Selaa kertomuksia

Sirene, projektitutkija

Tutkimus tai tuotekehitys, Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus

Julkaistu 21.9.2017

Opiskelupaikkani Oulun yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Antropologia
Muut opinnot Sosiologia, valtio-oppi ja viestintä
Valmistumisvuosi 2017

Tyypillinen työpäiväni: Toimin projektitutkijana taiteen rakenteet ja rahoitus -tutkimushankkeessa. Käytännössä työni sisältää pääasiassa tiedonlouhintaa, jonka tarkoituksena on koota tietoa ja luoda kokonaiskuva siitä, kuinka eri taiteenalojen rakenteet tukevat (tai estävät) taiteilijoiden toimeentuloa ja työllistymistä. Tämän lisäksi teen mm. tiedon visualisointeja.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: laajojen kokonaisuuksien hallinta, ongelmanratkaisu- ja organisointitaidot, projektiosaaminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Työllistyin jo ennen valmistumista samaan paikkaan, missä suoritin työharjoitteluni. Työharjoittelun jälkeen tein etänä kokopäiväisesti samaan paikkaan töitä samalla kun valmistelin opintoni. Opintojen loppuvaiheessa sain määräaikaisen 6 kuukauden projektitutkijan pestin, joka jatkuu tällä hetkellä ainakin vuoden 2018 loppuun asti.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kulttuuriantropologian opinnot valmentavat kokonaisuutena hyvin kriittiseen ajatteluun. Itsenäisen tutkimuksen tekeminen on taito, jota tarvitsen työssäni päivittäin, ja tähän opinnoista on ehdottomasti ollut hyötyä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Harjoittelupaikkaa kannattaa lähteä rohkeasti kysymään avointen hakujen ulkopuolelta. Itse tuskastuin harjoittelupaikan hakuun, sillä haastatteluista huolimatta yksikään paikka ei napsahtanut omalle kohdalle. Tästä sisuuntuneena päätin laittaa suoraan sähköpostia nykyiseen työpaikkaani ja kysyä harjoittelupaikkaa. Oma aktiivisuus kannattaa!

Lisää kertomuksia

Mi

verkostokoordinaattori

Työpäiväni ovat monipuolisia verkostojen kokoamiseen ja vuorovaikutuksen ylläpitämiseen liittyviä tehtävi… lue kertomus >

Kimmo

program manager

Tehtäviini kuuluu täydennyskoulutusohjelmien suunnittelu ja hallinnointi sekä niiden myynti ja markkinont… lue kertomus >

Anne

erityisasiantuntija

Johdan t&k-projekteja, jotka vievät suurimman osan työajastani. Suunnittelemme työelämän kehittämiseen li… lue kertomus >

Mirge

Aikuisopiskelijoiden tapaamisia, työssäoppimispaikkakäyntejä, koulutuksien suunnittelua ja organisointia,… lue kertomus >

Tiina

Työni on hyvin vapaata ja vaihtelevaa. Joskus olen kenttätöissä Venäjällä tekemässä haastatteluja ja tois… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›