Browse stories

Anu,

Other

Julkaistu 5.10.2015

Opiskelupaikkani Turku University of Applied Sciences
Pääaine tai koulutusohjelma Insinööri (AMK), bio- ja elintarviketekniikka
Muut opinnot prosessitekniikka
Valmistumisvuosi 2007

Tyypillinen työpäiväni: Työtehtäväni ovat monipuolisia ja päivät vaihtelevia. Merkittävä osa työajastani kuluu asiakkaiden ohjaus- ja valmennustyössä. Asiakkaiden kanssa käymme yleensä läpi työnhakuun, oman uran suunnitteluun tai uravaihtoihin liittyviä kysymyksiä. Henkilökohtaisen neuvonnan lisäksi pidän koulutuksia eri kokoisille asiakasryhmille työnhakuun ja urasuunnitteluun liittyen.

Toinen iso kokonaisuus on asiakkaiden palkkaneuvonta, jossa määritellään jäsentutkimusten perusteella oikean suuruisia palkkatoiveita jäsenien tilanteita vastaamaan. Lisäksi pyrimme palvelemaan asiakkaita monikanavaisesti sekä verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa, johon tuotan materiaalia.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: luova ongelmanratkaisukyky, kuunteleminen, kokonaisuuksien hahmottaminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Uraohjaajaana olen itse hieman kengätön suutarin lapsi ja sattuma on merkittävin tekijä nykyiseen työhöni päätymisessä. Opiskeluaikainen luottamustoimi avasi ovet työskentelemään järjestöön ja sitä kautta löytyi oma luonteva urapolku.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Opinnoistani eniten hyötyä on ollut äidinkielen ja viestinnän opinnoista, työelämäasioiden kursseista, prosessinhallinnasta sekä erinäisistä ongelmanratkaisua tukevista labra- yms. kursseista.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Vaikka itse työtehtävissä insinöörinä työskentelen niin suosittelen silti muille hieman toisen tyylistä urapolkua. Kaupallisen puolen koulutus tai vaikkapa tekniskaupallista puolta yhdistävä tuotantotalous antavat paljon eväitä. Samoin kasvatus-, sosiaali- ja yhteiskunta-alan opinnoista on varmasti hyötyä. Tärkeintä kuitenkin on aito kiinnostus ihmisten monipuoliseen osaamisen tukemiseen sekä ajatus siitä, että vahvuuksien tunnistamalla löytyy mielekkäitä urapolkuja.

More stories

Johanna

terveystarkastaja

Tarkastusten tekeminen pääasiassa ennalta ilmoittamatta elintarvikevalvontakohteisiin, tarkastusraporttie… read story >

Jasmin

Laatuassistentti

Tyypilliseen työpäivään kuuluu:
mm. päivä- sekä viikkomittausten teko sekä seuranta, tuotteen laadulline…
read story >

Karlo

laatuinsinööri

Asiakasvalitusten käsittelyä, tutkimista ja raportointia; yhteistyötä T&K-projektien kanssa; oman osaamis… read story >

Malla

laboratorioanalyytikko

Työpäivät koostuvat enimmäkseen rutiininomaisista laadunvarmistusanalyyseista. Lisäksi projektiluontoista… read story >

Suvi

Suunnittelen ja kalustan tuotanto- ja laboratoriotiloja, ylläpidän kattavaa GMP-dokumentaatiota tehtaan k… read story >

Veera

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›