehtävien laatiminen, kokeiden tarkistaminen. lue kertomus >

Juho

freelancer

Lukaisen RSS-feedit, teen erinäisiä pikkunakkeja (täytän vaikka näitä lomakkeita), varsinaisia töitä sitt... lue kertomus >

Jaakko

projektipäällikkö

Työn luonne vaihtelee merkittävästi jopa päivittäin. Olen tänä vuonna vetänyt softaprojektia johon on kuu... lue kertomus >

Juha

erityisopettaja

Tietoteknisten aineiden opettaminen tutkintotavoitteisessa koulutuksessa (datanomi) erityisammattioppilai... lue kertomus >

Markus

development engineer

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›