Selaa kertomuksia

Harri, yrittäjä/toimitusjohtaja

Johto- tai esimiestehtävät, C.P.E. Production Oy

Julkaistu 4.9.2017

Opiskelupaikkani Helsingin kauppakorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma Laskentatoimi ja rahoitus
Muut opinnot Oikeustiede
Valmistumisvuosi 1989

Tyypillinen työpäiväni: Yrityksessämme on 50 työntekijää, joista 30 Suomessa ja 20 Tsekeissä. Toimitusjohtajan työ on ensisijassa ihmisten kanssa kommunikointia. Vastaan yriytksessämme myös tuontannosta.

Aloitan työpäivän kello 7. Aamulla käyn läpi tuontannon kanssa päivän työt ja päivitän tuotantosuunnitelmaa. Suuri osa työpäivästä kuluu puhelimessa, sähköposteihin vastaamisessa ja ihmisten kanssa kommunikoidessa. Myymme tuotteitamme noin kahteenkymmeneen maahan, joten asiakaskontaktejakin on useita päivittäin, vaikka en itse suoranaisesti myynnistä vastaakkaan. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa. Pääsen tekemään monenlaisia asiota ja voin vaikuttaa oman työpäiväni sisältöön. Tyypillisesti lopetan työnteon noin kello 16.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ihmissuhdetaidot, organisointikyky, pitkäjänteisyys

Päädyin nykyiseen työhöni: Yirttäjäksi ryhdyin, kun edellinen työnantajani lopetti tehtaan Suomessa ja jatkoin yhden tuoteryhmän valmistusta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Taloushallinto ja tietotekniikka sekä tietysti konekirjoituskurssi.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kouluttautuminen kannattaa. Loppututkinto osoittaa kyvyn työskennellä pitkäjänteisesti ja päämäärätietoisesti. Koulutus on kuitenkin vain alku työuralla. Työelämä on täynnä tehtäviä, millaisia kokonaisuuksia ei opiskella missään. Ihmissuhdetaidot ovat tänä päivänä todella tärkeitä.

Lisää kertomuksia

johanna

talouspäällikkö, -johtaja

Erilaiset kontrolli- ja raportointityöt. Yhteydenpito kansainvälisiin palvelukeskuksiin, jotka hoitavat k... lue kertomus >

Salla

kirjanpitäjä, palkanlaskija

Omien asiakkaiden kirjanpitojen ja tilinpäätösten laatimista, sähköisten prosessien hallitsemista ja asia... lue kertomus >

Risto

cfo, talousjohtaja

Taloustiimin ohjaus ja työn organisointi, kuukausituloksen/ myynnin kertymän seuranta ja analysointi, sis... lue kertomus >

Aura

pankkineuvoja

JohnK

tuoteasiantuntija

Tyypillisen päivän sijaan kuvausin mitä tyypilliseen viikkoon sisältyy. Viikkoon mahtuu yleensä pankkijär... lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›