Browse stories

Mulperipuu, it konsultti, projektipäällikkö

Planning, development or administrative duties

Julkaistu 12.12.2023

Opiskelupaikkani Häme University of Applied Sciences
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot IT
Valmistumisvuosi 2020

Tyypillinen työpäiväni: Aamulla ennen varsinaisia palavereja on daily - jokapäiväinen vartin tuokio tänään tapahtuvista asioista. Teen töitä etänä, kotoa käsin. Päätehtävänäni on huolehtia asiakasyrityksen hankkeesta - että se saavuttaa tavoitteensa aikataulussaan. Koska työryhmä on varsin pätevä ja kyvykäs, työni on lähinnä seurata ja muistuttaa, että kiireinen väki muistaa toimia ajoissa. Raportoin viikoittain asiakasesihenkilölleni työn etenemisestä, mahdollisista riskeistä ja laskutukseen tulevista tunneistani. Päivän aikana on usein palavereja. Esimerkiksi tapaamme konsernin toiseen yhtiöön kuuluvan hankkeen väkeä, ja mietimme yhdessä, miten tiedot välittyvät hankkeelta toiselle: milloin, missä muodossa, kuka vastaa mistäkin osa-alueesta, milloin pitää olla valmista, kuka testaa, milloin käyttöönotto, jne. Viestintä tapahtuu pääasiassa Teamsillä, osin sähköpostilla ja harvoin puhelimella. Lähes aina Teams-palavereissa kamerat ovat päällä. Päivän lopussa kirjaan tekemäni työt tuntikirjausjärjestelmään (puolen tunnin tarkkuudella). Järjestelmä ylläpitää työaikasaldoani ja sieltä saadaan myös asiakaslaskut. Joskus matkustan asiakkaalle. Saan matkoista verottomat kulukorvaukset ja kotimaan päivärahan. Eduista: Saan lounasedun, työmatkaedun ja kulttuuri-liikuntaedun. Eli työnantajani lataa Smartumiin em. eduille puolivuosittain rahaa, jota voin käyttää vapaasti haluamiini vapaa-ajan harrasteisiin (niihin, joissa Smartum käy maksuvälineeksi). Lounasedusta joudun maksamaan itse osan, muut edut tulevat palkan päälle. Lisäksi meillä on bonusjärjestelmä. Bonuksien määrä on alle puoli palkkaa vuodessa. Viihdyn työssäni hyvin. Työkaverit ja työnantaja ovat mukavia. Työsuhde joustaa puolin ja toisin tarvittaessa. Monesta asiasta voi vain sopia erikseen.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: oma-aloitteisuus, Viestintä (suullinen ja kirjallinen), Digitaidot ja tietotekninen osaaminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Tuttu pyysi nykyiseen työhön. Minulla on pitkä historia päällikkötason töitä IT-alalla. Olen työskennellyt alussa koodarina ja suunnittelijana, myöhemmin projekti- ja laatupäällikkönä. Kouluttauduin ensin opistotasoisella IT-tutkinnolla, jota täydensin jossain vaiheessa AMK-tasoiseksi (Tradenomi IT). Ja ihan muutama vuosi sitten luin itseni vielä YAMK-tasolle.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Mielestäni en ole opiskellut turhaan - kaikista käymistäni kouluista on ollut hyötyä. Pääsin alussa 2,5 vuoden opiskelulla ohjelmointi- ja sunnittelutöihin. Olin 6 vuotta työelämässä ja hain Tradenomi IT -koulutukseen. Sieltä sain oppia päällikkötason tehtäviin, joita teinkin sitten pitkään ennen YAMK-koulutusta. Ehkä juuri YAMKsta oli vähiten hyötyä, koska ehdin olla jo pitkään työelämässä ennen sitä. Pidän kuitenkin läpi elämän jatkuvaa koulutusta tärkeänä: Se ylläpitää osaamista ja päivittää mm. tiedonhankinnan ja työkalujen käytön ajan tasalle. Ja lisäksi oppiminen "vanhana" on kivaa!

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Älä hae päälliköksi tai johtajaksi. Usein niissä hommissa pitää olla oikeasti paineensietokykyä ja hyvä terveys pohjana. Moni vastuullinen johtaja menettää terveytensä työnsä vuoksi. Tai jos ei ole vastuullinen, on huono johtajaksi. Hae tekijäksi. Tutki ja näe, mitä työ pitää sisällään ja tee päätös suuntautumisestasi vasta sitten. On muitakin vaihtoehtoja edetä kuin kohti johtajuutta. Esim. syvän osaamisen asiantuntijat nauttivat arvostusta ja kovaa palkkaa.

Usein nuoret naiset haluavat auttaa eläimiä tai pelastaa maailmaa. IT-alalla pääset vaikuttamaan mihin tahansa, kun vain valitset sen kohdealueen työt. Esim. yksi työkavereistani halusi nimenomaan parantamaan ihmisten työkykyä. Siksi hän hakikin meille tekemään eläkevakuutusyhtiölle työkyvyn parantamiseen tähtääviä tietojärjestelmiä. Mutta yhtä hyvin kyseessä olisi voinut olla uhanalaisten elämien kartoitus -järjestelmä tai merentutkimusjärjestelmä.

More stories

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… read story >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia read story >

Tupä

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… read story >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… read story >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… read story >

mika

vastaava työnjohtaja

vastaavana mestarina kiertelen työmaita pk seudulla read story >

Eve

DavidEveri

About that thing we were discussing earlier, I think I had something on that, might be nothing, but still… read story >

KP

opinto-ohjaaja

Työ on monipuolista. Ohjaan opiskelijoita yksilöinä sekä ryhmissä. Teen ohjausta monikanavaisesti kasvotu… read story >

Tiia

Customer success & marketing manager

Minulla ei oikeastaan ole tyypillistä työpäivää. Työhöni kuuluu mm. asiakassuhteiden ylläpito ja koulutus… read story >

Jyoti

housekeeping

Garbage, laundry, arranging beds, washing, dusting , vacuuming, and moping. read story >

Essi

terveystarkastaja

Työhöni kuuluu tarkastuksia esim. ravintoloihin ja kauppoihin ja tarkastuskertomusten laatimista. Työ vaa… read story >

Johanna

asiantuntija

Teams-palavereista, projektien johtamisesta ja rahoitushakuihin hankesuunnitelmien työstämisestä read story >

Histoni 2017

Olemassaolevien ja uusien diagnostiikkatestien kehittämistä. Työpäiviin mahtuu kokouksia, laboratoriokoke… read story >

Teemu

tekninen dokumentoija

Tavallisena työpäivänä tuotan monikielisiä käyttöohjeita ja tuotemerkintöjä viihde-elektroniikalle ja kod… read story >

Janina

toimintaterapeutti

Ryhmienohjausta ja alustuksia työelämään liittyvistä aiheista kuten työelämätaidot, hyvinvointi, ergonomi… read story >

F

Tyypillistä työpäivää eio ole. Viimeaikoina olen mm. analysoinut markkinointikampanjoita ja edustanut yri… read story >

Hemppa

varastopäällikkö

Alaisia on kolme, mutta työ on hyvin itseohjautuvaa. Vaikka työn kuvaan kuuluu toimintojen kehittäminen ,… read story >

nutrition

ravintolatyöntekijä

A typical day in my work involves preparing the kitchen for the shift, including setting up stations, che… read story >

Opettaja

tuntiopettaja

manager

product manager

As a Product Manager I take care of the life cycle of certain products of the company. Since the discove… read story >

Mikko

työtön

Valitettavasti kohdallani työnarkkina ei tarvinnut kuin seniori-tason osaajia ja jäin työttömäksi valmist… read story >

Sam

Studying about new works in the world, brainstorming ideas for design, creative sketches and ideas for pe… read story >

Ympäristötarkastaja

Ympäristönsuojeluviranomainen

Tehtäviä on laidasta laitaan, eikä mikään päivä ole samanlainen: maa-aines- ja ympäristölupapäätösten val… read story >

Sofia

projektisuunnittelija

Suunnittelen ja kehitän kotiin tuotavaa sosiaalista kuntoutusta, jonka asiakkaina on ikääntyneet, joilla … read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›